Eräässä ihmeellisessä metsässä asui yksi asukas — vanha ja viisas tammi. Se oli niin valtava, että sen saattoi nähdä jopa naapurikylissä ja läheisillä lehdoilla. Sen oksat olivat niin suuret, että niiden alle saattoivat piiloutua kaikki metsän asukkaat sateelta, lumelta, tuulelta ja kovalta myrskylltä.
Kesällä oksat muuttuivat kirkkaan vihreiksi, ne olivat täynnä tiheää lehtevyyttä, ja oravat muiden eläinten kanssa leikkivät täällä piilosta.
Tammen runkoa voitiin verrata valtavaan kallioon, joka vaikutti rajattomalta. Puun keskelle monet eläimet ja linnut olivat rakentaneet pieniä koteja. Aivan rungon juurelle oli rakentanut kodin pieni pesukarhu. Sisäänkäynti sinne oli kasvanut umpeen tiheällä ruoholla, ja käytännössä kukaan ei tiennyt tämän asunnon olemassaolosta, joten täällä oli turvallista asua eikä ollenkaan pelottavaa.
Hieman ylempänä asui oravien perhe — äiti, isä ja viisi oravanpoikaa. Punertavat eläimet olivat rakentaneet valtavan palatsin tammen keskelle, jokaisella perheenjäsenellä oli täällä oma huoneensa.
Aivan latvassa asui vanha tikka, joka ei ollut syntymästään saakka lentänyt täältä minnekään, ja oli nyt jo pitkien vuosien ajan ollut täällä paikallinen asukas.
Ja vielä tammen oksille tuli vierailulle eläimiä, jotka huono sää oli yllättänyt. Vanha tammi oli aina vieraanvarainen eikä koskaan ajanut ketään pois oksiltaan.
Mennään kävelylle!
Joka aamu huusivat pienet oravanpojat pesukarhullekin, joka heräsi myöhään, vasta kun aurinko nousi.
En halua! Kutsukaa vanha tikka, hän varmasti pitää teille seuraa. Viime aikoina hän on usein lentänyt kävelylle, ja hänen kanssaan voi nähdä paljon mielenkiintoista, hän kun on asunut tässä metsässä pitkään ja tuntee kaikki seudut.
Nurisi raidallinen eläin.
Voimmeko me tulla mukaan?
Yllättäen oravanpojille kuului kimakka ääni.
Kääntäessään päätään punertavat ilkikuriset näkivät yhtäkkiä pienen hiiren, joka oli kiivennyt ylimmälle oksalle.
Mitä sinä täällä teet?
Hämmästyneinä kysyivät oravanpojat.
Tulin etsimään uusia ystäviä. Minulle kerrottiin, että tässä tammessa asuu paljon eläimiä, joiden kanssa voi kävellä ja leikkiä.
Tietääkö tammi, että olet kiivennyt tänne?
Tiedän kaiken, nämähän ovat minun oksiani! En melkein koskaan nuku ja olen aina tietoinen siitä, kuka ja miksi on saapunut valtakuntaani.
Nauroi vanha voimakas puu.
Mitä sanot, tammi? Saako hiiri asua täällä vähän aikaa? Me leikimme sen kanssa, näytämme metsämme kauneuden.
Huusivat oravanpojat.
Tietysti, jääköön vain.
Antoi tammi luvan.
Näin puun oksille ilmestyi uusia asukkaita. Välillä pieni hiiri juoksi vierailulle, välillä käki asettui asumaan lähelle tikan asuntoa, ja iltaisin duettona kukkui naapurinsa kanssa kauniita lauluja.
Aika kului, ja tammesta tuli todellinen valtava metsäkoti, jossa asuivat metsän asukkaat. Syksyllä puu keräsi kosteutta kestääkseen helposti kesän, ja keväällä oksille puhkesivat ja vihersivät jälleen kauniit kirkkaat lehdet, jotka loivat eläimille varjoa ja suojasivat niitä kuumuudelta.
Kului useita kuukausia kesän alkamisesta, ja yhtäkkiä eläimet, jotka asuivat tammen rungossa, huomasivat, että puu alkoi hitaasti kuihtua.
Mitä sinulle on tapahtunut? Etkö ole sairastunut, vanha tammi?
Huolestuneena kysyi tikka.
En tiedä, en itse ymmärrä mitään. Jo useamman päivän minulla ei ole ollut lainkaan voimia. Oksani kuihtuvat hitaasti, ja lehdet muuttuvat aivan kuiviksi. Eihän syksy ole vielä edes alkanut, ja lehtien on vielä aikaista pudota.
Vastasi puu.
Ja silloin tammen asukkaat päättivät hinnalla millä hyvänsä selvittää, mitä vanhalle tammelle tapahtuu. Joka yö yksi puun asukkaista jäi tarkkailemaan heidän kotinsa isäntää. Ja nyt tuli pesukarhujen vuoro, joka asettui mukavasti ulos aivan kotinsa viereen.
Yö tuli, ja metsässä tuli aivan hiljaista. Yö oli niin lämmin, ja tuuli oli täysin tyyntynyt, eikä edes lehtevyys liikkunut lainkaan. Yhtäkkiä pesukarhu kuuli oudon rahinan, joka kuului suoraan maan alta. Eläinpoikanen ryömi äänen suuntaan, ja parin minuutin kuluttua hänen tassujensakin alla kuului aivan kovaa kahinaa.
Pesukarhu päätti kaivaa maata hieman ymmärtääkseen, mitä siellä todella tapahtuu. Kaivettua kerran, kaksi, kolme, hän yhtäkkiä hyppäsi taaksepäin. Suoraan maan alla oli valtava ruskea mato. Se oli kietonut vartalonsa tammen juurten ympärille ja keinui niillä kaikella voimallaan.
Mitä sinä täällä teet?
Pelokkaalla äänellä kysyi pesukarhu.
Löysin itselleni uuden asunnon. Mutta täällä on niin valtavat juuret, että ne pitää heti tuhota, joten haluan purra ne pois.
Vastasi tuntematon mato.
Mitä sinä oikein teet? Tässä puussa on jo asukkaita, meillä on täällä omat kotimme, emmekä anna kenenkään tuhota hyvää puutamme.
Hämmästyneenä huusi pesukarhu.
Ei niin! Minä tuhoan tämän vanhan juuret ja rakennan maan alle kokonaisen labyrintin.
Jatkoi mato ahkerasti.
Ja silloin pesukarhu ryntäsi kertomaan tästä kohtaamisesta kaikille vanhan tammen asukkaille.
Hälytys! Tulkaa nopeasti kaikki ulos kodeistanne! Hälytys!!!
Huusi kaikella voimallaan pesukarhu.
Puumme alle on asettunut pelottava ja ilkeä asukas. Hän haluaa tuhota tammen juuret rakentaakseen sinne kokonaisia labyrinttejä. Siksi vanha ja mahtava tammemme menettää voimiaan. Jos näin jatkuu, puu ei kestä, kuihtuu ja kaatuu.
Emme anna jonkun vieraan asukkaan tuhota puutamme.
Suuttuivat metsän asukkaat.
Mitä meidän pitää tehdä? En voi oksillani yltää maahan ajaakseni tämän ilkimyksen pois.
Kysyi tammi.
Ja silloin kaikki puun asukkaat kokoontuivat yhdessä ajamaan matoa pois. Avuksi he kutsuivat kaikki, joille ei ollut yhdentekevää vanhan ja mahtavan tammen kohtalo, joka oli aina suojellut metsän naapureitaan ja ottanut heidät asumaan runkoonsa ja vahvoille oksilleen.
Apuun tulivat sekä kettu, että valtava karhu, ja jopa villisika tuli auttamaan kaivamaan maata terävällä torahammaillaan.
Yhdessä eläimet kaivoivat valtavan kuopan ja nostivat sieltä ilkimyksen, joka olisi pian tuhonnut tammen juuret. Purosta, joka virtasi lähellä, metsän asukkaat kantoivat vettä tammen kasteluun.
Kului muutama päivä, ja vanha mahtava tammi levitti jälleen lehtensä. Kaikki eläimet ja linnut alkoivat jälleen asua rauhassa kodeissaan, ja tammi, kuten ennenkin, otti aina mielellään uusia vieraita oksilleen.
