Eräässä kaukaisessa kuningaskunnassa, kaukaisessa valtakunnassa, seitsemän vuoren takana kasvoi voimainen metsä. Kaikki siellä oli voimaista: sekä kasvit että eläimet. Joka aamu ruoholla kimalteli kaste auringon säteissä. Linnut lauloivat kirkkaita lauluja, ja lämpimän sateen jälkeen taivaalla ilmestyi kirkas sateenkaari. Metsän asukkaat pitivät sitä puhtaana ja suojelivat sitä pahoista ihmisistä, niin hyvin kuin osasivat.
Ja oli vielä yksi metsä. Siellä asui myös eläimiä ja lintuja, mutta synkästi ja ilottomasti. Metsässä oli paljon roskia, ja kaikki sairastuivat usein.
Kerran synkän metsän kuningas – harmaa susi – sairastui vakavasti. Hän kaipasi ja itki pitkään ja kovaa. Surun äänestä metsä vaikeni, ja sen asukkaat pelkäsivät lähteä kodeistaan. Suden suru ei hellittänyt, ja hän päätti kutsua eläimet neuvotteluun.
Metsän reunalle kokoontuivat ketut, jänikset silppujen kanssa, majava, käärme ja erilaiset linnut.
Minun sairauteni ei ole sattumaa: elän ilman iloa, – sanoi susi katsottuaan kaikkia. – Minulle on kantautunut huhu, että lähellämme on voimainen metsä, ja siellä voi löytää todellisen sateenkaaren. Silkkiuikku kertoi, että jos istuu sateenkaaren päällä – voi tulla onnelliseksi ja terveeksi. En itse pääse sinne, sillä sairaudesta ei ole voimia jäljellä. Eikä vartijat minua sinne päästä. Voi, jos joku teistä varastaisi minulle sen sateenkaaren! Silloin parantuisin heti!
Eläimet kuuntelivat harmaan suden ja pelkäsivät vastustaa häntä.
Kraa! – sanoi varis, joka istui männyn oksalla. – Mielenkiintoinen asia. Mutta minulla on kysymyksiä. Kuinka me varamme sen sateenkaaren, jos emme tiedä, missä se asuu? Metsä on suuri. Ja kuka ryhtyy sellaiseen tekoon?
Eläimet laskivat silmänsä. He seisovat ja värisivät pelosta, sillä joku heistä lähetetään pahaan tekoon. Ja kuninkaalle ei voi kieltäytyä!
Niin siis! Tässä on minun käskyt! – jatkoi susi. – Sinä, varis, lennät voimaiseen metsään ensimmäisenä ja häiritsit vartijoita "kraa-kraa"-äänillään. Sinä, käärme, ryömit sinne samalla välin ja selvität, missä sateenkaari asuu. Ja te, hämähäkit, alkakaa kutoa verkkoja, paljon verkkoja. Te käärite sateenkaaren niihin ja tuotte sen minulle.
Varhain aamulla varis ja käärme lähtivät voimaiseen metsään. Varis istui oksalle vartioiden yläpuolelle ja alkoi kirkua: "Kraa-kraa-kraa! Kraa-kraa-kraa! Kraa-kraa-kraa!".
Mitä sinä siellä kirkut, sekava lintu? – kysyi vartija-karhu linnulta. – Minusta näyttää siltä, että et tullut hyvää tarkoituksella. Vai oletko kyllästynyt likaan omassa metsässäsi ja päättänyt sotkea täällä?
Ei, – vastasi varis, – lentelin ohi ja päätin levätä kauniissa paikassa. Minulla ei ole pahoja ajatuksia. Minua kiinnostaa, karhu, miksi teillä metsässä on niin viihtyisää? Ehkä tiedät jonkin salaisuuden ja jaat sen kanssani?
Ai, naurattit minua, varis! – nauroy karhu. – Salaisuus on yksi: missä asut – siellä siivoot jälkesi. Metsä on meidän koti. Se tarkoittaa, että jokaisen on siivottava jälkensä ja suhtauduttava varovasti siihen, mikä meitä ympäröi.
Varis muisti salaisuuden ja lähti kotiin, ja unohti käärmeestä. Samaan aikaan käärme ryömi ihmemetsän syvimpiin osiin, mutta ei löytänyt sateenkaarta mistään. Sen sijaan se tapasi vartija-siili.
Käärme, et ole näistä paikoista, mitä sinä haluat? – kysyivät siili käärmeeltä tiukasti.
Kaikki tietävät, että siili käsittelevät käärmiä nopeasti. Pelosta käärme myönsi heti, miksi se oli lähetetty.
Siilot! Veljekset! Säästäkää, älkää tappako! Harmaa susi – synkän metsän kuningas – lähetti minut teidän luoksenne. Hän haluaa tietää, missä sateenkaari asuu, ja varastaa sen. Hän on ollut sairas pitkään eikä pysty parantumaan.
Ryömi kotiin ja kerro harmaalle sudelle, että hän tekee siivoustyön metsässään. Katsotaan, niin hänelläkin on sateenkaari. Puhtaus ja järjestys – siinä on salaisuus iloon ja terveyteen. Ja omaa sateenkaartamme emme anna kenellekään! – vastasivat siili.
Samaan aikaan varis lensi synkään metsään ja löysi harmaan suden.
Susi, susi! Opin naapureiden salaisuuden, – sanoi varis kiireesti, – se on puhtaus! Kiitä minua, kuningas, ja anna palkinto!
Voi, sinä tyhmä lintu! – sanoi susi synkästi. – Mihin lähetetin sinut ihmemetsään? – Että sinä kerrot minulle puhtaudesta? Pois! Silmistäni pois!
Kuningas heitti kuivaa oksaa varista kohti ja huusi: "Sekava!". Hetken kuluttua käärme ryömi hänen luokseen.
Susi, meidän metsän hallitsija! Missä sateenkaari asuu, en selvittänyt. Hyvä sitä piilotetaan. Mutta sain selville iloon, terveyteen ja onnellisuuteen liittyvän salaisuuden. Se on puhtaus!
Mitä minä sinulle teen? – sanoi susi väsyneesti. Hänellä ei ollut edes voimaa näyttää hampaitaan. – Näyttää siltä, että sinä ja varis olette sopineet minua pettämään, eivätkä te edes käyneet naapurin metsässä. Tämä salaisuus puhtaudesta. Eikö teille tullut mieleenkään mitään fiksumpaa? Hämähäkit turhaan kutovat verkkoja.
Ja harmaan suden loukkaama varis lenteli jo synkässä metsässä ja kertoi kaikille voimaisen metsän salaisuudesta. Eläimet päättivät tarkistaa, puhuiko lintu totta. He kokoontuivat kaikki yleiseen siivoukseen.
Kauan he tekivät järjestystä, melkein talveen asti – niin paljon roskia oli! Puhdas metsä peittyi valkoisella lumella, eikä sateenkaari näkynyt. Linnut lensivät lämpimiin maihin, siili ja käärme menivät talviuneen. Luonto lepäsi ja keräsi voimia.
Tuli kevät ja lumi suloi. Synkän metsän asukkaat nousivat kuolistaan ja huudahtivat: kuinka kaunista ja puhdasta oli ympärillä!
Ei turhaan ponnistelimme ennen lepoa! – huusivat eläimet kilpaa. He hymyilivät, nauttivat tuoreudesta ja auringosta, ja kaikkialla vallitsi ilo. Ja lämpimän kevätsateen jälkeen synkän metsän yli ilmestyi kauan odotettu kirkas sateenkaari. Susi näki sen ja iloitsi.
Kuinka kaunista ympärillä: ja kirkas puro, ja sateenkaari, ja kukat! Osoittautuu, että naapurit olivat oikeassa. Puhtaus – siinä oli mitä tarvitsimme! Meidän metsä ei ole enää synkkä! – sanoi susi ihaillen.
Ja työ auttaa kaikessa! – lisäsivät ohi juoksevat siili.
Nyt meidän metsäkin on voimainen! – lauloivat linnut puissa iloisesti ja kovalla äänellä.
