Eräässä taianomaisessa metsässä asui perhe — äitikarhu, isäkarhu ja pienet karhunpennut. Vanhinta kutsuttiin nimellä Lemmikiksi, keskimmäistä Ystävälliseksi ja nuorinta tyttökarhunpentua kutsuttiin Häntä-Tassuksi. He kaikki asuivat kauniissa suuressa talossa, jonka seinät ja portaat oli tehty tuoksuvasta puusta.
Poikakarhunpennut asuivat omassa huoneessaan. Jokaisella oli oma puinen sänkynsä, ja hyllyillä oli paljon erilaisia leluja — suuria tankkeja, melkein kuin oikeita, pyssyjä, puskutraktoreita ja jopa valtavia rakennussarjoja, joista saattoi rakentaa suuren talon.
Heti näki, että täällä asui poikia. Mutta Tassun huoneessa kaikki oli vaaleanpunaista, sekä peitot sängyssä että verhot ikkunoissa ja mekot, joita oli hyvin paljon vaaleanpunaisessa kaapissa.
Kaikki karhut, sekä aikuiset että lapset, työskentelivät koko kesän ja koko syksyn varastoidakseen mahdollisimman paljon ruokaa talveksi. Sillä talvella metsässä ei ole ruokaa, kaikkialla on pehmeää lunta, eikä ole yhtään kauppaa, josta voisi ostaa herkkuja.
Siksi valtavassa varastohuoneessa seinien vieressä oli tynnyreitä hunajaa, suuria puulaatikoita vadelmia, omenoita, aprikooseja, luumuja, päärynöitä ja puolukoita. Ja vielä paljon muuta ruokaa oli täällä.
Itse asiassa karhujen olisi jo kauan sitten pitänyt mennä talviunille, koska karhut nukkuvat talvella. Mutta meidän karhut eivät voineet nukkua, koska pian oli tulossa tärkein juhla — joulu. Ja sellaisen vuoksi saattoi jopa vähän jättää talviunta väliin. Ja vielä piti ehdottomasti valmistaa lahjoja toisilleen ja kaikille metsän ystäville.
Ennen tätä valoisaa, hyvää juhlaa kaikki karhut siivoivat talossa, laittoivat lelut, kirjat ja tavarat paikoilleen, he koristelivat talon kauniilla piirustuksilla, palloilla, köynnöksillä, paperikoristeilla, jotka oli tehty omin käsin, ja kimaltelevilla koristeilla.
Pieni Tassu kasteli kaikki talon kukat, he äidin kanssa olivat kasvattaneet paljon kauniita kukkia ruukuissa, ja koko talossa tuoksui kukkien miellyttävä aromi. Suurimmassa huoneessa pystytettiin iso pöytä, peitettiin se kauniilla valkoisella pöytäliinalla ja laitettiin paljon lautasia erilaisia herkullisia ruokia.
Ja yhtäkkiä kuului koputus oveen, ei edes koputus, vaan tuskin kuuluva koputus. Kaikki karhut katsoivat toisiaan, kuka se voisi olla tähän aikaan? Tassu juoksi avaamaan ja näki kynnyksellä kaksi pientä siiliä, veljen ja siskon — Hännän ja Pikkuruisen. He tulivat pyytämään apua karhuilta.
Hei karhut. Me tarvitsemme todella teidän apuanne! Äitimme on sairas, isä lähti hakemaan lääkäriä — villisian luokse, on varmaan eksynyt. Meillä kotona ei ole ollenkaan polttopuita, ulkona on niin kylmä, että huoneisiimme ilmestyy pian jääpuikot. Ja meillä ei ole ollenkaan ruokaa.
Siilit tervehtivät.
Köyhät siilit tärisivät kuin lehdet tuulessa kylmästä ja nälästä, he olivat hyvin onnettomia. Äitikarhu ryntäsi pienten luo, vaihtoi nopeasti heidät lämpimiin kuiviin vaatteisiin, juotti kuumaa teetä vadelmahillolla, ruokki herkullisilla piirakoilla hunajalla ja laittoi nukkumaan Tassun pieneen vaaleanpunaiseen sänkyyn, ja tytön itsensä piti mennä nukkumaan veljien huoneeseen.
Aluksi pienet karhunpennut olivat vihaisia vanhemmilleen, mutta sitten he ajattelivat, kuinka pelottavaa on, kun on nälkä, kylmä ja varsinkin kun äiti on sairas, ja he myös säälittivät köyhiä siilejä.
Seuraavana päivänä, kun kaikki heräsivät, koko karhuperhe lähti siilien taloon ottaen mukaansa paljon erilaista ruokaa, hedelmiä, lääkkeitä sairaalle äidille, polttopuita talon lämmittämiseksi, lahjoja pienille siilille ja paljon erilaisia leluja ja lahjoja.
Oli hyvin hauskaa ja mukavaa auttaa köyhiä pieniä siilejä, niin mukavaa oli kaikkien yhdessä iloita, hyppiä, leikkiä siilten kanssa, katsoa kuinka sairas siilien äiti otti lääkkeen ja parani heti. Siinä tuli siilien isäkin kotiin, elossa ja terveenä. Osoittautui, että hän oli joutunut valtavaan kinokseen eikä päässyt ulos. Mutta nyt kaikki oli hyvin, ja kaikki äidit, isät ja lapset olivat kokoontuneet yhteen.
Näin karhunpentujen perhe vietti joulun ilman lahjoja ja erityisiä herkkuja. Mutta heille oli niin mukavaa auttaa metsän ystäviään, sillä on hyvin tärkeää, että sellaisia läheisiä ystäviä on paljon.
