Kun Kuusi oli aivan pieni, kaikki kiinnosti sitä. Mihin tahansa se katsoikin, kaikki oli kiinnostavaa. Erityisen ihmeellisiä sille olivat luonnon muutokset.
Kesällä kaikki puut näyttivät samanlaisilta. Kuusikin oli niiden joukossa, aivan kuin muutkin. Kaikki olivat kuin yksi suuri ja sointuva perhe.
Mutta kun helle hellitti, alkoi sataa ja tuli kylmää, ystävien kanssa alkoi tapahtua jotain. Niiden lehdet vaihtoivat väriä ja muuttuivat kirjaviksi. Kuusi ei kyllästynyt ihailemaan niitä: kuinka kauniita ne olivatkaan! Se odotti ja odotti, milloin sen omatkin piikit muuttuisivat yhtä kirkkaiksi.
Keltaisetko, punaisetko vai ehkä oranssit? ― niin se unelmoi joka ilta nukkumaan käydessään, että sen asu vaihtuisi. Mutta aamu koitti, eikä mitään tapahtunut.
Voi! ― huokaisi Kuusi surullisena. Se sääli itseään, ja se suuttui piikeilleen, jotka eivät millään halunneet vaihtaa väriä. Ne vain kovenivat ja jäykistyivät, ja oksat kävivät pehmeiksi ja leveiksi.
Niin Kuusi suri, kunnes kovat tuulet alkoivat puhaltaa. Eräänä aamuna se heräsi ja tuntui olevansa keskellä satua. Maa oli kuin maalattu: keltaisin, punaisin ja oransseina sävyinä, juuri sellaisina kuin Kuusi piti.
Ah, kuinka kaunista! Katsokaa! ― Kuusi huudahti ystävilleen, puille.
Joo joo, ― puut sanoivat hitaasti, melkein nukahtaen, ― me tiedämme. Näin tapahtuu joka syksy.
Syksy! Niin tätä kutsutaan. Syyyys-syyyys, ― Kuusi lauloi ihaillen värikästä lehtimattoa. Sitten se huomasi, että kauniit lehdet irtosivat ystävien oksilta ja putosivat maahan, ja puut jäivät paljaiksi ja suojattomiksi, alttiina tuulelle ja sateelle.
Nyt Kuusi sääli puita. Silloin se rakastui piikkeihinsä, joita se oli niin äskettäin moittinut. Juuri piikit, jotka pysyivät vihreinä, suojelivat ja pelastivat sen pientä vartaloa tuulelta ja kylmyydeltä.
Vaikka piikkini eivät voi vaihtaa väriä, eikä minulla ole sellaista loistoa, minulla on nyt hyvä ja rauhallinen olo, ― Kuusi ajatteli. ― Totta, olen aina samanlainen, mutta pidän siitä enemmän: näin saa olla aina!
Kuusi ei edes aavistanut, että sen vihreät oksat miellyttivät muitakin, sillä talvella ne muistuttavat kesästä ja lämmöstä. Lisäksi ne tuoksuvat ihanasti neulasilta ja hartsilta.
