Kauan sitten oli olemassa kaksi maailmaa: lohikäärmeiden maailma ja ihmisten maailma. Nämä kaksi maailmaa eivät koskaan risteytyneet. Jokaisella oli omat hallitsijansa. Muutama vuosi sitten he sopivat, etteivät sekaantuisi toistensa maailmoihin, vaan eläisivät kukin omalla alueellaan. Tämä sopimus säilyi voimassa pitkien vuosien ajan.
Lohikäärmeiden maailmassa hallitsi kuningatar Lohikäärme, jolla oli voimakas taikavoimaa. Mutta hän käytti sitä harvoin. Hänellä oli pieni poika Lohikäärmeinen. Ja kuten kaikki pienet lapset, hän oli hyvin tottelematon.
Eräänä päivänä hän käveli metsässä ja ylitti lohikäärmeiden maailman rajan. Hän päätyikin ihmisten maailmaan. Ja Lohikäärmeinen piti kovasti siitä, että sai katsella, miten ihmiset elävät. Pieni käärme alkoi usein käydä ihmisten maailmassa, mutta hän aina pyrki pysymään huomaamattomana.
Kun Lohikäärmeisen äiti sai tietää, että hänen poikansa käy toisella puolella, hän oli raivostunut.
Sinä et saa mennä ihmisten maailmaan.
Sanoi tiukasti lohikäärmeiden kuningatar.
Mutta miksi, äiti? Siellä on niin mielenkiintoisesti, et voi edes kuvitella...
Alkoi sanoa Lohikäärmeinen.
Ei saa. Meille on suljettu pääsy ihmisten maailmaan, ja heille on suljettu pääsy meidän maailmaamme. Siinä se.
Sanoi tiukasti Lohikäärmeisen äiti ja poistui.
Lohikäärmeinen oli pahoillaan. Muutaman päivän ajan hän ei käynyt ihmisten maailmassa, mutta sitten hän kuitenkin tottelemattomuudessaan alkoi taas satunnaisesti käydä ihmeellisessä ihmisten maailmassa.
Ihmisten maailmassa hallitsi tuolloin viisas kuningas Kaarle. Hänellä oli ikäänsä nähden älykäs tytär, joka rakasti lukea kirjoja puutarhassa istuen. Täältä hänelle avautui näkymä keskustorille, ja hän aika ajoin katsoi, mitä siellä tapahtui.
Kuninkaan hovissa palveli ritareita, jotka suojelivat maailmaa hyökkäyksiltä. Tässä armeijassa palveli ritari Didli. Hän unelmoi siitä, että tulisi kuuluisaksi uroteillaan. Mutta hänellä ei vain onnistunut tehdä niitä kuten muilla. Ja hän niin halusi erottua.
Eräänä päivänä, kuten tavallisesti partioiden aikana, Didli huomasi tiheissä pensaissa epätavallisen olennon. Se oli Lohikäärmeinen. Vartija sai kiinni tälle epätavallisen eläimen ja alkoi pilkata sitä. Sitten hän pani pienen käärmeisen häkkiin ja vei sen torille. Ihmiset tulivat katsomaan pientä lohikäärmeistä, monet heittivät häkkiin kiviä. Ja pienet röyhkeät pojat jopa pistivät pienoista elävää olentoa kepeillä.
Prinsessa, nähdessään tämän, juoksi heti torille ja otti häkin pienen lohikäärmeisen kanssa. Hän vapautti sen, ja Lohikäärmeinen juoksi välittömästi takaisin omaan maailmaansa. Palattuaan kotiin hän kertoi äidilleen, mitä hänelle oli tapahtunut. Äiti moitti häntä siitä, että hän oli taas tottelematon, ja päätti itse rangaista poikansa kiusaajaa.
Hän käytti poikkeuksellista taikavoimaansa ja asetti kauhean kirouksen poikansa kiusaajalle — Lohikäärmeiselle. Ritari muuttui yhdessä silmänräpäyksessä kauniista nuorukaisesta kauheaksi hirviöksi. Hänet saattoi pelastaa vain prinsessa, joka oli pelastanut Lohikäärmeisen.
Lohikäärmeinen rangaistiin tottelemattomuudestaan ja ei koskaan enää käynyt ihmisten maailmassa, saatuaan ankean oppitunnin. Didli puolestaan, pieneksi rumaksi kääpiöksi muuttuneena, tuli ympäröivien ihmisten pilkan ja kiusaamisen kohteeksi. Kaikki kiusasivat häntä, koska hän oli puolustuskyvytön. Lopulta hänet, aivan kuten hän oli tehnyt Lohikäärmeiselle, lukittiin häkkiin ja jätettiin torille, missä kuka tahansa halusi heittää häneen kiveä tai nauraa hänelle.
Prinsessa, joka istui jälleen puutarhassa ja luki kirjaa, näki sen kauhistavan näyn, joka tapahtui torilla. Hän meni isänsä luo ja kertoi näkemästään. Kuningas antoi välittömästi Asetuksen, joka kielsi torille asettamasta häkkejä millään olennoilla ja varsinkaan kiusata niitä.
Prinsessa lähti torille ja vapautti kääpiön. Ja sillä hetkellä, kun Didli astui ulos häkistä, hän muuttui taas kauniiksi nuorukaiseksi. Näin Didli rangaistiin teostaan ja ymmärsi, ettei saa kiusata niitä, jotka ovat pienempiä ja heikompia kuin hän.
