Ville asui suuressa lämpimässä perheessä pienessä kylässä yhdessä äidin, isän ja mummon kanssa. Poika oli hyvin vilkas, joten hän vietti koko päivän ulkona ystäviensä kanssa — pelasi jalkapalloa, ajoi polkupyörällä, juoksi jokeen uimaan ja leikkimään.
Joka kerta kun tuli lounaan tai päivällisen aika, äidin piti huutaa poikaa tuntikausia syömään, varsinkin jos äiti oli valmistanut keittoa tai borssikeiton — Ville ei millään voinut tykästyä tähän terveelliseen ja ravitsevaan ruokaan. Mutta oli myös poikkeuksia, jolloin poika jätti leikit ja riensi kotiin. Näin tapahtui, kun mummo saapui kaupungista ja toi lapsenlapselleen makeisia — suklaapatukoita, tikkareita ja karamelleja.
Eräänä kauniina päivänä, kun Ville leikki ystäviensä kanssa, mummo palasi jälleen matkaltaan. Poika tiesi, että joka lauantai mummo ilahduttaa häntä jollain makealla.
Kesken leikin ja nähtyään mummon nousevan bussista, Ville ryntäsi häntä vastaan huutaen:
Mummuli, rakas, toitko minulle jotain herkullista ja makeaa?
Mummo vastasi hymyillen:
Tietenkin, rakas lapsenlapseni, toin sinulle suklaata ja karkkeja, varasin koko viikoksi. Mutta niitä ei saa syödä paljon, muuten vatsa alkaa kipeämään ja hampaat menevät nopeasti pilalle.
Mutta ei siinä kaikki, samana iltana Ville hiipi salaa vanhemmiltaan keittiöön ja nappasi huomaamatta paidanpoveen kokonaisen vuoren karkkeja. Hän asettui mukavasti pehmeään, lämpimään sänkyynsä ja alkoi ahmia niitä yhtä toisensa jälkeen. Söi kaikki karkit ja nukahti.
Ja pojalle näkyy hyvin outo, mutta mielenkiintoinen ja värikäs uni. Hän juoksee ystäviensä kanssa vihreällä pellolla ja yhtäkkiä kääntyessään näkee kauniin palatsin kirkkailla kylteillä. Ystävät juoksivat ohi ja katosivat huomaamatta, mutta Ville viipyi, hänestä tuli hyvin utelias, mitä tässä palatsissa oikein on.
Hiljalleen lähestyessään palatsia hän näki värikkäät portit, jotka oli koristeltu pojan lempikarkeilla, ja häntä ikään kuin houkuteltiin sinne. Kerättyään kaikki makeiset ja nieltyään ne heti, Ville päätti jatkaa matkaa, entäpä jos siellä löytyisi vielä jotain herkullista.
Yhtäkkiä hän näki klovnin, joka seisoi palatsin keskellä. Selässään hän piti valtavaa säkkiä ja jakoi kaikille lähestyville lapsille ison karkin. Ville ei kauan miettinyt ja päätti lähestyä, hän on myös lapsi ja hänelle varmasti annetaan jokin makeinen.
Nähtyään pojan klovni nauroi ja sanoi iloisella äänellä:
Kuka meillä onkaan noin pieni tulija? Mikä sinun nimesi on?
Ville.
Vastasi poika.
Kenen kanssa sinä asut, Ville? Missä vanhempasi ovat?
Kotona on äiti, isä ja mummo.
Ville, pidätkö sinä makeisista?
Tietenkin pidän, kaikki lapset rakastavat karkkeja ja suklaata.
Me pelaamme kaikkien lasten kanssa täällä hyvin mielenkiintoista peliä. Etkö haluaisi pelata kanssamme?
Tietenkin haluan, teillä on täällä hyvin hauskaa.
Vastasi Ville.
Jos haluat saada lahjaksi karkin, sinun täytyy kertoa meille jokin runo, laulaa laulu tai tanssia tanssi. Oletko valmis?
Innostuneena kertoi klovni pelin säännöt.
Olen valmis, päiväkodissa opimme paljon lauluja ja runoja.
Malttamattomana vastasi Ville.
Kerrottuaan lempirunonsa poika sai lahjaksi suuren tikkarin, jota hän rakasti eniten, ja päätti katsella ympärilleen, ehkä näkisi vielä jotain mielenkiintoista. Ympärillä kaikki kimmelsi, makeiskauppojen kirkkaat kyltit houkuttelivat pientä poikaa, mutta hänellä oli tikkari ja hän päätti vain kävellä. Yhtäkkiä hän näki pienen pojan, joka istui oven vieressä.
Ville lähestyi häntä ja kysyi:
Hei, minä olen Ville, mitä sinä täällä teet? Onko sinulle tapahtunut jotain? Miksi olet noin surullinen?
Hei. Olen niin surullinen, koska hampaani särkee kovasti. Äiti vie minut nyt lääkärille, ja pelkään hirveästi.
Vastasi poika.
Mitä tapahtui?
Kysyi Ville.
Söin hyvin paljon karkkeja, luulin että se on terveellistä ja herkullista. Kävi ilmi, että karkit ovat haitallisia ja niistä hampaat voivat mennä pilalle.
Älä puhu hölynpölyä. Karkit eivät ole ollenkaan haitallisia, ne ovat terveellisintä ja herkullisinta ruokaa. Emme tarvitse mitään keittoja, pihvejä ja perunoita!
Suuttui Ville.
Ville suuttui ja jatkoi matkaansa. Vähitellen hänen suuri tikkarinsa pieneni, ja vihdoin hän söi sen loppuun.
Mitä nyt tehdä?
Ajatteli Ville ja lähti etsimään karkkeja. Yhtäkkiä hän näki klovnin, jonka oli tavannut aivan äskettäin.
Ilahtuen poika juoksi hänen luokseen ja sanoi:
Söin suuren tikkarini, voinko saada vielä? Laulan teille hyvin kauniin laulun.
Tietenkin voit.
Vastasi klovni.
Ville lauloi laulun ja sai valtavan suklaapatukan.
Heti avattuaan sen poika jatkoi matkaansa.
Ja yhtäkkiä hän näkee keinun vieressä istuvan pojan ja tytön, jotka itkevät.
Mitä te täällä teette? Miksi itkette? Onko teille tapahtunut jotain?
Kyllä, meidän hampaat särkevät, ja äitimme vievät meidät nyt lääkärille, siksi pelkäämme.
Voi ei, älkää vain sanoko, että tämä johtuu karkeista!
Suuttui Ville.
Kyllä, kyllä, juuri karkeista ja suklaasta.
Yhdestä suusta huusivat lapset.
Voi, kuinka olette kyllästyttäviä. Kaikki toistavat samaa — karkkeja ei saa syödä, hampaat alkavat särkeä. Tämä on kaikki valhetta!
Vielä kovempaa huusi Ville, kääntyi ja juoksi pois heidän luotaan.
Ja nyt, syötyään karkin loppuun, Ville tunsi, että hänen hampaansakin alkoi särkeä, yhä enemmän ja enemmän.
Puhuivatko nuo lapset totta? Ovatko karkit todella niin haitallisia? — pohti Ville.
Poika päätti lähteä kotiin, jotta kipu ei pahenisi. Mutta joka minuutti hammas alkoi särkeä yhä enemmän. Ja sitten hänen tiellään on jälleen sama klovni.
Ville ryntäsi hänen luokseen ja sanoo:
Klovni, auta, kerro, miksi pienillä lapsilla hampaat särkevät?
Etkö todella tiedä? Pienille pojille ja tytöille ei saa syödä paljon karkkeja ja suklaata.
Hämmästyi klovni.
Miksi sitten sinä annat niitä minulle, jos olet niin viisas?
Koska lapset eivät usko vanhempiaan, mummojaan ja pappojaan ennen kuin ymmärtävät itse. Mutta kun teillä särkee hammas, ymmärrätte heti, että paljon makeisten syöminen on haitallista. Näin minä autan pieniä lapsia ymmärtämään tämän.
Ja silloin Ville heräsi. Onneksi hänen hampaansa olivat täysin terveet, mutta poika pelästyi niin paljon, että ne alkaisivat särkeä, että hän heti juoksi keittiöön, keräsi kaikki karkit ja antoi ne aikuisille.
