Yhdessä kauniissa, modernissa metsässä asui vuohi ja seitsemän pikkupoikaansa. Metsää kutsuttiin modernikiksi, koska eläimet asuivat täällä kauniissa taloissa, joissa oli paljon tekniikkaa, ja jokaisella oli matkapuhelin tai tabletti. Vuohella oli kaikkein modernein asunto, koska hän työskenteli tehtaalla, joka valmisti erilaisia metsän gadgeteja.
Syntymäpäivälahjaksi pikkupoilleen vuohi antoi älykellot videokuvalla, joten hän pystyi jättämään heidät rauhassa kotiin ja valvomaan heitä näytöllä.
Joka päivä vuohi sanoi lähtiessään töihin:
Pikkupoikani, lapset, minä lähden töihin, ja te jäätte tänne yksin. Älkää avako ovea kenellekään, varsinkin sudelle. Älkää menkö ulos ilman minua, ja pitäkää koti siistinä.
Kyllä, äiti. Me käyttäydymme hyvin.
Vastasivat pikkupoikaset.
Nyt näyttäkää minulle älykellonne! Onko niillä kaikilla? Haluan nähdä teidät joka minuutti ja tietää, mitä siellä tapahtuu!
Huolestuneen kuuloisesti kysyi vuohi.
Kyllä, kaikki on kunnossa!
Vastasivat pikkupoikaset näyttäen jalkojaan, joissa loistivat kauniit, kirkkaat laitteet.
Näin päivät kuluivat – vuohi kävi töissä, ja pikkupoikaset olivat hänen tarkkaisen valvonnan alaisena kotona.
Ja sitten yhtenä kauniina päivänä, kun vuohi oli lähtenyt aikaisin aamulla, susi juoksi talon ohi.
Kylmä, nälkäinen, kierrän metsässä. Nälkä on, ei ole missään yöpyä! Mitä minun pitäisi tehdä?
Surullisesti ulvoi susi.
Oi, ja tässä on meidän ahkeran vuohen ja hänen pikkupoikastensa pieni talo. Ihmettelen, kuka on kotona?
Susi meni ovelle ja koputteli hiljaa.
Kuka siellä?
Vastasi pienin pikkupoika pehmeällä äänellä.
Postinkuljettaja, toin sinulle viestin äidiltäsi.
Vastasi susi.
Pikkupoikaset menivät ovelle ja kuuntelivat, ja yksi heistä yhtäkkiä sanoi:
Se ei ole totta. Puhumme äitimme kanssa älykellojen avulla, ja jos hän haluaisi kertoa meille jotain, hän soittaisi meille varmasti.
Emme avaa, mene pois, pettäjä!
Pikkupoikaset huusivat yhdessä.
Mitä minun pitäisi tehdä?
Susi mutisi hiljaa itselleen.
Ehkä teeskennellä hyvää taikuria, joka toi pienille lapsille lahjoja?
Susi ajatteli ja lähti jälleen vuohen talon luo.
Kuka siellä?
Vastasivat pikkupoikaset yhdessä kopautukseen.
Se olen minä – hyvä taikuri, haluan antaa teille paljon lahjoja, koska käyttäydytte hyvin.
Mitä lahjoja sinulla on meille?
Kysyivät pikkupoikaset kiinnostuneesti.
Oi, täällä on paljon, kaikkea ei voi edes luetella. Kaunis tietokone, suuri hoverboard loistavilla pyörillä ja uusi musiikkisoitin sisäänrakennetuilla erittäin tehokkaille kaiuttimilla.
Vastasi susi.
Vau! Aina halusin hoverboardin, jolla voi juosta metsässä.
Loisti ilosta yksi pikkupoika.
Ja minä olen pitkään haaveillut musiikkisoittimesta, sellaisen, jolla koko metsä kuulee musiikin!
Iloitsi toinen pikkupoika.
Ja vain yksi, pienin, katseli huolestuneen näköisenä ovea ja yhtäkkiä huusi:
Entä jos se on paha susi ja hän haluaa pettää meidät. Avaamme hänelle oven, ja hän nappaa meidät – ja syö meidät.
Ha-ha-ha!!! Susi? Hän ei ole koskaan kuullut hoverboardeista, tableteista ja soittimista, hän on yhtä vanha kuin tammi talon vieressä.
Nauravat pikkupoikaset. Yhdessä he menivät ovelle, avarsivat lukon, ja ovella näkyi valtava harmaa susi.
Pikkupoikaset huusivat ja kirkuivat, mutta susi oli jo huoneessa. Hän ulvoi niin kovaa, että lapset sulkivat silmänsä pelosta. Susi avasi suunsa, hyökkäsi pikkupoikasiin ja nielaisi heidät kaikki kerralla. Vain pienin pikkupoika ehti hypätä repukkoon, jolla lapset kävelivät metsäkävelyille.
Oi, mikä söpö pieni laukku!
Susi katsoi repukkoa, jossa pikkupoika oli piilossa.
Otan sen itseeni, se on hyödyllinen retkeille sellaisille tyhmille ja puolustuskyvyttömille eläimille.
Susi tarttui repukkoon ja lähti talosta. Susi oli nielaissut pikkupoikaset niin, että he eivät edes voineet liikkua vatsassa. Pienessä repussa oleva pikkupoika mietti koko ajan, kuinka kertoa äidille, mitä oli tapahtunut. Ja lopulta hänelle tuli loistava idea.
Hän muisti, että hänellä oli älykellot, ja niillä voisi soittaa äidille-vuohelle.
Pikkupoika painoi hiljaa puhelun painiketta ja kuuli puolen minuutin kuluttua:
Terve, lapset, kuinka teillä menee?
Vuohi vastasi rauhallisella äänellä.
Pikkupoika ei voinut vastata, koska susi kuulisi kaiken. Pikkupoika avasi hiljaa vetoketjun, ojensi kätensä ulos, jossa olivat älykellot, ja kytki videokuvan päälle. Koko matkan ajan susi lauloi jotain, ja vuohi samalla keräsi kiireesti apua lapsilleen. Heti kun hän näki paksun harmaan hännän, hän ymmärsi kaiken.
Samaan aikaan susi saapui kotiinsa. Heittäen repukan lattialle, susi makuulle pehmeälle sängylle ja alkoi kuorsata. Heti kun susi nukkui, pikkupoika hyppäsi repusta ja soitti jälleen vuohelle.
Terve, äiti, äitini! Meille tapahtui jotain!
Pikkupoika kuiskasi kiireesti.
Tiedän kaiken, ymmärsin, että harmaa susi vei teidät. Missä muut pikkupoikaset ovat?
Kysyi vuohi.
He ovat suven vatsassa, hän nielaisi heidät kaikki kerralla.
Pikkupoika itki.
Tiedän, mitä tehdä. Nyt soitan samanaikaisesti kaikille pikkupoikasilleni, jotka istuvat suven vatsassa. Älykellot soivat niin kovaa, että susi haluaa ehdottomasti oksentaa pikkupoikamme. Ja siihen mennessä minä ja apua tuodaan sinne.
Vuohi valitsi kuuden pikkupoikansa numeron, ja suven vatsassa alkoi soida kovaa musiikkia.
Oi, mitä tämä on minun vatsassani?
Susi heräsi heti.
En jaksa, auttakaa minua! En jaksa enää!
Susi juoksi kulmasta kulmaan, ymmärtämättä mitä tapahtui. Ja hänen vatsassaan soi myös kovaa musiikkia. Susi juoksi kulmasta kulmaan, pitäen toisiaan vatsasta ja päästä. Ja yhtäkkiä, menettäen täysin hallintansa, susi törmäsi tuoliin niin kovaa, että repeytyi vatsasta, ja sieltä hyppäsi kuusi pikkupoikaa, jotka hän oli nielaissut.
Sillä hetkellä vuohi ryntäsi taloon apuineen – he tarttuivat suseen ja sitovat hänet köydellä. Siihen mennessä eläinten poliisi oli saapunut talon luo ja vei pahan tekijän erityisosastolle, josta tällaiset roistot eivät koskaan pääse pois.
Siitä lähtien pikkupoikaset eivät koskaan avanneet ovea tuntemattomille. He aina kuuntelivat äitiään eivätkä ikinä poistaneet älykellojaan, jotka auttoivat heitä voittamaan harmaan sudet.
