Pikku lohikäärme I palasi kotiin kylläisenä ja tyytyväisenä. Hän lensi varovasti omaan huoneeseensa, ja siellä häntä jo odotti äiti, lohikäärmeemo.
Missä ihmeessä sinä olet ollut, rasavilli? Etsimme sinua joka paikasta!
Pikku lohikäärme I istui hiljaa sängylleen. Hän ei tiennyt, mitä äidilleen vastaisi. Valehdella hän ei halunnut, mutta totuutta hän pelkäsi kertoa. Hän hermostui niin, että hänen ihonsa muuttui violetista kirkkaan vaaleanpunaiseksi.
No, no. Jos et vastaa, sinua odottaa rangaistus, sanoi äiti tiukasti. Otan sinulta tietokoneen viikoksi!
Minä, minä, minä, änkytti I. Kuulin sisareni kertomuksen marjoista ja halusin varmistaa, ettei hän valehdellut meille. Lensin vierailulle ihmisten luo, ystävällisen mummon ja pienen pojan luo.
Mikä rangaistus tuo nyt on! kiukutteli äiti. Satumaasta ei saa lentää ihmisten luo. Entä jos he olisivat loukanneet sinua? Entä jos he olisivat sulkeneet sinut häkkiin tai kahlehtineet sinut ketjuun? Olisivat pitäneet sinua kotieläimenä? Silloin et olisi enää palannut meidän luoksemme!
En enää koskaan tee niin, itki pikku lohikäärme I isoin kyynelin, ja hänen ihonsa muuttui vaaleanpunaisesta kirkkaan vihreäksi.
Silloin ikkunasta lensi sisään Di.
Siinäpä sinä olet! Nyt saat kuulla minulta! huusi hän.
Seis! pysäytti hänet lohikäärmeäiti. Hän on jo ymmärtänyt, mitä teki, ja tajunnut, ettei perhettä saa kohdella niin. Eikö niin, I?
Joo-joo-joo, nyyhkytti pikku lohikäärme.
Missä hän sitten oli? kysyi sisar.
Missä-missä? murahti I. Lensin ihmisten luo, sinun tuttavasi luo, ystävälliseen mummoon ja pojan luo. Mummo tarjosi minulle marjoja. Vain poika oli siellä toinen.
Miten toinen? hämmästyi sisar. Vaihtavatko hekin ihonsa väriä?
Ei, mummo kutsui häntä Eeroksi. Toinen poika, Aleksi, tulee kolmen päivän päästä, mummo sanoi.
Aa-aa… venytteli Di.
Niin! Kiellän teitä lentämästä ihmisten luo! Muistatte, kauan sitten mummo kertoi minulle, että ihmiset hyökkäsivät lohikäärmeiden kimppuun ja meidän sukulaisemme kuolivat.
Se oli kaksisataa vuotta sitten. Silloin lohikäärmeet olivat hirmu isoja ja myös pahoja. Miksi setämme lohikäärme kaappasi naisen ihmisheimosta? Aikoiko hän syödä hänet? pohti Di.
Sen tapauksen jälkeen, jatkoi äiti, eräs velho muutti jättiläismäiset lohikäärmeet pieniksi. Nyt me voimme elää satumaassa emmekä lentää pahojen ihmisten luo.
Miksi hän muutti meidät pieniksi? kysyi I naiivisti.
Miksi muka? Satumaa on pieni. Jos olisimme yhä yhtä isoja kuin tuhat vuotta sitten, emme yksinkertaisesti mahtuisi tänne.
Perhe kokoontui lounaalle. Lohikäärmeäiti kertoi pikku I:n seikkailuista. Vanhemmat ja isovanhemmat pohtivat asiaa ja päättivät lopulta lentää ihmisten luo nähdäkseen omin silmin, mistä lapset olivat kertoneet.
Ranskalaisen aamun sijaan aamu oli sunnuntai, ja mummo ja ukko menivät varhain aamulla puutarhaan. Oli elokuu, punaherukat olivat kypsiä pensaissa ja ne piti poimia myyntiin.
Sinä poimi punaherukat, minä aloitan valkoherukoista, niitä on paljon enemmän, sanoi ukko.
Pitää kiirehtiä, sillä ostajat tulevat kymmeneltä, ja tänään luvataan kuumaa päivää, myönsi mummo.
He istahtivat tuoleille marjapensaiden viereen ja ryhtyivät töihin. Yhtäkkiä kuului outo humina.
Kuuletko? Jokin hurina! Vai onko se vain korvissani? kysyi ukko.
Ei, vastasi mummo, en kuule mitään.
Varmaan verenpaine, hämmentyi mies.
Ilmanpaine on tänään normaali. Mistä verenpaineesi on noussut? ihmetteli mummo. Käy sisällä mittaamassa ja ota lääke.
Ukko nousi huokaillen ja lähti kävelemään kohti taloa. Mummo jatkoi herukoiden poimimista. Yhtäkkiä hänen silmiensä eteen ilmestyi pieniä lohikäärmeitä. Koko parvi!
Naisen suu loksahti auki. Jos hän ei olisi tiennyt pikku lohikäärmeistä, hän olisi voinut pyörtyä yllätyksestä.
Voi sentään! sanoi hän.
Me tulimme teille vieraisille! huusivat I ja Di yhteen ääneen. Missä teidän poikanne ovat?
Tänään on sunnuntai, he ovat kotona, vastasi mummo hiljaa. Hän ei tiennyt, miten olisi kohdellut ei-toivottuja vieraita.
Me tulimme katsomaan, miten te elätte, sanoivat aikuiset lohikäärmeet.
No, elämme ihan hyvin. Tässä me poimimme marjoja, mummo hämmentyi.
Olisimme halunneet jutella poikien kanssa, lapset surivat.
Eivät ole täällä, huokaisi mummo. Mitä minä teille tarjoaisin? Auttakaa minua poimimaan marjoja. Ja syökää itse. Huuhtaisin pensaan vedellä. Kuinka monta te olettekaan…
Lohikäärmeperhe asettui punaherukkapensaan ympärille ja alkoi syödä marjoja.
Lapset sanovat, että ihmiset ovat ystävällisiä ja vieraanvaraisia. Pitääkö se paikkansa? kysyi lohikäärmeäiti.
On niitä kaikenlaisia. Teillä lohikäärmeilläkin on varmaan erilaisia, eikö?
Olemme jo syöneet, huusi joku perheestä.
Kun olette syöneet, auttakaa poimimaan kaikki marjat ja laittakaa ämpäriin, komensi isä lohikäärme.
Mummon silmien edessä alkoivat lentää ja pyöriä sudenkorennot.
Ehdotan, että otatte ämpärin marjoja kotiin. Se on minun lahjani, hymyili mummo.
Kiitos, emme ota marjoja. Me kaikki lensimme tänne ja olemme syöneet, vastasi lohikäärmeäiti. Autamme teitä ja lennämme sitten takaisin.
Kuului askelia.
Ukkoni tulee takaisin!
Lohikäärmeet piiloutuivat punaherukkapensaaseen.
Mittasin verenpaineen. Normaali. En ymmärrä, mistä korvissa humisi?
Mene takaisin ja tuo minulle vettä, mummo keksi tekosyyn.
Ukko käänsi ympäri ja lähti hammasta purren takaisin taloon.
Ukko tulee pian takaisin. En halua, että hän näkee teidät, sanoi emäntä arasti.
Onko hän ilkeä ihminen? Voiko hän satuttaa meitä? kysyivät lohikäärmeet.
Ei, ei suinkaan! Pelkään vain, että hän pyörtyy, jos näkee teidät. Hänellä ei ole mielikuvitusta, hän on hyvin vakava. Ei lue satuja eikä usko ihmeisiin.
Hyvä on. Olemme poimineet kaikki marjat pensaasta, ja autoimme teitä. Kiitos vieraanvaraisuudesta ja herkuista! huusivat lohikäärmeet ja nousivat nopeasti ilmaan.
Mummo nosti katseensa taivaalle ja vilautti heille kättään!
Mitä sinä siellä katselit? kysyi mies lähestyessään. Heiluttelit käsiäsi.
Joku hyönteissparvi, mummo hymyili.
Hohoi! Sinä olet selvinnyt pensaasta niin nopeasti! Täysi ämpärillinen marjoja.
Sinä taas kuljeskelit edestakaisin pitkään.
Mutta sinähän lähetit minut: mittaa verenpaine, tuo hänelle vettä…
Lopeta jurnuttaminen. Vie täysi ämpäri portille ja ota tyhjä mukaasi.
Lohikäärmeet palasivat satumaahansa ja jatkavat siellä elämäänsä niin kuin ennenkin. He muistelevat usein matkaansa ihmisten luo, mustaherukan makua, ja maiskuttelevat tyytyväisinä kielillään.
Jonkin ajan kuluttua he haluavat taas tavata ihmisiä ja lentävät vierailulle heidän luokseen.
