Kaukana vai lähellä, kauan sitten vai äskettäin, valtavassa ja kauniissa universumissa, satojen tuhansien loistavien tähtien joukossa asui Laulava Planeetta. Kyllä! Juuri niin, laulava! Se lauli ja lauli: aikaisin aamulla ja myöhään yöllä; joskus kovaa, joskus hiljaa; joskus hitaasti, joskus nopeasti; joskus iloisesti, joskus hieman surullisesti.
(Kuuluu musiikkinäyte: P.I. Tšaikovski. Vuodenajat. Tammikuu. "Takkatulen ääressä")
Mutta Musiikki syntyi jatkuvasti Laulavan Planeetan poikkeuksellisen laulavan Sielun syvyyksistä! Ja tätä Musiikkia kuuntelivat kaikki Planeetat ja Tähdet – Laulavan Planeetan naapurit, ja heidän Sielunsa täyttyivät taikaisesta Musiikista.
Jotta tämä Musiikki voisi kuulua, Laulava Planeetta tuotti monia erilaisia ääniä ja ne, omituisesti kietoutuneina, sulautuivat toisiinsa ja Musiikki syntyi…
(Kuuluu musiikkinäyte: Saint-Saëns "Eläinten karnevaali", "Akvaario").
Laulava Planeetta tiesi, että kaikki planeetat eivät osaa laulaa, joten kaukaisten planeettojen, joihin sen Musiikki ei ulottunut, luo se lähetti nuotteja, joista syntyi ääniä.
Äänet ilmestyivät silloin, kun nuotteja joko soitettiin soitimilla tai laulettiin äänellä. Ja jo monista erilaisista äänistä syntyi Musiikki.
Niinpä kerran kaukaisen-kaikkein kaukaisen planeetan "Maa" luo lensi pieni nuotti La. Planeetta "Maa" oli suuri-suurisuuri, kaunis ja hyvä. Avaruudesta se näytti siniseltä, mutta läheltä vihreältä ja iloisen-moniväriltä.
La-la-la! – lauli nuotti La, – Minusta tämä paikka on erittäin kiva!
Nuotti La tiesi, että se ei ollut yksin tällä hyvällä planeetalla. Laulava Planeetta ennen lähtöään oli kertonut nuotti Lalle, että planeetalle Maa oli jo aiemmin lähetetty paljon-paljon sen veljiä ja sisaria, nuotteja: Do, Re, Mi, Fa, Sol ja Si. Ja että kun nuotti La löytäisi heidät, he kaikki yhdessä soisivat ja synnyttäisivät ihmeellistä Musiikkia ihmisille, jotka asuvat tällä ihmeellisellä planeetalla.
Ja niin nuotti La käveli, kirkkaasti laulaen iloista pientä laulua. Tämän laulun puhtaat äänet soivat, keilahtivat ja leikkivät kuin auringon kimaltelut kirkkaan Auringon lämpimissä säteissä.
(Kuuluu näyte laulusta: "Jos kauan, kauan, kauan" elokuvasta "Punainen silkkihattu").
Samalla kun lauli pientä laulua, nuotti La pohti, kuinka se voisi löytää veljiään ja sisariaan?
"Etsin Musiikkia, päätti nuotti La, ja se johtaa minut kotiin, jossa asuvat veljeni ja sisareni!"
Se käveli, käveli, ja sitten metsän reunalla ilmestyi pieni puinen talo punaisella katolla ja erittäin kaunis tuoksuvalla kukkaistutuksella ikkunoiden alla. Talon ikkunoista kuului hiljainen melodia. Nuotti La lähestyi ja kurkisti ikkunaan.
Nuori nainen pitkällä vaalealla punoksella piti käsivarsillaan pientä poikaa ja lauli hiljaa:
"Nuku, nuku, pieni poikanen,
Nuku, nuku, kultainen..."
Kuuluu näyte kehtolaululta…
Nuotti La kuunteli ja upotti itsensä kehtolaululle. Salaisuudeksi sanoen: se ei ollut tavallinen nuotti, vaan hieman taikainen, sillä se oli syntynyt taikaisella Laulava Planeetalla.
Siksi kun nuotti La kuunteli mitä tahansa Musiikkia, se ei voinut vain kuulla ja tuntea, vaan näki myös, kuinka Musiikki vaikutti niihin, jotka sitä kuuntelivat.
Se näki, kuinka Musiikki kosketti tiettyjä Sielun kieliä niissä, jotka sitä kuuntelivat, ja tästä alkoi tapahtua täysin taikaisia asioita: Sielussa alkoi kellua, leikkiä, liikkua nopeasti ja hitaasti eriväriset aallot, jotka syntyivät Musiikin avulla.
Laulava Planeetta kutsui näitä erivärisille aaltoja aikuismaisesti ja älykkäästi "alkuaineiksi", mutta nuotti Lalle ne miellyttivät paremmin nimellä "aallokkeet", sillä se oli vielä niin pieni!
Nuotti La tiesi, että nämä "aallokkeet" vaikuttavat erittäin voimakkaasti Musiikin kuuntelijoiden Sieluun. Eri ihmisiin sama Musiikki vaikuttaa eri tavalla, koska samanlaisia ihmisiä ei ole – ihmisiä on sekä vanhoja että nuoria, väsyneitä, terveitä ja sairaita, älykkäitä ja vähemmän älykkäitä, hyviä ja vähemmän hyviä.
Ja Musiikki voi täyttää heidän Sielunsa ilolla, mutta voi myös surullisesti painavaa. Musiikin avulla voidaan saada kokemaan valtavaa hellyyttä, mutta voidaan myös saada tuntemaan valtavaa vihaa.
Voidaan kuljettaa ihmisen Sielu kaukaisen-kaikkein kakaisen avaruuteen, mutta voidaan myös täysin tuhota tämän Sielun tulevaisuus…
Juuri siksi jotkut pahat voimat, jotka oppivat, kuinka Musiikin avulla voidaan hallita ihmisiä, alkoivat käyttää sitä pahoissa tarkoituksissa.
Nuotti La, vaikka oli vielä pieni, tiesi jo näistä Musiikin mahdollisuuksista ja pyrki aina olemaan siellä, missä kuului kirkas, korkea ja puhdas Musiikki.
Siksi kun se seisoi ikkunan alla ja kuunteli kehtolaululta, se näki, kuinka hyvä melodia äidin laulusta sai pojan Sielussa virtaamaan sinisiä, vihreitä, valkoisia "aallokkeita" osasta toiseen, jotka lisäksi uivat ihmeellisessä hopeanvärisessä sumulla!
Ja pojan Sielu täyttyi rauhasta, ilosta, kirkkaasta lämmöstä ja väsymyksestä. Nuotti La tunsi, että se itse oli valmis nukahtamaan, niin lämmin ja viihtyisä oli tullut myös sen Sielussa, mutta sen oli mentävä eteenpäin ja etsittävä veljiään ja sisariaan.
Se pahoitellen haukotteli ja käveli pois talosta.
(Kuuluu näyte laulusta: "Punaisen kukan" animaatiosta "Silkkinen sivellin". Säkeistö ja sitten ääni pois, koska kertosäe käytetään myöhemmin.)
Paljon vai vähän aikaa oli kulunut, kun nuotti La näki pienen rakennuksen, jonka kyltissä luki "Päiväkoti".
"Menen ja kurkistan sinne, ajatteli nuotti La, ehkä joku kertoo minulle, missä etsiä veljiäni ja sisariaan".
Se meni rakennukseen ja kuuli melkein heti lapsten ääniä, jotka lauloivat iloista laulua: "La-la-la-la-la-pam-pam-pam-pam-pam-pam…"
(Kuuluu näyte laulusta: "Punaisen kukan" animaatiosta "Silkkinen sivellin", vokaliisi kertosäkeen jälkeen).
"Tämä on laulu minusta!", ajatteli nuotti La, "Menen lähemmäksi".
Se avasi oven ja kurkisti huoneeseen, jossa lapset lauloivat. Näkyi, että heille laulu oli erittäin miellyttävä ja he lauloivat sitä iloisesti.
Nuotti La näki taikaisella näöllään, kuinka lasten Sielut kimaltelivat laulun aikana, loistivat valkoisilla, keltaisilla, vaaleanpunaisilla, turkoosilla "aallokkeilla"!
Nuotti Lan Sielu myös loisti ja iloisen kipinöi.
"Ehkä en häiritse heitä, päätti nuotti La, kysyn veljistäni ja sisaristani jostain muualta".
Se sulki oven hiljaa, poistui päiväkodista ja käveli eteenpäin.
(Kuuluu musiikkinäyte ilman sanoja: "Jos kauan, kauan, kauan" elokuvasta "Punainen silkkihattu").
Paljon vai vähän aikaa oli kulunut, kun nuotti La käveli ja väsyi. Juuri kun se ajatteli, että olisi hyvä levätä, kevyt tuuli kantoi siihen herkullisen ruoan tuoksun.
Ja vaikka nuotti La ei syönyt piirakoita ja lihapalleja, se ei vastustanutkaan tuoksua makeista munkeista omenoilla ja kanelilla, joihin oli ripotteltu lumivalkoista sokeria…
Se lähestyi avointa rakennusta, jonka kyltissä luki "Kahvila", ja meni sisään. Monien erilaisten ruokien tuoksujen kanssa nuotti La kuuli myös Musiikin ääniä.
Istuutuen tuolin reunalle, se alkoi imea itseensä kukkaisen teen tuoksua, makeita pörröisiä sämpylöitä unikon kanssa, kuumaa suklaata ja paljon muuta.
Mutta näihin tuoksuihin sekoittui erittäin epämiellyttävä katkera tupakan savun tuoksu ja terävä viinin tuoksu. Nuotti La katseli ympärille: pöydissä istui ihmisiä. He söivät, joivat, puhuivat, jotkut heistä tupakoivat.
Musiikki, jonka nuotti La kuuli, erosi siitä, jonka se oli kuullut talon ikkunan alla ja päiväkodissa. Tämä Musiikki oli erittäin kovaa, terävää ja meluisaa. Jotain monotonisesti ja voimakkaasti kopisi siinä, samat sanat ymmärtämättömällä kielellä melkein ei laulettu, vaan puhuttiin.
(Kuuluu musiikkinäyte: mikä tahansa nykyaikainen epäharmoninen musiikki…)
Nuotti La katsoi taikaisella näöllään kahvilassa istuvien ihmisten Sieluihin ja näki, että "aallokkeet" heidän Sieluissaan olivat jonkinlaisen likaisen tumman värin.
Ne kiehuivat ja saivat ihmiset ärtymään, vihastumaan, kiroilemaan. Näistä tunteista ja tuntemuksista poikkeamiseksi ihmiset tarttuvat savukkeeseen tai viinipulloon, mutta tästä heille tulee vielä pahempaa.
Koska tupakan ja alkoholin vuoksi heikkenee heidän taikainen, tavallisella näöllä näkymätön suoja, joka on kaikilla-kaikilla, ja Sielua alkavat "purra" erilaiset epämiellyttävät olennot, jotka odottavat erityisesti, milloin ihminen juot viiniä ja hänen Sielunsa suoja tulee ohueksi-ohueksi, ja paikoin jopa reikäiseksi.
Ja sitten ne juhlat, "purren" hänen Sieluaan, juoden hänen tunteitaan ja tuntemuksiaan. Koska nämä olennot elävät vain epämiellyttävistä ihmisten tuntemuksista ja tunteista.
Tavalliset silmät ihmiset eivät näe näitä olentoja, mutta jos katsoo hieman taikalaisesti, kuten nuotti La, niin olennot tulevat näkyviksi.
Nuotti La katsoi tällaista näkyä ja ymmärsi, että täällä kukaan ei kerro hänelle veljistään ja sisaristaan. Eikä hän pitänyt näistä vastenmielisistä olennoista, jotka pyörivät ihmisten ympärillä.
Ja sellaista Musiikkia, joka kuului kahvilassa, hänen Sielunsa ei jaksanut ollenkaan. Hän jopa tunsi olonsa huonoksi ja häntä alkoi hieman pahoinvoida, kun hän kuunteli, kuinka äänet niin rumasti kietoutuivat ja ihmisten Sieluissa kiehuivat sellaiset likaiset ja tummat "aallokkeet".
Nuotti La poistui nopeasti kahvilasta, hengitti syvään tuoretta ilmaa, ikään kuin vapautuakseen epämiellyttävistä näkemyksistään, ja käveli eteenpäin. (Kuuluu musiikkinäyte: Tšaikovski, "Lasten albumi", "Puusoturien marssi")
Paljon vai vähän hän oli kävellyt, kun hänen huomionsa kiinnitti kirkas, monilla valoilla loistava kyltti ja suuri joukko ihmisiä, jotka seisovat tämän kyltyn alla. "Yökerho" - oli kirjoitettu siihen. Puoliavoimen oven takaa kuului Musiikin ääniä.
"Voi! Tässä kai minä saan tietää veljistäni ja sisaristani-nuoteista! Täällä on niin paljon ihmisiä!, ajatteli nuotti La".
Koska täällä kuuluu Musiikkia, se tarkoittaa, että veljeni ja sisareni ovat jo käyneet täällä, ja ehkä he kertoivat jollekulle, minne he ovat menossa.
Se livahtui huomaamattomasti vartijoiden ohi, niin että hän ei edes ehtinyt silmää räpäyttää. Vain jotain hänen korvassaan lauli: "La-la-la!" ja hän ajatteli, että se oli kevyt tuulahdus.
Nuotti La lenteli iloisesti saliin ja yksinkertaisesti pysähtyi näkemästään: terävän tukahduttavan tupakan savun pilvet täyttivät suuren pimeän salin lattiasta kattoon.
Pimeyttä läpäisivät tiheästi värilliset lasersäteet, jotka silmiin osuessaan sokaisivat hetkeksi. Valtava määrä humaltuneita ihmisiä liikkui Musiikin rytmissä.
Mutta sitä, mitä täällä käytettiin Musiikkina, edusti joko raudan kilina ja vinkina, tai esittäjien huudot ja parkaisut, tai solistien pitkä ja surullinen ulvonta.
Ja kaikkea tätä seurasi joko hidas ja kuuro, tai kirkas ja nopea, tyhmistävä rytmi, rytmi, rytmi…
(Kuuluu musiikkinäyte: mikä tahansa "tekno"-suuntauksen musiikista).
Olennot, jotka nuotti La oli aiemmin nähnyt kahvilassa, olivat täällä klubissa valtavissa määrin kiinnittyneet ihmisiin. Mutta kaikkein pelottavinta, mitä nuotti La näki taikaisella näöllään, oli se, että melkein kaikki ihmiset olivat kuin elottomia. He kävtelivät, joivat, puhuivat, jopa tanssivat, mutta ne tummat ja likaiset "aallokkeet", jotka syntyivät sellaisesta matalasta Musiikista heidän Sieluissaan, tekivät likaista työtään.
Ja nuotti La huomasi myös, että ihmisiin olivat kiinnittyneet jotkut "narut", ja kun nämä "narut" alkoivat liikkua, ihmiset alkoivat käyttäytyä ei niin kuin he halusivat, vaan niin kuin "narut" pakottivat heidät.
Nuotti La päätti katsoa, minne nämä "narut" johtavat. Hän seurasi näillä "naruilla" taikaisella katseellaan ja oli täysin yllättynyt, kun näki jonkinlaisen hirveän hirviön, johon nämä "narut" virtasivat.
Nuotti La ei ollut pelkurinootti ja jatkoi tämän hirviön tutkimista. Sitä paitsi hirviö oli liian kiireinen eikä huomannut pientä nuotti Laa ollenkaan.
Näiden "narujen" kautta ihmisistä hirviölle virtasi heidän elämänvoimansa, ja hirviöstä ihmisille kulki erilaisia käskyjä ja määräyksiä, jotka "narut" kuljettivat ihmisille.
Jotkut heistä olivat hieman "sidottuja" näillä "naruilla", ja jotkut olivat kietoutuneet useisiin kerroksiin. "Narut" nykivät ja nykivät tyhmistävien äänien rytmissä, ja ihmiset heikkenivät ja heikkenivät, menettivät järkensä ja tahtovansa ja tulivat eläviksi roboteiksi, jotka noudattivat vieraita käskyjä.
"Mitä ihmettä täällä tapahtuu?!", ajatteli nuotti La pahoitellen. "Minun on löydettävä veljeni ja sisareni mahdollisimman nopeasti ja täytettävä tämä kaunis ja hyvä planeetta sellaisella Musiikilla, että kaikki ihmiset vapautuisivat pahoista loitsuista ja tulisivat iloisiksi ja vapaiksi, ja kaikki hirviöt ja pelottavat olennot eivät voisi enää hallita ihmisiä, koska he itse eivät kestäisivät kirkasta, puhdasta ja korkeaa Musiikkia. He räjähtäisivät ja hajoaisivat moneksi palaksi eivätkä koskaan voisi taas liittyä yhteen…"
Nuotti La poistui nopeasti yökerhosta ja käveli nopeasti pois.
(Kuuluu musiikkinäyte: Tšaikovski, "Lasten albumi", "Baba Jaga".)
Jonkin ajan kuluttua hänen jalat veivät hänet korkeaan – suuresti korkeaan lumivalkoisen rakennuksen luo, jossa oli majesteettisia pylväitä.
Nuotti La meni päättäväisesti sisään, tietämättä itse, mikä rakennus se oli, ylitti väljän kauniin salin, jossa oli valtava loistava kristallikruunu katossa, käveli pitkää kirkasta käytävää pitkin, avasi korkeat ovet, joissa oli kullatut kahvat, ja hänet yksinkertaisesti pyöritti loistavien äänien pyörre!
Äänet olivat niin tutut ja rakkaita! Kirkkaita ja puhtaita, kuin loistavaa hopeanväristä vesiputouspisaroita valtavan, kaikkiin väreihin kimaltelevaa, valtavaa-suurta sateenkaarta vasten!
Nuotti La kuunteli eikä voinut kuulla tarpeeksi. Hänen Sielunsa täyttyi niin kirkkailla ja puhtailla "aallokkeilla", jotka olivat erilaisia-erilaisia, kaikkien sateenkaaren värien, kaikilla sinisen, vaaleanpunaisen, valkoisen, keltaisen, smaragdinvihreän sävyillä, hopeanvärisillä ja kullanvärisillä "pyörteillä" ja kirkkailla-kirkkailla välähdyksillä!
Nuotti Lalle tuntui, että se leijui ilmassa näiden taikaisten äänien kanssa ja se ymmärsi, että se oli vihdoin löytänyt kaikki, joita se oli niin kauan etsinyt.
(Kuuluu musiikkinäyte. Tšaikovski, "Kukkien valssi" balettista "Pähkinänkuorilainen" …)
Rakennus, johon nuotti La oli johtanut, osoittautui musiikkiteatteriksi ja tänä iltana oli suuri konsertti, jossa esitettiin erilaista-erilaista Musiikkia.
Nuotti La lähestyi rohkeasti paikkaa, jossa istui ryhmä ihmisiä erilaisilla soitimilla. Ja pienen sauvansa omaavan ihmisen edessä oli paljon nuottilehtejä, joissa nuotti La näki kaikki veljensä ja sisarensa.
Heitä oli paljon – hyvin paljon, ja he auttoivat ihmisiä soitimilla erottamaan näistä soitimista erilaisia ääniä. Ja nämä äänet, nousevat yhä korkeammalle, kietoutuivat niin ihmeellisen kauniiksi kuvioiksi, että Musiikki, virtaavat salin istuvien ihmisten Sieluihin, synnytti heissä kirkkaan Rakkauden, Ilon, Luovuuden ja Vapauden valon!
"Kuinka hyvä, ajatteli nuotti La, nyt, kaikki yhdessä, me auttamme nopeasti ihmisiä pelastamaan tämän ihmeellisen planeetan Maa!"
(Kuuluu musiikkinäyte: Tšaikovski, "Kukkien valssi" balettista "Pähkinänkuorilainen" pidemmäksi ja kovemmaksi).
