Oli kerran Talvi. Hänellä oli lapsia: pojat Pakkanen ja Tuuli sekä tyttäret Hanki, Tuisku ja Pyry.
Talvi rakasti lapsiaan todella paljon ja joskus salli heidän hieman riehua. Niinpä lapsista tuli vilkkaita, leikkisiä, omapäisiä ja arvaamattomia. He rakastivat yhdessä kujeilua.
Pakkasta huvitti jäädyttää kaikki ympäriltä, muuttaa se jääpuikoiksi ja huurteeksi. Tuuli rakasti lentää piilopaikkoihin ja päästää outoja, kammottavia ääniä, säikyttäen eläimiä ja ihmisiä.
Hanki, Tuisku ja Pyry olivat todellisia kujeilijoita: he kilpailivat keskenään peittäen maan lumivaipalla, repien toisiltaan pehmeitä untuvatyynyjä ja heittäen niitä paikasta toiseen. Joskus tyttöjen sydämiin kuitenkin heräsi ystävällisyys, ja he koristivat puut, talojen katot ja kaiken, mitä vastaan tuli, valkoisilla turkeilla.
Kujeileva Tuuli piti hauskana pilailla sisarilleen. Hän otti peitteen ja vei sen toiseen paikkaan, ja yritti riisua puilta ja taloilta niiden turkit.
Tuuli tanssi mielellään Hangen kanssa. He esiintyivät usein näyttävästi, erityisesti paikoissa, joissa oli paljon tilaa: pelloilla ja tasangoilla.
Mutta jos Pyry ja Pakkanen alkoivat leikkiä Tuulen kanssa... voi, mitä silloin tapahtui! Ympäristöstä tuli jäinen erämaa. Kaikki linnut ja eläimet eivät selvinneet näistä leikeistä. Linnut putosivat pakkasessa oksilta ja jäätyivät lumeen.
Pakkanen ja Tuuli rakastivat riidellä keskenään. Silloin kadulle iski kylmä, jäinen pakkanen.
Pieni Pyry rakasti laulamista, ja sisar Tuisku lauloi mukana. Tytöillä ei kuitenkaan ollut lauluääntä: he eivät osanneet laulaa, vaan valittivat surkeasti ulvoen ja pelottivat pitkillä lauluillaan ihmisiä.
Talvi katseli lastensa kujeita ja lopulta säälitti eläviä olentoja. Hän ajoi lapset mökkiin, lukitsi oven, antoi jokaiselle kirjan käteen ja pakotti lukemaan.
Ette saa mennä ulos ennen kuin olette lukeneet kaikki kirjat!
Silloin ulkona alkaa lämmetä. Kirkas aurinko alkaa paistaa. Linnut, eläimet ja ihmiset lepäävät ankarasta pakkasesta. Ja sitten Talven lapset juoksevat taas leikkimään!