Oli lämmin kesäpäivä, puhalsi kevyt tuulenvire. Jänis juoksi polkua pitkin ja törmäsi yhtäkkiä johonkin pistävään.
Hei, kuka sinä olet?
Minä olen Siili ilman nappeja.
Se osoittautui siiliksi. Hän oli vahingossa pistänyt Jänistä.
Miksi sinä pistelet? Olet kuitenkin niin suloinen! kysyi Jänis.
Minulla kasvaa piikkejä, vastasi Siili.
Mutta muut siilit eivät pistele noin vain!
Se johtuu siitä, että muilla siilillä on takit, joissa on napit. Minulla ei ole nappeja, joten takkini puhaltuu tuulessa pois, ja minusta tulee piikikäs.
Miksi et sanonut heti? huudahti jänis. Tule kotiini! Keksitään jotain!
Kiitos, pupu! iloitsi Siili. Mikä sinun nimesi on?
Minua kutsutaan vain Jäniseksi. Entä sinua?
Ja minua kutsutaan Siiliksi ilman nappeja.
Saanko kutsua sinua vain Siiliksi? kysyi Jänis.
Tietenkin saat! huudahti Siili.
Ja he lähtivät kylään Jäniksen luo.
Millaiset napit sinulle oikein tarvitaan? kysyi Jänis.
Kaikilla siileillä on takit. Mutta me pidämme niitä vain ulkoillessa, ettemme pistä ketään. Näissä takeissa on nappeja. Minulla ei ole yhtäkään nappia, huokaisi Siili.
Älä murehdi! Korjaamme kaiken!
Miten?
Ompelen napit sinun takkiisi. Juoksen hakemaan ne!
Jänis löysi kaapista nappeja ja ompeli ne neulalla ja langalla Siilin takkiin.
Tässä, ota, sanoi hän, tässä takissa on nyt peräti 9 nappia!
Kiitos sinulle, Jänis! Kaikilla siileillä on 7 tai 8 nappia! Minulla on peräti 9! ihastui Siili.
Näin Siili ilman nappeja muuttui pelkäksi Siiliksi. Ja Pupu osoitti hyvyyttään ja auttoi uutta ystäväänsä, vaikka tämä olikin piikikäs.
