Kaukana kirkkaista kaupungin valoista, äänitorvien melusta ja ohiajavien autojen jarrujen kirinästä, raitiovaunujen kilinästä ja kiskoilla kiitävistä lähijunista, kaukana ikuisesti kiirehtivistä, juoksevista, lentävistä, kävelevistä, ryömivistä tämän valtavan metsäalueen asukkaista, sijaitsi aivan toisenlainen paikka – täysin päinvastainen.
Nimittäin: pieni, syrjäinen asutus hyvillä, rauhallisilla, herkkäuskoisilla asukkailla. Nämä metsän asukkaat harvoin poistuivat asuinpaikkansa ulkopuolelle, heille sopi täysin kaikki mitä heillä oli: metsäkoulu, tori metsänreunassa, järvi saunan sijaan, pieni kauppa niityllä, jossa he usein tapasivat ja keskustelivat paikallisista ja ei-paikallisista uutisista.
Eräänä lämpimänä kirkkaana kesäpäivänä monet eläimet ja linnut suuntasivat aamulla kauppaan ostamaan ruokaa perheilleen ja vanhan tavan mukaan ostosten jälkeen istuivat penkeille lepäämään ja juttelemaan keskenään.
Kaniemo jakoi kaalilaatikkoaan reseptiä ystävättärensä Vuohen kanssa, Majava kertoi Saukolla uusista asuntorakentamisen trendeistä vesiolosuhteissa, Norsunemo torkkui penkillä lämpimän ja hellävaraisen auringon säteiden lämmittämänä…
Kun yhtäkkiä koko tämän idyllin rikkoi Variksen kova huuto. Juuri hän oli kaikkien uutisten äänitorvi, jotka tapahtuivat tämän pienen metsikön ulkopuolella.
No mitä? Istutte, juttelette, ikävystytte! Ette ole nähneet nenänne ja tämän metsän pidemmälle, ette tunne parempaa kuin tämä kauppa ettekä ole käyneet missään muualla?! Mutta minä en laiskotellut, lensin naapurin valtavaan metsään ja näin siellä ihmeen ihmeitä: kuvaamattoman kauniin, valtavan kokoisen, ennennäkemättömän tilavuuden supermarketin. Tavaraa siellä on lukematon määrä jokaiseen makuun, kokoon ja hajuun. Kävijöitä ja ostajia siellä on myös paljon, ja viihdettä siellä on… Ei paikka, vaan satu!
Eläimet ja linnut katsoivat lumoutuneina Varista ja kuuntelivat jokaista hänen sanaansa. Ja jokainen heistä mielikuvituksessaan oli mielessään tässä salaperäisessä satukaupassa.
Kuultuaan Variksen puheen loppuun, metsän asukkaat, unelman siivittäminä, päättivät ehdottomasti käydä ihmeellisessä kauppa- ja viihdekeskuksessa. Ja jotta suunnitelma ei jäisi pitkäksi aikaa, päätettiin toteuttaa tämä unelma lähimpänä viikonloppuna.
Ja niin se päivä koitti. Kaikki halukkaat kokoontuivat metsänreunaan kulkeakseen yhdessä pitkän matkan. Siellä olivat: Susi, Kettu, Jänis, Karhu, Siili, Pöllö, Tikka ja monet muut pienen metsäalueen asukkaat.
Matka oli pitkä, mutta tavoite asetettu – ei esteitä, eläimet lähtivät matkaan. Kauan vai vähän aikaa, ja siellä, kaukana jo näkyi haluttu kohde. Joukko kiihdytti askeleitaan ja hetken kuluttua kaikki yhdessä astuivat kaupan kynnykselle, josta Varis oli niin paljon ja yksityiskohtaisesti puhunut.
Oi ihme! Hyllyt notkuivat herkkuja ja makupaloja, monenlaiset tuoksut kutittivat nenää, ja värikkäät etiketit houkuttelivat ikään kuin sanoen: "osta minut, osta".
Noin puoli tuntia kaikki metsän asukkaat vaelsivat rivien välissä ja ihailivat tuotteiden runsautta ja valikoimaa.
Niin-i-in, tämä ei ole meidän pieni kauppamme metsässä.
Sanoi Pöllö – ihastuksesta pullistellen jo ennestään valtavia silmiään.
Yhtäkkiä jonkun houkutteleva ääni sai kaikki kuuntelemaan ja kääntymään. Toisella tiskirivillä, vasemmalla puolella, seisoi kaunotar Myrkkypiikki tyylikkäässä asussa mikrofoni kädessään, ja sulavan miellyttävällä äänellä kutsui kaikkia vierailemaan heidän osastollaan. Joukko ryntäsi tähän kutsuun, ja muodostui jopa kokonainen jono, mutta kukaan ei tiennyt, mitä siellä myytäisiin.
Ja Myrkkypiikki jatkoi julistamista:
Vain tänään, vain nyt, vain meillä, voitte hankkia tuotteita, joilla on taikavoimia. Vain niiden kanssa tunnette taikuuden voiman, joka tapahtuu teissä niiden käytön jälkeen.
Jono vain kasvoi, jopa pieni tappelu oli näköpiirissä, halukkaat painostivat joka puolelta. Täytyi kutsua vartijat Myyriä rauhoittamaan joukkoa ja normalisoimaan tilannetta, järjestämään kaikki.
Ja Myrkkypiikki jatkoi:
Meillä on kauneusaine! Nuoret tulevat vielä kauniimmiksi, ja aikuiset – nuoremmiksi.
Kettu kuunteli tämän ja poistui jonosta päättäen, että hän on jo tarpeeksi nuori ja kaunis.
Ja tässä hampaiden vahvistusaine! Ne tulevat lujiksi, vahvoiksi, eivät hajoa, vaan vain vahvistuvat.
Majava ja Saukko halusivat ostaa tämän ihmeen, mutta sitten harkittuaan päättivät, että heidän metsässään on tarpeeksi parantavia ja ekologisesti puhtaita tuotteita terveyden ylläpitämiseen, erityisesti hampaiden lujuuteen, ja poistuivat myös jonosta antamatta periksi suostuttelulle.
Vain Karhu jatkoi seisomista ja kuunteli Myrkkypiikkin makeasti virtaavaa ääntä, joka mainosti uutta ainetta:
Arvoisat yleisö! Kaikille laihtua haluaville ja turkin ja ihon kunnon parantajille suosittelen tätä taikavoimaista ihmevaikutteista ainetta. Sen käytön jälkeen tunnette keveyttä kehossa, ylimääräinen paino katoaa lasketuissa päivissä, ihonne tulee sileäksi ja joustavaksi, ja turkki saa kauniin kiillon.
Kuultuaan nämä ennustukset, Karhu ymmärsi, että tämä tuote on juuri hänelle. Tämä on juuri sitä, mistä hän oli haaveillut, mihin hän oli pyrkinyt. Mutta luonteeltaan laiska ollessaan hän päätti, että lyhyessä ajassa saavuttaa halutun tuloksen ponnistelematta lainkaan omalta osaltaan.
Aine ei ollut halvoista, mutta halu toteuttaa unelma oli valtava. Karhu maksoi tarvittavan summan (ja se oli kaikki hänen säästönsä) ja hankki halutun tuotteen.
Tultuaan kotiin hän ahkerasti alkoi käyttää sitä. Mutta päivät, viikot, kuukausi kuluivat, eikä muutoksia näkynyt. Pettynyt ja järkyttynyt Myrkkypiikkin lupaamien tulosten puuttumisesta, Karhu jakoi murheensa viisaan Mehiläisen kanssa, joka tuolloin keräsi parantavaa nektaria tuoksuvista kukista niityllä.
Laskeutuessaan seuraavalle kukalle, Mehiläinen katsoi häntä tarkkaavaisesti ja päätään pudistaen sanoi:
Mikko, Mikko, niin iso, mutta uskot satuihin.
Ja heilauttaen siipiään lensi työskentelemään eteenpäin. Ja Karhu, niin valtava, kömpelö ja herkkäuskoinen, jäi seisomaan paikoilleen, mietteliäänä saattaen Mehiläistä katseellaan.
