Pienessä kylässä nimeltä Hevosenkylä asuivat kilta ja iloinen pieni eläimet: porsas Ruusu, koira Kisu, lehmä Aamu, lammas Bää-Bää ja muut. Johtajana siellä oli hevonen Tuisku. Tuiskulla oli paljon ikää, ja hän tiesi monia hämmästyttäviä tarinoita kaikesta maailmassa.
Eräänä lumisena talviyönä kaikki eläimet kokoontuivat Aamun luokse. He joivat yrteitä sisältävää teetä lämpimien kaurapullien kanssa ja keskustelivat innostuneesti. Kisu kertoi kadonneesta aarteesta – luusta, jonka hän oli piilottanut metsään, mutta ei koskaan löytänyt. Lammas Bää-Bää jakoi salaisimman unelmansa: hän halusi lentää valkoisella pilvellä, koska hän näytti siltä… Vain vanha Tuisku oli hiljaa.
Tuisku, — sanoi porsas Ruusu, — kerro meille jokin mielenkiintoinen tarina, sillä sinä tiedät niin paljon!
Tarina? Hmm… Mistä haluaisitte tietää? — kysyi hevonen hitaasti.
No esimerkiksi jotain poikkeuksellista meidän pienestä kylästämme! — huudahti Aamu.
Hyvä. Kaada itsellesi enemmän teetä ja kuuntele, — alkoi Tuisku kertoa. — Kauan sitten, kun olin vielä pieni, suurelle karhulla oli hyökkäys meidän kylään. Hän oli paha, nälkäinen ja hyvin vahva. Hän kiusasi pieniä, rikkoi taloja ja vei ruokaa itselleen. Kanat, ankat, porsaat, lehmät, hevoset – kaikki piiloutuvat metsän syvyyksiin. Kylä tyhjeni.
Köyhillä eläimillä ei ollut missään asua. Yöt tulivat yhä kylmemmiksi. Talvi lähestyi. Eläimet alkoivat pitää neuvoa siitä, mitä tehdä seuraavaksi, kuinka elää ja kuinka ajaa karhu pois kylästä. He sytyttivät tulen ja ajattelivat koko yön.
Aamulla kaunis musta hevonen löysi tulen. Se oli minun isoisäni. Hän palasi kyläänsä palveluksesta: varsan ikäisenä hänet annettiin yhdelle sotilaille. Monta vuotta hän matkusti maailmalla tuon sotilaan kanssa, näki paljon ja kuuli paljon.
Isoisä kuunteli, mitä eläimet valittivat, ja tarjoutui ajamaan karhun pois. Mutta ensin hän ehdotti rakentaa karhulle pesän metsään, jotta se ei enää ajattelisi ryöstää muiden taloja ja kiusata pieniä.
Miksi musta hevonen päätti rakentaa karhulle talon? Kun otso oli käyttäytynyt niin julman! — vastusti lehmä Aamu.
Elämä on annettu hyville teoille, — jatkoi Tuisku, — minun isoisäni oli hyvin viisas. Hän aina sanoi: "Mitä kylvät, sitä niität". Joten… Kun eläimet rakensivat pesän metsään, hevonen lähti kylään ja löysi karhun. Karhu näytti väsyneeltä: hän etsi paikkaa pitkälle talviunelle.
Isoisä löi kopillaan maahan, ja maa vapisi. Karhu pelästyi, mutta ei halunnut lähteä kylästä. Muuten missä se nukkuisi? "Sinulla ei ole paikkaa villien joukossa kotieläinten keskellä. Me rakensimme sinulle pesän metsään. Mene sinne asumaan. Kun heräät, voit huolehtia metsästä, mutta älä kosketa kylää!" sanoi hevonen.
Karhu oli hämmästynyt sellaisesta hyväntahtoisuudesta. Hänelle tuli häpeä omista pahoista teoistaan. Hän pyysi anteeksi eläimiltä ja lähti uuteen kotiinsa. Siitä lähtien karhut asuvat pesässä.
Ja meidän kylää eläimet kutsuvat Hevosenkyläksi. Minun isoisäni kunniaksi!
Isoisäsi teki oikein! — tuki lammas Bää-Bää. — Parempi sovitella kuin riidellä ja elää rauhassa ja onnellisesti!
Mielenkiintoisen tarinan kerroit, — sanoi lehmä Aamu, — hyvän keskustelun aikana aika lentää nopeasti. Aurinko on laskenut, on aika nukkua.
Hyvää yötä, ystävät!
