Tykkäät rakkaat tytöt ja pojat! Ehkä ihmettelitte, mitä outoa nimeä «Makea metsä» tarkoittaa? Vastaus on jo nimessä. Tässä metsässä tavallisten puiden rinnalla kasvaa sokerisia koivuja, joiden lehdet ovat karkkia, kukkia, joiden siitepölyn tilalla on makeaa hilloa, ja korvapuustipuita, kaikkea ei edes ehdi luetella. Metsän asukkaatkin ovat erikoisia: he osaavat puhua, keksiä ja tietenkin ystävystyä. No niin, ystävät, tutustutaan heihin lähemmin. Tervetuloa Makeaan metsään!
Vaikka Makea metsä oli erikoinen ja sen puissa kasvoi herkkuja, vuodenajat vaihtuivat siellä samaan tapaan kuin tavallisessa metsässä.
Karhunpentu Kalle Kiirehtijä, yksi Makean metsän asukkaista, halusi kovasti nähdä talven, viettää uuden vuoden ja saada lahjan Joulupukilta. Mutta miten? Hänen koko perheensä nukkui tähän aikaan vuodesta sikeästi.
Tiedäthän, kuinka haluaisin nähdä talven ja tanssia kierroksia kuusen ympärillä, ― huokaili Kalle surkeana. ― Saada lahjan Joulupukilta…
Mikä sitten estää sinua viettämästä uutta vuotta meidän kanssamme? ― kysyi hänen paras ystävänsä, orava Vikke.
Minähän nukun talvella, Vikke! Lopeta jo nauraminen! ― Kalle melkein itki ja vastusti.
En minä naurakaan. Laitetaan sinulle herätyskello, ja vietämme tämän uuden vuoden yhdessä!
Oikeastiko?
Ihan oikeasti. Opettele sinä mieluummin runo. Siskoltani saat kirjan, jossa on koko kasa uudenvuodenrunoja, ― Vikke sanoi iloisesti. ― Kerrot ne sitten Joulupukille kuusen juurella.
Kalle oli niin iloinen ja onnellinen, että opetteli heti kolme runoa ja kertoi niitä joka aamu äidilleen ja isälleen.
Kesä meni, punainen orava kiisi syksyn yli, ja talvi tuli kuin lumileopardi pehmein tassuin.
Herätyskello todella herätti Kallen, mutta Vikke oli asettanut sen aamuun eikä illaksi, niin kuin oli luvannut.
Missä on Joulupukki, kuusi, tanssit, lahjat? ― Kalle ihmetteli katsellen lunta. ― Ovatko lahjat tuolla valkoisten tyynyjen alla?
Eihän, hölmö, ― Vikke nauroi. ― Nyt on aamu, ja tuo kaikki tulee illalla. Ympärillä ei ole tyynyjä vaan lunta.
Lunta?
Joo, lunta! Mennään leikkimään!
Mitä talvella oikein leikitään? ― Kalle kysyi hämmästyneenä.
Etkö sinä tiedä? ― Vikke hämmästyi vielä enemmän. ― Talvella on niin hauskaa! Mennään ensin mäelle laskemaan rekillä!
Koko aamun ystävykset laskivat rekillä, kävivät kotona vain syömässä lounasta ja palasivat taas ulos. Ulkona he heittelivät lumipalloja, luistelivat ja hiihtelivät! Ystävykset rakensivat jopa pari lumiukkoa. Uuteen vuoteen oli enää pari tuntia.
Aivan pian, ― Kalle hymyili. ― Aivan pian.
Hän istahti tuolille levähtämään, mutta ei huomannut nukahtaneensa makeasti. Eivät ystävät eivätkä herätyskellokaan saaneet häntä enää hereille.
Kuusen luona eläimet kertoivat vuorotellen runojaan Joulupukille.
Missäs Kalle on? Näin taikapallossani, kuinka kovasti hän halusi kuuselle, ― Joulupukki sanoi iloisesti. ― Hän opetteli runoja.
Joulupukki, hän halusi tänne tosi paljon, ja hän opetteli jopa kolme runoa, mutta heräsi aikaisin, ja koko päivän leikittyään oli niin väsynyt, että nukahti, ― huokaisi Vikke.
Älä murehdi, Vikke, ― Joulupukki hymyili. ― Tässä on lahja ystävällesi. Kun hän herää kesällä, hänen vieressään on hänen talvihaaveensa. Olen hänestä ylpeä!
Kyllä, rakkaat tytöt ja pojat: jos uskotte johonkin, ihmeet varmasti tapahtuvat, varsinkin maailman taianomaisimpana juhlana, uutena vuotena! Uskokaa, rakkaani, ja unelmoikaa!
