Lämpimässä pienessä mökissä tiheän kuusikon reunalla asuu Joulupukki rakkaan sisärenkaansa Lumikki-neidin kanssa. He asuvat rauhallisesti, eivät riidele, ja jos riitoja sattuu, ne ratkaistaan ystävällisesti. Koko vuoden isoisä ja sisärengas ovat kiireisiä jokapäiväisillä töillä. Puuta on hakata, uunia lämmitettävä, piiraita leivottava ja runsasta keittoa keittävä. Talven tullessa heidän töitään tulee entistäkin enemmän.
Jossain vaiheessa Paholainen-Loukkaaja muutti Joulupukin ja Lumikki-neidin naapuriin. Koko vuoden hän vakoili heitä salaa ja suunnitteli, kuinka hän voisi pilata juhlan, jotta uusi vuosi ei tulisi ja vanha vuosi jäisi ikuisesti.
Kun Paholainen-Loukkaaja muutti lähelle, Joulupukki ja Lumikki-neiti alkoivat riidellä useammin. Joskus Joulupukki ei kiittänyt sisärenkaansa avusta, ei edes sanonut "kiitos". Toisinaan sisärengas äkisti alkoi puhua isoisälle karkosti, hän sanoi sanan, ja sisärengas vastasi kymmenellä.
Aluksi tämä ei haitannut elämää, mutta loukkaavuus kasaantui isoisän ja sisärenkaan välille, he viettivät yhä harvemmin aikaa yhdessä, ja kerran he jopa söivät illallisen erillään toisistaan. Paholainen-Loukkaaja katsoi tätä ja iloitsi, kuinka hyvin hänellä onnistui. Mutta hän halusi riitauttaa Joulupukin ja Lumikki-neidin vielä pahemmin.
Paholainen-Loukkaaja keksi petolliset juonet: vaania Lumikki-neidin metsässä, ilmestyä hänelle ketun muodossa ja kertoa, että isoisä aikoo ajaa hänet pois kodista ja ottaa uuden apulaisen.
Talveen jäi yhä vähemmän aikaa, mutta Paholainen-Loukkaaja ei löytänyt sopivaa hetkeä lähestyä Lumikki-neidia. Joulupukki ikään kuin tunsi, että jotain outoa tapahtui, eikä päästänyt sisärenkaansa yksin minnekään.
Syksy vaihtui talveksi, päivät kuluivat entistäkin nopeammin. Joulupukki alkoi valmistaa lahjoja, kun taas kaikki taloudenhoito jäi Lumikki-neidin harteille. Silloin Paholainen-Loukkaaja kuuli keskustelun:
Mene, rakkaat sisärenkaani, metsään ja kutsu hyvät eläimet auttamaan meitä, muuten emme ehdi valmistua jouluksi lahjojen kanssa.
Miksi minun pitää mennä metsään, isoisä? Minä siivoan talon tänään, valmistin lounaan, vaihdin vuoteet, mitä sinä teit?
Lumikki-neiti, lapseni, mitä sinulle on tullut? Etkö tiedä, että luin kirjeitä koko päivän ja käärin lahjoja kauniiseen joulupaperiin! Vai luuletko, että se ei ole raskasta työtä?
Ja minä pyysin sinua sytyttämään uunin aamulla, tuomaan puuta metsästä, miksi minun pitää itse mennä? Ne ovat raskaita, en jaksa yksin.
Siksi pyydän sinua metsään, kutsu apulaisia, Mikko Karhu auttaa sinua kantamaan puuta, Joulupukki on kiireinen.
Paholainen-Loukkaaja ymmärsi, että isoisä ja sisärengas olivat väsyneet eivätkä valmiita kuuntelemaan toisiaan, joten hän tarvitsi vain vähän loitsia riitauttaakseen heidät pahemmin. Hän lausui pahoja mutta maagisia sanoja. Ja hän alkoi katsoa, onnistuisiko se, antautuisivatko Joulupukki ja Lumikki-neiti noituudelle.
Sinä näyttävät olevan täysin järjiltään, isoisä! — vastasi Lumikki-neiti yhtäkkiä kovalla äänellä pitkän hiljaisuuden jälkeen.
Kuinka sinä puhut isoisällesi, röyhkeä tyttö? Minä kasvaatin sinut, opetti sinua järkeen, ja sinä olet noin karkea minulle vanhuudessani.
Miksi sinä puhut hölynölyä kuin hullu? Etkö muista, että Mikko Karhu nukkuu talvella! Kuinka hän voi auttaa minua kantamaan puuta sinun mielestäsi?
Kuule nyt, Lumikki-neiti, en siedä tällaista käytöstä omassa kodissani. Nyt pyydä anteeksi heti.
Sinä pyydä anteeksi ensin, isoisä.
Jos et halua pyytää anteeksi, mene metsään, hengitä ilmaa, ja kun tulet järkiisi, palaa takaisin.
Lähden, kunhan en näe sinua!
Lumikki-neiti juoksi ulos kyynelissä, Joulupukille sattui pää huolesta. Petollinen Paholainen-Loukkaaja ei tuhlaa aikaa. Hän muuttui ketuksi, juoksi Lumikki-neidin perään ja sanoi:
Oi, Lumikki-neiti, rakas, näen että sinulla on suru, miten voin auttaa?
Kettu, rakas, en itse tiedä mitä minulle tuli. Loukkaasin Joulupukkia, enkä nyt tiedä kuinka mennä pyytämään anteeksi, minulla on niin häpeä katsoa häntä silmiin. Pian on joulu, pitää valmistautua uuden vuoden juhlaan, mutta meillä on näin paljon riitaa.
Rakkaat Lumikki-neiti, älä ole surullinen, älä ole murheellinen, autan sinua. Menen itse Joulupukin luo pyytämään anteeksi sinun puolestasi, sinä odota täällä.
Kiitos, kettu, kiitos paljon! Mene nopeasti!
Lumikki-neiti jäi odottamaan kettua, mutta hänen sielunsa oli levotonta. Hän ei voinut mennä mökkiin, hänellä oli niin häpeä karkeista sanoistaan.
Paholainen-Loukkaaja juoksi mökkiin ja muuttui harmaaksi jäniköksi. Hän meni sisään ja sanoi:
Joulupukki! Mitä tapahtui? Lumikki-neiti kävi minulla, sanoi, että hän lähtee metsään ikuisesti eikä palaa kotiinsa!
Ei voi olla! Loukkaasinko häntä niin pahasti? Harmaa jänikö, rakas, en itse tiedä mitä minulle tuli. Näytä minulle, rakas, missä näit hänet viimeksi, juoksen pyytämään anteeksi ja tuon hänet takaisin kotiin.
Mitä sinä, Joulupukki, et kestä juosta metsässä, ja Lumikki-neiti pyysi minua, ettei kukaan seuraa häntä, sanoi, että hän ei koskaan anna anteeksi sille, joka häntä seuraa.
Ja mitä minun pitää tehdä? Kuinka saan rakkaan sisärenkaani takaisin kotiin?
Kuule, Joulupukki, tehdään näin: kirjoita sisärenkaallesi kirje ja kerro kaikki mitä ajattelet. Minä löydän hänen jälkensä metsässä ja seuraan häntä hiljaa, odottaen kunnes hän lakkaa olemasta loukkaantunut ja välitän hänelle anteeksipyyntösi.
Juuri niin, pieni jänikö! Mikä ihana suunnitelma! Kiirehdyn kirjoittamaan kirjeen, mutta ole varovainen, älä menetä sitä matkalla. En voi valmistautua jouluun ilman sisärenkaani Lumikki-neidia, joten joulu ei tule ja jäämme ikuisesti vanhaan vuoteen. Älä petä, harmaa!
Joulupukki kirjoitti kirjeen rakkaudella, vetäen jokaisen kirjaimen huolellisesti. Hän loitsi paperin niin, että se loisti sinisillä väreillä pimeässä, jotta jänikö ei menettäisi sitä. Joulupukki sulki kirjekuoren ja koristeli sen hohtavilla hopeanvärisillä lumihiutaleilla.
Paholainen-Loukkaaja otti kirjekuoren jänikön muodossa Joulupukilta ja juoksi ulos. Joulupukki seurasi häntä pitkään ikkunasta. Heti kun hän katosi näkyvistä, hän muuttui takaisin ketuksi. Hän löysi Lumikki-neidin puiden seasta. Heti kun Lumikki-neiti näki hänet, hän alkoi kysellä:
Kettu-sisko, mitä Joulupukki sanoi, antaako hän anteeksi minulle tyhmälle?
Oi, Lumikki-neiti, rakas, en halua surullistaa sinua, en tiedä mitä vastata.
Sano kuten on, hyväksyn kaiken. Jos isoisä haluaa minua rangaista, olen valmis mihin tahansa.
Välitän Joulupukille anteeksipyyntösi ja pyysin häntä kyynelein kaikissa metsän eläimissä olemaan sinulle vihainen.
Mitä hän vastasi? Älä kiduta minua, kerro!
Hän sanoi, että hän ei voi antaa sinulle anteeksi. Loukkasit häntä liian pahasti karkeilla sanoillasi. Hän sanoi, että hän ei halua nähdä sinua kodissaan enää, että sinun pitää lähteä metsästä eikä näyttää kasvojasi hänelle.
Lumikki-neiti ei voinut pidätellä kyyneleitä. Paholaisen-Loukkaajan sanat satuttivat häntä niin pahasti, että hän ei löytänyt sanoja.
Sinä, Lumikki-neiti, älä itke, vaan lähde nopeasti metsästä, jotta et ärsytä Joulupukkia enemmän. Muuten pian tulee pimeä, ja voit eksyä pimeään metsään.
Kettu, rakas, mutta entä joulu!? Kuinka Joulupukki selviää jouluista ilman minua, kuka auttaa häntä taloudenhoitoon ja menee juhlaan lasten ja eläinten kanssa?
Älä huoli joululta, Lumikki-neiti, isoisä sanoi, että hän löytää itselleen uuden apulaisen, sinä lähde, lähde.
Oi, en jaksa! Minulla on paha olo, pää pyörii tästä onnettomuudesta. Kuinka näin kävi! Auta, kettu, pelkään, että en jaksa mennä yksin.
Paholainen-Loukkaaja oli hämmästynyt. Hän ei ajatellut, että hänen pitäisi johtaa Lumikki-neidia itse metsästä, ja hän joutui piilottamaan maagisen kirjeen kauas. Mutta kuinka kieltäytyä? Jos kettu jättää Lumikki-neidin yksin vaikeuksiin, hän varmasti ymmärtää, että jotain on vialla, ja petos paljastuu. Paholainen-Loukkaaja päätti mennä Lumikki-neidin kanssa, viedä hänet syvemmälle metsään ja paeta ennen pimeyden tulemista.
He kävelivät talvisen metsän läpi kauan. Taivas muuttui yhä pimeämmäksi, aurinko laski. Paholainen-Loukkaaja sanoi Lumikki-neidille:
On aika minulla mennä kotiin, rakas Lumikki-neiti, sinä pääset itse perille.
Kiitos, kettu, että autoit minua, en tiedä kuinka kiittää sinua.
Kettu heilautti pörröistä häntää ja juoksi pois ilman jäähyväisiä. Mutta hän pudotti Joulupukin kirjeen. Lumikki-neiti katsoi kirjettä ja ei voinut ymmärtää, kuinka hän päätyy metsään. Hän päätti kutsua kettua ja sanoa, että hän pudotti kirjeen. Hän huusi:
Kettu! Kettu! Minne sinä menit?
Kettu ei vastannut. Lumikki-neiti päätti katsoa kirjettä tarkemmin ja nostaa sen lumesta, jotta se ei kastuu. Heti kun hän otti maagisen kirjekuoren käteensä, hän tunsi lämmön kuin Joulupukin mökissä. Kirjekuori loisti sinisillä tähdillä. Lumikki-neiti ymmärsi, että se oli isoisältä, pyyhki maagisen glitterin pois ja näki kirjoituksen: "Rakkaille sisärenkaalleni, Lumikki-neidille".
Lumikki-neiti ei uskonut onneaan! Joulupukki kirjoitti hänelle kirjeen ja nähtävästi antoi sen kettulta, mutta kettu ei sanonut mitään! Petollinen! Lumikki-neiti avasi kirjeen ja luki:
Rakas sisärenkaani, Lumikki-neiti. Pyydän anteeksi, vanha mies, karkeista ja loukkaavista sanoista. En ollut oikeassa, katuan. Pyydän sinua kyynelein, älä lähde metsään, älä jätä minua yksin, älä riistä lapsia joulusta! Lupaan auttaa sinua kaikessa ja rakastaa sinua enemmän kuin koskaan. Sinun Joulupukki.
Lumikki-neiti ymmärsi, että kettu oli pettänyt hänet, ja juoksi takaisin mökkiin Joulupukin luo. Pimeässä metsässä on helppo eksyä, mutta Lumikki-neiti tunsi jokaisen polun, hän oli pelannut näiden puiden joukossa koko lapsuutensa.
Joulupukki käveli mökkinsä ympärillä, ei ollut itsensä hallinnassa. Jänikö oli ollut poissa pitkään ilman uutisia. Yhtäkkiä hän näkee ikkunan takaa jäniköt istumassa, mutta ei tavallisen, vaan ketun hännällä. Ja jalat olivat ihmisen jalat. Joulupukki otti maagisen sauvansa, meni verannalle ja iski sitä kolme kertaa lattiaan. Ja sanoi:
Mikä tämä ihme-olio on mökkini edessä? Näytä itsesi, kuka sinä olet.
Luminen tuuli pyöritti puolijänikköä-puoliketua ja toi sen Joulupukin luo.
Näytä todellinen muotosi! — sanoi Joulupukki ja iski sauvalla lattiaan uudelleen.
Lumi nousi, ihme-olio pyöri, ja Paholainen-Loukkaaja ilmestyi Joulupukin eteen todellisessa muodossaan.
Niin, sinä olet se! Paholainen-Loukkaaja on muuttanut metsäämme. Nyt ymmärrän, miksi meillä oli riitaa koko vuoden!
En tiedä, Joulupukki, en tehnyt mitään, en loukannut ketään. Asun naapurissa...
Minne sinä vedit rakkaan sisärenkaani, Lumikki-neidin, myönnä!
En ymmärrä mistä puhut, Joulupukki, päästä minut, on jo myöhä.
Silloin Lumikki-neiti ilmestyi metsästä. Väsynyt, mutta onnellinen, hän piti käsissään loistavaa kirjettä.
Isoisä! — huusi hän ja juoksi noitajan syliin.
Sisärenkaani, rakas, kuinka väärässä olin, kun ajoin sinut pois kodista. Pyydä minua anteeksi, Paholainen-Loukkaaja loitsi minut.
Ja sinä, isoisä, anna minulle anteeksi, sanoin sinulle paljon karkeita sanoja, loukkaasin sinut. En halunnut riidellä, olin vain väsynyt. Ja Paholainen-Loukkaaja loitsi minua.
Isoisä ja sisärengas sovittelivat, ja päättivät opettaa Paholaisen-Loukkaajan opin, ajaa hänet metsästä ikuisesti pois ja varoittaa kaikkia eläimiä, että jos joku alkaa riidellä ja käyttäytyä karkosti, se tarkoittaa, että petollinen noitaja on muuttanut lähelle, ja hänet on nopeasti ajettava pois. Joulupukki ja sisärengas päättivät, että nyt he jakavat velvollisuudet tasapuolisesti keskenään ja kysyvät aina toisiltaan: "Miten voin auttaa?"
Ja metsässä alkoi onnellinen, huoleton elämä. Joulupukki ja sisärengas tekivät kaikki joulutyöt ennen uutta vuotta ja järjestivät niin upean juhlan, että seuraavaa vuotta muisteltiin!
