Pienessä mökissä oli lämmin.
Anni kehrä, Pörrö leikki.
Jokainen gnomi oli hiukan erakko,
Hyvin vakava ja omissa puuhissaan.
Ikkunan takana jyrisi ukkonen,
Kuin kattiloita kolisteltaisiin rytmissä!
Sade alkoi tipahdella, se halusi leikkiä.
Eihän sadetta voi pojan vuoksi syyttää?
Yhteisen konsertin he kokosivat!
Jos olet ulkona, juokse parhaasi mukaan!
Piilotu pian katon alle nyt,
Olitpa sitten runoilija tai sukeltaja.
Tai kengissä loiskuu vesi.
Olet märkä kuin lehti,
Joka takertuu puihin lämmetäkseen.
Kattoon pitää päästä. Ehtisikö, ehtisikö!
Pieni jänis olisi melkein kadonnut,
Mutta ihana mökki hänelle näkyi.
Ja pienessä mökissä oli lämmin,
Anni kehrä, Pörrö leikki.
Kuka niin arasti ovelle koputtaa?
Ehkä sade? Mutta joku vaikenee.
Koputus toistui. Epäilystä ei ole,
Kuka tulee? Vieras odottaa vastausta.
Anni jätti kerän tuolille,
Huusi: »Kuka?» eikä kiirehtinyt ovelle.
»Mummo, päästä minut sisään! Olen jänis. Kastuin läpimäräksi,
Pääsin vaivoin pois sudelta.»
Anni ei tiedä, mitä tehdä:
»Rakas, me gnomit emme pidä seurustelusta.
Ja ongelmat eivät kuulu tänne...»
»Mummo, kenen luo minä menen, kenen luo?
Olen eksyksissä, niin kylmä minulla on...
Ehkä pelkoni haihtuu unessa,
Mutta missä nukun? Ympärillä on vain vettä.
Taidan ettei koskaan palata kotiin...»
Silloin Pörrö juoksee ovelle:
»Me olemme tietenkin gnomeja. Mummo, anna anteeksi,
Mutta emme ole kiviä. Ja kenen hätä on suuri,
Sille autamme aina ja kaikkialla.»
Anni huokaisi: »Pojanpoika, olet oikeassa.
Olen jotenkin unohtanut tapamme.
Rakas jänispoikamme, tule nopeasti sisään,
Älä arastele, ota pullaa.»
Kyllä, gnomit ovat joskus töykeitä.
Olemme erakkoja, emme pidä hädästä.
Mutta emme jätä, autamme nyt.
Anna anteeksi, jänispoika, anna anteeksi meille.
Pienessä mökissä oli lämmin.
Anni kehrä, Pörrö leikki.
Vieressä jänispoika ajeli kuorma-autollaan.
Ystävyyden kallisarvoinen, makea hetki hallitsi.
