Kaukaisessa kuningaskunnassa eli kerran kuningas. Pitkään hän hallitsi, mutta ikä on sellainen asia, jolta ei voi paeta. Ja syntymäpäivänsä aattona hän päätti toimia viisaasti ja ilmoitti päätöksensä kolmelle tyttärelleen.
Rakkaat tyttäreni. Kuten tiedätte, minulla on pian syntymäpäivä. Ja haluan ilmoittaa teille tämän: se, joka tuo minulle maukkaimman ja parhaan piirakan, perii valtaistuimen miehensä kanssa.
Kuultuaan tämän uutisen vanhin tytär riensi ulkomaiselle kondiittorille. Hän antoi tälle tiaran, melkein heittäytyi polvilleen ja aneli: tee piirakka, ja palkitsen sinut kuninkaallisesti.
Toinen tytär lähetti sanansaattajat kaikkiin maan kolkkiin tuomaan eksoottisia herkkuja ja hedelmiä. Hän käski palvelijoiden valmistaa taikinan, kokosi kaikki marjat ja alkoi komentaa.
Mutta mitä nuorin teki – sitä ei tiedetä. Kolme päivää ja kolme yötä hän ei poistunut kotoa, ja hämärässä hän poltti monia kynttilöitä…
Kuninkaan syntymäpäivä koitti. Vanhin tytär toi hänelle piirakan, eikä mikä tahansa. Taikina oli valmistettu Ranskassa, täyte tuotu erikseen merten takaa. Ja koristeltu niin, että palatsin seinien koristeet eivät olleet yhtä upeita.
Keskimmäinen tytär myös loisti. Hänen piirakansa näytti vaatimattomalta, mutta sisällä oli eksoottisia hedelmiä ja makeisia, joita suomalaiset eivät tunne. Kondensoitu maito ja siirappi virtasivat – ehdi vain suun alle!
Mutta nuorin tuli tyhjin käsin, vielä likainen – kasvot täynnä nokea ja tuhkaa. Kuningas suuttui.
Etkö kunnioita minua? Et edes tuonut mitään piirasta omalle isällesi.
Älä suutu, isä. Mutta ajattelin, mitä uutta noissa piirakissa on? Syömme ne kerran ja unohdamme. Minä tein paremmin – leivoin paljon piirakkaita ja annoin ne köyhille kaupunkilaisille. He syövät niitä ja ylistävät nimeäsi vielä pitkään.
Kuningas mietiskeli. Pitkään hän ajatteli ja ymmärsi, että hänen nuorin tyttärensä oli toiminut oikein – miellyttänyt isäänsä ja auttanut köyhiä.
Ja silloin hän teki hänestä kruununperijättären. Ja kuningaskunta kukoisti vielä pitkät vuodet.
