Pienessä kaupungissa asui perhe: äiti, isä ja pieni tyttö nimeltä Aino. Lähellä heidän kotiaan oli useita järviä, joille asukkaat lähtivät kesällä piknikille. Talvella taas lapset juoksivat sinne luistelemaan, kerskailla, kuka oli oppinut mitäkin, ja kuka luisteli kaikkein nopeimmin.
Aino oli yksi parhaista, sillä jo neljävuotiaana isä oli lahjoittanut hänelle syntymäpäivälahjaksi kaikkein kalleimmat luistimet, joita kaupasta löytyi. Ja siitä lähtien tyttö lähti joka talvipäivä, kun vesi peittyi paksuun jäähän, luistelemaan isän kanssa.
Jo varhaislapsuudessa Aino näki televisiosta mielenkiintoisen ohjelman, jossa kauniit taitoluistelijatytöt pyörivät musiikin tahdissa jäällä kauniin voimakkaan musiikin säestyksellä. Mitä kaikkea he eivät tehneetkään: pyörivät ja suorittivat erilaisia vaikeita temppuja.
Ja Aino piti erityisesti siitä, kun taitoluistelijatytöt tanssivat jäällä yhdessä parinsa – poikien – kanssa. Aino saattoi istua tuntikausia television ääressä katsomatta muualle, ja koko ajan hän haaveili oppivansa luistelemaan yhtä kauniisti kuin kaikki nuo nuoret television ruudulla.
Ja Aino odotti myös sitä, milloin hän vihdoin täyttäisi seitsemän vuotta ja pääsisi erityiseen kouluun, jossa kaunis nuori nainen opettaa sellaisia lapsia luistelemaan jäällä ja tekemään kauneimpia temppuja musiikin tahdissa.
Ja sitten koitti se kaivattu päivä – Aino täytti seitsemän.
Äiti, isä!
Herättyään tyttö juoksi olohuoneeseen ja huusi kaikesta voimastaan.
Minullahan on tänään syntymäpäivä, täytin kokonaista seitsemän vuotta. Voinhan minä nyt mennä sen kauniin naisen tunneille, joka opettaa minun kaltaisiani lapsia luistelemaan kauniisti jäällä?
Äiti ja isä katsoivat tytärtään hymyillen.
No, olemme valmistaneet sinulle lahjan. Mutta olet varmaan noita, kun arvasit, mikä sinua odottaa.
Äiti nauroi.
Tänään menemme ensimmäiselle tunnille, jossa puet luistimet jalkaan ja harjoittelet ryhmän kanssa.
Hurraa, hurraa, vihdoinkin tämä päivä koitti!
Aino ilahtui ja ryntäsi vaihtamaan yöpukua. Jo viidentoista minuutin kuluttua hän seisoi eteisessä, pestyneenä, syöneenä ja puettuna, valmiina uusiin kokemuksiin ja saavutuksiin.
Siitä lähtien Aino alkoi käydä tunneilla. Ja siitä lähtien tytölle syntyi unelma – hän halusi tulla kaikkein parhaaksi taitoluistelijaksi. Tätä varten Aino harjoitteli lisäksi itse, kun kaikki lapset tunnin jälkeen lähtivät kotiin.
Tyttö kävi isän kanssa järvellä ja harjoitteli luistelutekniikkaa itsenäisesti, jo ilman opettajaa.
Eräänä kylmänä talvipäivänä, kun aurinko nousi taivaalle mutta pakkanen ei hellittänyt, ja taitoluistelijoiden ryhmätunnit peruttiin kovan pakkasen vuoksi, Aino päätti mennä luistelemaan.
Isä! Isä! Mennäänkö me tänään luisteluradalle?
Heti silmät avattuaan Aino huusi nousematta sängystä.
Oletko tehnyt läksyt? Tee ensin läksyt, ja sitten vasta mennään sinun luisteluradallesi!
Isä vastasi Ainolle.
Isä, meille ei annettu mitään läksyjä, voimme lähteä heti.
Aino pysyi kannassaan.
Mutta isä ei kuullut Ainon vastausta ja luuli, että tytär oli ryhtynyt tekemään läksyjä.
Sillä välin Aino hiljaa keräsi tavaransa, pukeutui lämpimästi, otti kauniit luistimensa ja lähti järvelle yksin.
Luistelen vähän itse, en kauan, eikä kukaan huomaa, että minua ei ole kotona.
Aino juoksi järvelle, puki luistimet jalkaan ja lähti jäälle. Tyttö seisoi jo melko varmasti jäällä, hän pystyi luistelemaan hyvin nopeasti ja jopa pyörimään. Ja yhtäkkiä hänen jalkojensa alla kuului kova rätinä, hänen eteensä muodostui valtava halkeama. Aino ei ehtinyt silmää räpäyttää, kun yhtäkkiä putosi kuiluun ja menetti tajuntansa.
Aino avasi silmänsä – hänen ympärillään kaikki loisti. Tyttö katsoi ympärilleen, hän ei voinut ymmärtää, minne hän oli joutunut. Vain valtavat jäälohkareet hänen ympärillään muistuttivat oikeaa luolaa. Aino nousi varovasti ylös, ja yhtäkkiä hänen silmiensä eteen ilmestyi kaunis nainen valkoisessa runsaassa mekossa. Hänen päässään oli kruunu, joka kimmelsi kuin timantit.
Terve, Aino. Olen seurannut sinua jo pitkään, sinä yrität kovasti ja luistelet hyvin kauniisti.
Nainen sanoi kylmällä äänensävyllä.
Aino ei jostain syystä pelännyt lainkaan.
Terve, kiitos. Haluan kovasti tulla oikeaksi taitoluistelijaksi ja luistella kaikkia paremmin, jotta minut näytettäisiin televisiossa ja koko kaupunkimme taputtaisi minulle.
Tyttö vastasi.
Haluatko, että autan sinua?
Nainen kysyi yhtäkkiä.
Hän heilautti käsiään, hänen kruununsa loisti kirkkaina väreillä, ja Aino yhtäkkiä muuttui kauniiksi taitoluistelijaksi kimaltelevassa sinisessä mekossa. Hänen ympärilleen ilmestyi yhtäkkiä paljon katsojia, jotka taputtivat ja huusivat:
Aino, olet paras ja kaunein!
Aino sulki hetkeksi silmänsä, ja hän niin kovasti toivoi, että tämä onni kestäisi mahdollisimman kauan.
Ja yhtäkkiä avattuaan silmänsä Aino huomasi olevansa omassa huoneessaan.
Olikohan se kaikki unta?
Tyttö mietti.
Sitten hän käänsi katseensa sängyn vieressä olevaan yöpöydälle. Siellä hän näki ihanat uudet luistimet kauniilla kuviolla. Luistimien vieressä makasi siististi esiintymismekko kirkkaansinistä väriä, samanlainen kuin hän oli juuri nähnyt unessa.
Tämähän oli oikea talven kuningatar, joka toteuttaa unelmat!
Aino ymmärsi ja hymyili hiljaa, sillä hänen unelmansa oli toteutunut.
Lukekaa satuja ja unelmanne muuttuvat todeksi.
