Yhdessä tiheässä metsässä kasvoi loihtava puu, jossa oli suuri onkalo juurien vieressä, joka näytti suurelta salaperäiseltä ovelta. Kaikki, jotka menivät onkalo-oven läpi, vaipuivat loihtavaan uneen. Heille uneksui se, mistä he unelmoivat. Ja unessa heille näkyivät vinkit, kuinka saavuttaa unelmansa.
Loihtavasta puusta metsässä tiesi vain harvat: viisas pöllö ja muutama eläin, jotka pyysivät siltä apua ja neuvoja. Heidän joukossaan oli karhu, joka halusi perustaa perheen, mutta metsässä hän asui yksin. Karhu pyysi apua viisaalta pöllöltä, ja tämä lähetti hänet puuhun.
Karhu meni onkalo-oven läpi ja vaipui loihtavaan uneen. Hän näki, että hänellä oli suuri perhe: karhu-aviomies ja viisi karhunpoikaa. He juoksivat yhdessä vihreällä ruoholla ja halasivat toisiaan.
Kuinka hyvä, että sinulla on minut.
Sanoi karhu karhulle.
Ajatella vain, entä jos en olisi sinä päivänä mennyt maanalaiselle järvelle, niin emme olisi koskaan tutustuneet.
Sanoi karhu.
Silloin karhu heräsi. Tällaisesta ihmeellisestä unesta hänen sydämensä oli niin lämmin ja hyvä. Seuraavana päivänä hän lähti siihen järveen, jonka näki unessa. Ja hän tapasi siellä karhun unestaan. Näin karhu sai perheen.
Aiemmin viisaalta pöllöltä apua pyysi peltohiiri. Talvella hänen perheensä jäi ilman ruokaa. Kaikki heidän varastot, joita he kuljettivat koko syksyn pesään, tuhosi kettu, kun hän kaivoi pesää. Ja nyt peltohiiren perheellä ei ollut ruokaa. Pöllö kertoi loihtavasta puusta, mutta varoitti, että kukaan ei saa tietää siitä.
Peltohiiri juoksi loihtavaan puuhun, kumarsi sille ja hyppäsi onkaloon. Peltohiiri nukahtui heti ja näki loihtavan unen. Hän oli perheensä kanssa suuressa hylätyssä varastossa, jossa oli paljon jyviä ja siemeniä. Peltohiiri juoksi ulos katsomaan, miltä varasto näyttää. Se oli vihreä, ja sen ympärillä oli paljon sireenipuita. Ja sitten peltohiiri heräsi.
Peltohiiri muisti, että joku hänen sisaruksistaan oli kertonut hänelle hylätystä sireenipihaasta. Hän juoksi etsimään tätä pihausta. Ja löysi sen. Ja pihan syvimmässä osassa seisoi se sama vihreä varasto, ja siinä todellakin oli paljon jyviä. Peltohiiri iloitsi ja juoksi perheensä luo. Näin peltohiiri talvehtui onnistuneesti.
Eräänä päivänä jänis tuli viisaan pöllön luo. Hän oli menettänyt äitinsä lapsuudessaan, mutta oli aina haaveillut hänen löytämisestään. Pöllö kertoi hänelle loihtavasta puusta, mutta varoitti, että hän ei saa kertoa siitä kenellekään.
Jänis lähti pöllön osoittamaan paikkaan. Hän hyppäsi onkaloon ja vaipui loihtavaan uneen. Unessa hän näki itsensä pienenä jäniksenä, joka leikki sisarustensa kanssa niityllä. Sitten pesästä tuli äiti-jänis ja kutsui heidät kotiin lounaalle.
Äiti, kuinka paljon rakastan sinua.
Kuiskasi jänis äidille korvaan.
Ja minä rakastan sinua. Muista, jos sinä eksyt, niin minä aina odottelen sinua kodissamme tällä niityllä.
Sanoi jänis.
Ja sitten jänis heräsi. Hän tiesi, missä se niitty oli, jonka näki unessa. Kauan sitten, paetessaan sutta, jänis juoksi ohi tämän niityn. Ja nyt hän lähti suoraan sinne. Saapuessaan niitylle jänis alkoi etsiä kotia, jossa hänen äitinsä piti olla. Ja sitten hän näki jäniksen, joka tuli ulos pesästä. Se oli hänen äitinsä. He halasivat tiukasti.
Jäniksen oli pakko jakaa ilonsa. Hän unohti, että pöllö oli kieltänyt kertomasta puusta. Jänis juoksi metsän reunalle ja alkoi kertoa kaikille, mitä hänelle oli tapahtunut. Tämän tarinan kuuli paha susi, joka haaveili siitä, että kaikki metsässä olisivat hänelle alistuneet ja toivat hänelle ruokaa.
Susi juoksi loihtavaan puuhun ja hyppäsi juoksulla onkaloon. Mutta hän ei nukahtanut, vaan päinvastoin. Hän tuli hyvin virkeäksi, niin virkeäksi, että hän ei voinut nukahtaa lähes 4 päivää. Vasta viidennellä valvomisvuorokaudella hän pystyi nukahtamaan, mutta hän lakkasi näkemästä unia kokonaan.
Loihtavalla puulla oli salaisuus. Puu auttoi vain niitä, jotka tulivat siihen apua hakemaan hyvillä aikomuksilla. Ja niitä, joilla oli pahat aikomukset, puu rankaitsi.
