Luku yksi. Miten kaikki alkoi
Aasi ei muista tarkkaan, miten kaikki alkoi. Ei sitä, miten hänet ommeltiin tehtaalla, miten tassut kiinnitettiin pehmeään vartaloon.
Ensimmäinen asia, jonka Aasi muisti, oli se, kun hän avasi helmisilmänsä ja ympärillä oli pimeää. Hän ei nähnyt mitään, mutta tunsi selvästi, että jonnekin ollaan menossa, sillä joka mutkassa keho heilahteli.
Sitten kaikki pysähtyi, ja Aasi kuuli ääniä. Pakettiauton rautaovi narahti auki, ja Aasin silmiin osui kirkas valo. Tuhannet pienet valonsäteet sokaisivat Aasin, eikä hän nähnyt seuraavaan viiteen minuuttiin mitään. Siksi hän ei huomannut, miten hänet vietiin suureen marketiin ja miten nainen asetteli leluja hyllylle.
Aasin viereen nainen kiinnitti kyltin, jossa luki »Weihnachtselch», mikä saksaksi tarkoittaa »joulupeuraa». Hän naurahti: »No voi pyhä mikä keksintö. Joulupukilla on porot, eikö niin. No niin, kaveri, odota omistajiasi.» Hän silitti Aasin pehmeitä beesinvärisiä sarvia ja jatkoi työtään. Aasi jäi muiden lelujen ja karkkien joukkoon.
Markkina oli enimmäkseen ruokakauppa, vaikka juhlien alla hyllyille ilmestyi myös leluja. Viereen istui pehmokarhuja, kaniineja, koiria ja kissoja. Niitä vietiin nopeasti, eikä Aasi ehtinyt tutustua niihin kunnolla. Kaupassa tuoksui kuitenkin suklaalle, joten Aasi oli valmis odottamaan hyvin pitkään.
Muut lelut puhuivat paljon. Ne huokailivat ja sanoivat, että lapset ovat lapsia, eikä heillä ole kärsivällisyyttä eikä mielenkiintoa. Leluja on heillä aina paljon, joten uusista ei iloita kauaa. Ja mikä on lelulle pahinta? Tietenkin joutua heitetyksi kaukaiseen pölyiseen nurkkaan.
Aasi kuunteli, mutta vaikeni. Hänkin halusi välttää pölyisen nurkan, mutta hän toivoi, että joku pitäisi hänestä.
Aasi ei tiennyt, kuinka kauan hän istui hyllyllä. Päivä, kaksi, ehkä viikko. Aasilla on huono aikakäsitys. Eräänä päivänä hyllyn eteen pysähtyi eloisa, hoikka nainen lyhyine hiuksineen ja melko jämäkkine liikkeineen.
Juuri sitä mitä tarvitsen! hän huudahti, katsoi lelua tarkasti neliskulmaisten silmälasiensa läpi ja otti Aasin hyllyltä. Hän pyöritteli sitä käsissään.
Kyllä Anni pitää tästä!
Hän pani Aasin koriinsa yhtä varmasti kuin oli tullut hyllylle. Aasi matkusti muiden ostosten joukossa, ja hänen pehmeä sydämensä täyttyi ilosta ja kiitollisuudesta. Hän toivoi vain, ettei Annilla ole liian paljon leluja. Aasi jähmettyi iloiseen odotukseen muutoksesta.
Luku kaksi. Miten Hirvi muuttui Aasiksi
Muutaman päivän Aasi asui vieraassa kodissa, jossa tuoksui aina hyvältä, mutta lapsia ei näkynyt lähelläkään. Ehkä tämä kesti ei muutamaa päivää vaan vain yhden.
Kuten jo sanoimme, Aasilla on huono aikakäsitys.
Aluksi, kun joku astui huoneeseen, johon Aasi oli jätetty, hän säpsähti toivoen, että se on Anni. Mutta pian hän ymmärsi, ettei Annia kannata odottaa. Ja hän suri.
Kuitenkin pari päivää myöhemmin, ehkä jo seuraavana päivänä, Aasi pantiin jälleen laukkuun (siellä tuoksui taas suklaalle, mikä ilahdutti Aasia ja toi mieleen hyviä muistoja) ja vietiin autolla.
Aasi luuli matkan kestävän yhtä pitkään kuin pakettiautossa, mutta niin ei ollut. Hop, ja auto pysähtyi.
Laukusta Aasi ei nähnyt hyvin, minne hänet kannettiin. Portaita ylös vaikuttaa. Sitten ovi, toinen ovi ja taas ylös. Lopulta laukku laskettiin pöydälle, eikä Aasi nähnyt enää mitään. Hän kuunteli.
Guten Morgen, Studenten. Heute ist ein wunderschöner Feiertag. Heute ist Annis Geburtstag.
Aasi ymmärsi jo melko hyvin ihmisten kieltä. Hän oppi sitä jo tehtaalla, jossa työntekijät puhuivat koko ajan ommellessaan leluja. Niinpä hän ymmärsi ilman vaikeuksia: »Hyvää huomenta, oppilaat. Tänään on upea juhlapäivä. Tänään on Annin syntymäpäivä.»
Mutta kun Aasi mietti kuulemaansa, hän ohitti loput puheesta, ja yllättäen hänet tartuttiin sarvista ja vedettiin ulos laukusta kirkkaaseen valoon.
Voi, miten Aasi säikähti! Häntä katsoi vähintään viisitoista paria silmiä. Ruskeita, mustia, sinisiä, kellertävän vihreitä.
Kiharat tummat hiukset, suorat punaiset hiukset, kaikki vilisi Aasin edessä. Hän sulki tiukasti silmänsä. Kun hän avasi ne uudelleen, hänen edessään seisoi vaaleahiuksinen tyttö, joka tutki häntä harmailla silmillään. Aasi ei edes huomannut, kun hänet siirrettiin tytön käsiin.
Mikä aasi, hän sanoi. Ja se kuulosti täysin oudolta kielellä.
Tämä on joulupeura, vastasi yllättäen silmälasinainen nainen samalla oudolla kielellä, jota Aasi ei ymmärtänyt.
Mikä ero, kun hirvi ja virhi ovat samat kirjaimet vaihtelemalla, sanoi Anni, ja kaikki nauroivat yhtäkkiä.
Aasi ei ymmärtänyt heidän keskusteluaan. Jos hän olisi osannut kääntää, hän olisi ymmärtänyt saaneensa nimen.
Näin hän tutustui omistajaansa, ja hänen yllätykseksensä tämä ei ollut lapsi vaan aikuinen suomalainen nainen. Tästä päivästä lähtien Hirveä alettiin kutsua Aasiksi, ja hänen seikkailunsa alkoivat.
Luku kolme. Miten Aasi voitti puutteensa
Eli aasi asui kerran. Hänen jalkansa olivat ohuet ja heiluivat miten sattuu. Ja hän oli tietenkin pehmolelu. Siksi hän käveli epätasaisesti jaloillaan ja osui jatkuvasti sinne, minne ei pitänyt.
Milloin hän vahingossa töni omistajansa silmää, milloin kaatoi Nallen jaloiltaan (tutustuminen Nalleen on oma lukunsa). Ja se harmitti Aasia kovasti...
Hän pelkäsi, että menettäisi kaikki ystävänsä luonnollisen kömpelyytensä vuoksi.
Mutta eräänä päivänä Aasi näki jäätelön omistajan kädessä. Hän halusi vain katsoa, millainen se oli vohvelitötterössä, sillä maku on tärkeää: mansikka, suklaa, pistaasi...
Aasi hypähti ja... löi jäätelön kädestä. Pamps! Jäätelö tippui Nallen ja Kettun päälle. Kaikki Aasin ystävät joutuivat herkulliseen jäätelöön.

Kettu nuoli innokkaasti häntäänsä, joka nyt muistutti itse vohvelitötteröä, jonka päässä sulava makea pallo valui.
Nalle taas nuoli pitkällä kielellään makeutta nenästään.
Ja Anni nauroi.
Näin Aasi hyväksyi ja voitti epävarmuutensa ikävän puutteensa vuoksi. Se osoittautui jopa hauskaksi!