Kauas, kauas avaruudessa asui pieni tähti. Tietenkin se oli pieni vain verrattuna joihinkin muihin tähtiin, sinulle ja minulle se näyttäisi valtavalta.
Se oli suurempi kuin puut, talot ja jopa meidän Aurinko. Mutta siitä ei nyt ole kyse. Enemmän kuin mistään muusta Tähti rakasti katsella muita tähtiä ja miettiä, miten ne elävät, mitä näkevät ympärillään ja mistä ne unelmoi. Mutta se ei tiennyt, kuinka kysyä heiltä, joten se tunsi itsensä hyvin yksinäiseksi.
Tietenkin sen ympärillä kierteli muutamia planeettoja, ja aiemmin se oli yrittänyt saada ne keskustelemaan. Mutta keskustelu ei sujunut: planeetat eivät olleet kiinnostuneita siitä, mikä oli kaukana niistä. Yleensä kaikki keskustelu päättyi niiden kiistoihin siitä, kenen pitäisi kiertää kenen ympärillä ja kenen kiertorata (eli polku tähden ympärillä) oli oikeampi ja kaunempi. Mutta Tähti väsyi siihen, eikä se enää häirinnyt planeettoja keskusteluilla, joista ne eivät olleet lainkaan kiinnostuneita.
Mutta eräänä yönä (tai ehkä päivällä, on vaikea sanoa, koska avaruudessa on aina yö) tähden ohi lensi komeetta. Tähti oli hyvin hämmästynyt, koska se ei ollut koskaan nähnyt mitään vastaavaa.
Terve! Minun nimeni on Tähti, kuka sinä olet?
Se tervehtyi tuntemattomaa.
Olen komeetta. Etkö sinä ole koskaan nähnyt komeettoja?
Keskustelukumppani vastasi hämmästyneellä äänellä.
En. Näen vain planeettoja, jotka kiertävät minun ympärillä.
Tähti vastasi surullisesti.
Hyvin outoa. Meitä on niin paljon lentämässä kaikkialla avaruudessa! Mutta nähtävästi avaruus on niin valtava, että emme lentele edes sen kauimpiin kulmiin… Komeetat ovat taivaallisia matkaajia. Olemme hieman samankaltaisia kuin planeetat, mutta paljon pienempiä ja kevyempiä, joten emme kierrä yhden tähden ympärillä, vaan lentämme minne haluamme! Minä olen jääkomeetta, mutta on olemassa myös komeettoja, jotka ovat kiveä ja metallia.
Komeetta sanoi.
Kuinka mielenkiintoista! Minä kateellisen sinua, olet nähnyt niin paljon! Kerro, oletko sinä kiireinen? Voisitko viipyä luonani hetken ja kertoa niistä ihmeistä, joita olet nähnyt?
Tähti pyysi.
Komeetta ei ollut kiireinen ja hyväksyi Tähden kutsun. Se alkoi kiertää planeettojen kanssa sen ympärillä ja kertoi sille joka päivä hämmästyttäviä tarinoita. Tähti oppi, että kaikki tähdet ovat erilaisia: jotkut ovat hyvin nuoria (kuten se itse), ja jotkut ovat vanhoja, melkein yhtä vanhoja kuin itse Maailmankaikkeus.
Jotkut ovat hyvin kuumia, jotkut melkein jäähtyneet; jotkut ovat pieniä, jotkut aivan valtavia, niin suuria, että komeetalla kestää useita vuosia lentää yhden sellaisen tähden varrella. Ja tärkeintä on, että monet tähdet, joita meidän Tähti niin rakastaa katsella, ovat itse asiassa jo kauan sitten sammuneet, niitä ei enää ole! Yksinkertaisesti ne ovat niin kaukana, että viimeinen valo, jonka ne lähettivät ennen kuin sammuivat, saapui siihen vasta nyt…
Nämä tarinat lumosivat ja vangitsivat Tähden. Ja sitten eräänä päivänä se uskaltautui kysymään komeetalta:
Kerro, kommunikoivatko muut tähdet keskenään? Minä haluaisin niin paljon puhua heidän kanssaan…
Kyllä, tietenkin. Jos katsot tarkasti taivaalle, näet, että tähdet eivät pala tasaisesti, vaan välähtävät jatkuvasti. Joskus ne loistavat kirkkaammin, joskus melkein sammuvat… Tämä on tähtien kieli, näin ne kommunikoivat keskenään.
Komeetta vastasi rauhallisesti.
Komeetta, kuinka minä voin oppia tämän kielen?
Tähti kysyi innostuneesti.
No, valitettavasti en minä sitä tiedä. Se on erityinen kieli, jota puhuvat vain tähdet, siitä ei ole oppikirjoja. Mielestäni sinun pitää katsoa niitä huolellisesti ja yrittää ymmärtää, mistä ne välähtävät… Kahden sadan vuoden kuluttua olet oppinut kaiken!
Komeetta vastasi epävarmasti.
Tähti oli hieman surullinen. Mutta hänellä ei ollut paljon vaihtoehtoja – joko kuunnella komeetaa tai jäädä uudelleen kaipaamaan yksinäisyydessä. Pian hänen uusi ystävänsä lähti, ja Tähti alkoi tarkkailla pimeää taivasta kaksinkertaisella huomiolla.
Vuodet kuluivat – mutta Tähdelle ne olivat kuin päivät meille – se katseli muita tähtiä ja yritti selvittää niiden salaperäistä kieltä. Ja sitten eräänä yönä (tai ehkä päivällä, kuka tietää) se ihaili kirkasta punaista tähteä. Ja yhtäkkiä se näki, että se alkoi välähtää. Kolme lyhyttä heikkoa välähdystä, yksi kirkas… Ja yhtäkkiä toinen tähti, pieni, hopeisen-valkoinen, alkoi myös välähtää.
Kolme lyhyttä, yksi pitkä ja kirkas välähdys… "Ja sinulle terve", ajatteli Tähti. Ja yhtäkkiä se ymmärsi: tämä oli todellakin tervehdys! Kyllä, he tervehtivät näin, ja hänen piti välähtää vastaukseksi, jotta he ymmärtäisivät, että hän oli kuullut heidät! Nähtävästi vuodet, jotka hän oli viettänyt katsellen pimeää taivasta, eivät olleet turhia.
Se väläytti kolme lyhyttä välähdystä, yhden pitkän… Nyt vain odottaa. Tähti tiesi, että vastaus ei tulisi heti; lisäksi joiltakin näistä tähdistä se ei ehkä tule lainkaan, jos ne ovat jo sammuneet. Mutta Tähti oli varma, että ei sadan, niin tuhannen vuoden kuluttua, ei yhdeltä, niin toiselta tähdeltä, mutta vastaus tulee. Ja nämä odotuksen vuodet eivät olisivat niin raskaita kuin ennen.
