Zara kiisi hevosella tasaisella vihreällä nurmella. Hän ei ollut koskaan ratsastanut niin nopeasti. Tai ehkä vain adrenaliini sai hänet tuntemaan niin. Hänen oli ehdittävä perille. Joka sekunti eläinkuningaskunnan toisella laidalla hänen ystävänsä ja veljensä saivat mustelmia pahojen trollien nuijien iskuista. Siksi hän kiirehti minkä kykeni. Tuuli puhalsi hänen kasvoilleen, ja silmät vettyivät.
Sillä välin eläinkuningaskunta piti puolustusta. Pahat trollit etenivät ja löivät sen asukkaita nuijilla.

Ensimmäisessä puolustuslinjassa olivat vyöeläimet ja sarvikuonot. He kestivät iskut helpommin kuin kukaan muu, sillä heillä oli varusteiden lisäksi luonnollinen panssari ja paksu nahka.

Taistelijoille panssarit takoivat majavat. Puolustuksen pitäminen ja Zaran odottaminen oli viisaan vanhan suden suunnitelma, ja hän oli valmistellut sitä siitä lähtien, kun Hirviö julisti heille sodan. Kunhan Zara ehtisi!

Niinpä panssarissa olivat kaikki eläimet, myös hiiret, jotka pistelivät trollien jalkoihin. Se hidasti heitä enemmän kuin aiheutti todellista vahinkoa.
Zara lähestyi siltaa yli ojan kaikkein nopeimmin, minkä pystyi. Siellä eläinkuningaskunta loppui ja alkoi paikka, jossa Hirviö asui.
Syvä oja ympäröi Hirviön asumusta. Siellä se piileskeli ja antoi käskyjä pahoille trolleille, lohikäärmeelle ja muille pahoille olennoille, jotka pelkäsivät sitä ja tottelivat.
Miksi he pelkäsivät, sitä he eivät enää muistaneet, näin vain oli aina ollut. Mutta kun Hirviö päätti hyökätä eläinkuningaskuntaan, eläimet eivät pelästyneet vaan päättivät vastustaa.
Zara oli ystävystynyt eläinten kanssa koko ikänsä, niin pitkälle kuin muisti. Hän ei miettinyt hetkeäkään, kun häntä pyydettiin auttamaan. Lähestyessään siltaa hän näki valtavan lohikäärmeen. Se oli punainen, kolmipäinen, ja jokaisesta päästään se pystyi puhaltamaan valtavan tulisuihkun.

Lohikäärme oli hyvin suuri ja lihava, ja sen pienet siivet takana olivat jääneet enemmän koristeeksi kuin lentämistä varten, sillä ne eivät enää kyenneet kantamaan sitä. Lohikäärme vartioi Hirviötä, kun kaikki muut pahat olennot taistelivat eläimiä vastaan.
Zara ratsasti suoraan lohikäärmettä kohti. Hän ja hänen uskollinen hevosensa olivat ainoat, joilla ei ollut panssaria. Niin he pystyivät kiitämään nopeammin. Eihän mikään panssari auta valtavan lohikäärmeen tulisuihkuja vastaan.
Taistelukentällä pahat trollit iloitsivat luulessaan voittavansa. Eläimet vetäytyivät vähitellen, mutta eivät antautuneet.
Trollit löivät nuijillaan vyöeläimiä ja sarvikuonoja, ja joskus myös oravia, jotka tulivat lähemmäs heittääkseen vihollisiin tyhjän käpysen. Onneksi panssarin ansiosta niille jäi vain pieniä mustelmia.
Trollit tiesivät, että heidän selkänsä takana seisoivat jättiläiset, jotka olivat pidempiä kuin eläinkuningaskunnan norsut, eivätkä he olleet vielä astuneet taisteluun. Ja heidän Hirviötään vartioi valtava lohikäärme. No, miten he olisivat voineet hävitä?)
Lohikäärme näki Zaran ja virnisti. Se valmistautui todelliseen taisteluun, ja tässä oli jokin pieni tyttö hevosen selässä. Ilman suojaa ja melkein ilman asetta. Kyllä, tytöllä oli jousi ja nuolikotelo, mutta mitä hän niillä tekisi? Nuoli, jos osuisikin lohikäärmeeseen, vain kutittaisi sitä hieman. Se hoitaisi tytön hetkessä. Tämä olisi helppo voitto.
Sillä välin Zara kääntyi ennen lohikäärmettä ja kiisi sillan ohi suoraan ojaa kohti. Mitä lähemmäs hän pääsi, sitä kovempaa hänen sydämensä hakkasi.
«Jos vain onnistuisin, jos vain pääsisin yli, jos vain hyppäisin. Entä jos ei onnistu, mitä silloin?»
Hän putoaisi ojaan, ja eläimet häviäisivät taistelun…
«Ei, nuo ajatukset on karkotettava!» päätti tyttö.
Oja oli jo aivan lähellä, ja hetkeksi Zara joutui paniikkiin. Silloin hän kuuli päässään isänsä äänen: «Tyttö, sinä onnistut! Pystyt siihen. Uskon sinuun ja olen ylpeä sinusta».
Zaralla ei jäänyt epäilyksiä. Hän kumartui vielä lähemmäs hevosen kaulaa ja painoi kantapäänsä sen kylkiin, vaikka hevonen juoksi jo hyvin nopeasti. He lensivät ojan reunalle, Zara nousi jalustimiin, hevonen ponnisti takajaloillaan reunasta, ja he kohosivat ilmaan.

Lohikäärme ymmärsi vasta nyt, mitä tapahtui. Tyttö oli vain ratsastanut hänen ohitseen ja hypännyt ojan yli. Se ryntäsi Hirviön asumusta kohti, liikutti nopeasti tassujaan ja auttoi itseään pienillä siivillään, mutta ei se pystynyt ohittamaan Zaraa ja tämän ratsua…
Zara hidasti hieman vauhtia. Nyt ei tarvinnut enää kiirehtiä. Piti hengähtää, rauhoittua ja antaa käsille hieman lepoa, sillä tärkein tehtävä oli vielä edessä.
Hän ratsasti suoraan Hirviön asumukselle, joka oli jäänyt vartioimatta. Lähestyessään sitä hän otti nuolen kotelostaan, sytytti sen ja ampui pysähtymättä suoraan olkikattoon, joka syttyi heti palamaan.

Muutaman minuutin kuluttua lohikäärme saapui paikalle. Hengästyneenä se juoksi Hirviön asumukselle, joka paloi jo täydellä liekillä. Mutta mitä se saattoi tehdä? Se osasi sylkeä tulta, mutta ei sammuttaa sitä.
Zara palasi ratsastaen kohti vapaata siltaa päästäkseen takaisin eläinkuningaskuntaan. Taivaalla hän näki viisaan pöllön, joka oli koko ajan leijunut pilvien yllä.
Pöllö laskeutui taistelukentän ylle ja huusi: «Trollit, lopettakaa! Mitä te taistelette? Hirviötä ei enää ole! Teillä ei ole mitään pelättävää».
Trollit ja jättiläiset alkoivat heittää aseensa ja juosta pakoon kukin minne sattui. Eihän heillä ollut enää syytä tähän kaikkeen, kun Hirviötä, jota he pelkäsivät ja jonka vuoksi he olivat lähteneet sotaan, ei enää ollut.
Eläinkuningaskunta riemuitsi ja iloitsi. Eläimet riisuivat panssarinsa ja halasivat toisiaan. Myöhemmin heihin liittyi Zara hevosineen.
Hetken kuluttua Zara käveli isänsä kanssa meren rantaa pitkin.
Isi, ― sanoi Zara, ― minä onnistuin hyppäämään yli sen ojan ja pelastamaan eläinkuningaskunnan.
Kyllä, kulta, minä tiedän ja olen ylpeä sinusta. Sinä pärjäät elämässä!
Zara halusi sanoa rakastavansa isäänsä, mutta katsoi häntä ja ymmärsi, että isä tiesi sen jo.