Rakkaat tytöt ja pojat! Ehkä ihmettelette, mikä tämä Makea metsä oikein on? Asia on niin, että tässä metsässä tavallisten puiden vieressä kasvaa sokerikoivuja, joiden lehdet ovat karamellia, kukkia, joiden siitepölynä on makea hillo, ja pullapuita, joita on niin paljon, ettei kaikkia jaksa luetella. Metsän asukkaat ovat myös erikoisia: he osaavat puhua, keksiä ja tietenkin ystävystyä. Mutta tutustutaan heihin lähemmin. Tervetuloa Makeaan metsään!
Jäniksen sisaruksilla oli koko metsässä tunnettu iloinen luonne. Nämä tytöt eivät halunneet muuta kuin punoa kukkaseppeleitä ja maistella karamellilehtiä. He keksivät metsäkoulussakin erilaisia ihania tarinoita ja kertoivat niitä ystävilleen kirkkaasti nauraen.
Eräällä välitunnilla, kun ystävykset leikkivät piirissä, yksi sisaruksista huomasi, että Siilipoika seisoi yksin ja vain silloin tällöin katsoi heitä huokaillen.
Siilipoika oli muuttanut Makeaan metsään hiljattain, eikä lapset tienneet hänestä paljoakaan. Hän oppi hyvin ja kulki aina kirjan kanssa. Lapset päättelivät, että hän oli hirveä viisastelija, ja kutsuivat häntä keskenään ylimieliseksi.
Katsokaa, miten ylimielinen katsoo meitä vinosti! Tyytymätön, luulee olevansa meitä fiksumpi!
Eihän hän ole ylimielinen, huomautti orava, hän on piikikäs murisija!
Joo, joo, joo, yhteen ääneen säestivät muut, se nimi sopii hänelle paremmin!
Päivät kuluivat, ja pienet lapset väistelivät yhä «piikikästä murisijaa». Eikä hän itsekään tullut heidän luokseen, vain katseli pitkään heitä kohti.
Kerran Jänisneiti palasi koulusta. Hänen pikkusisarensa oli sairastunut, ja äiti hoiti häntä kotona. Jänisneiti hyräili iloista laulua vaaleanpunainen nenä väpättäen, kun hän yhtäkkiä kuuli surullista nyyhkytystä. Hän katsahti ympärilleen ja näki siilin.
Piikikäs murisija… Oi, siis Siilipoika, mikä on hätänä?
Siili katsoi häntä kyynelten täyttämin silmin.
Miksi te ette halua olla kanssani ystäviä?
Me? Jänisneiti hämmentyi. Mutta haluatko sinä leikkiä kanssamme? Et ole koskaan itse tullut meidän luoksemme.
Minua hävettää, sanoi Siilipoika, peitti kätensä kanssa kuononsa ja käveli nopeasti pois.
Jänisneiti mietti. Hän ei jäänyt kiirehtimään siilin perään, vaan kun hän tuli kotiin, hän kysyi äidiltään:
Onko oikeasti niin, että joku haluaa seurustella, mutta ei uskalla tulla ensimmäisenä, koska hävettää?
Totta kai, nauroi äiti, te tytöt olette minulla touhukkaita: menette suoraan ja aloitatte keskustelun. Mutta on myös niitä, joille ensimmäisen askeleen ottaminen on tosi vaikeaa! Miksi kysyt?
Jänisneiti kertoi äidilleen piikikkäästä murisijasta ja siitä, miten hän oli äskettäin tavannut itkevän siilin. Äiti pudisti vain päätään:
Voi, en uskonut, että tyttäreni jakelevat näin loukkaavia lempinimiä oikealle ja vasemmalle!
Anteeksi, äiti, Jänisneitiä hävetti.
Ei minulta pidä pyytää anteeksi, vaan Siililtä. Hän ei katsonut teitä siksi, että on murisija tai viisastelija. Hän ei tiennyt, miten aloittaa keskustelu ensimmäisenä, hän on todella arka poika!
Seuraavana päivänä siili ei tullut kouluun. Opettaja sanoi, että hän oli vähän kipeä. Mutta Jänisneiti tiesi jo, mitä he tekisivät koulun jälkeen. Hän kertoi ystävilleen keskustelunsa äitinsä kanssa, ja kaikki lapset häpesivät sitä, että olivat kutsuneet siiliä piikikkääksi murisijaksi.
Siilipoika makasi sängyssään ja ajatteli: «En mene koskaan enää kouluun, en koskaan!»
Huoneeseen tuli äiti:
Poikani, sinulle on tullut vieraita!
Kuka minun luokseni voisi tulla, äiti, huokaisi siili surullisena.
Me! kuuluivat iloiset äänet, ja siili näki yllättyneenä luokkatoverinsa.
Edestä astui Jänisneiti:
Päätimme käydä katsomassa sinua. Älä suutu meille ja parane pian! Odotamme sinua, meillä on vielä niin paljon pelejä pelattavana! Ja tämä on sinulle!
Lapset alkoivat asetella pöydälle makeita tuliaisia siilille: karamellilehtiä, marjoja, sieniä ja monia muita herkkuja.
Kiitos, hymyili siili.
Kyllä, rakkaat lapset, näin voi käydä. Me kaikki olemme erilaisia: toiset ovat hyvin rohkeita, ja toiset, kuten siili, pelkäävät ottaa ensimmäisen askeleen. Saattaa tuntua, että hän suuttuu meille, mutta todellisuudessa hän vain on arka.
