Eräänä pakkasisen talvisen aamun Mišutka päätti käydä tapaamassa ystäväänsä Pyffia. Sää oli ihana.
Puut loistivat talven taikuudessa: kuuraisen oksat kimalsivat auringonvalossa niin kirkkaasti, että valosta halusi sulkea silmät.
Metsässä vallitsi erityinen tunnelma. Kuin jotain hyvää ja hyvin tärkeää olisi pian tapahtuva. Mišutka tunsi tämän, mutta ei ymmärtänyt, mistä oli kyse.
Hän juoksi hypellen siili Pyfin majalle, mutta yhtäkkiä kuuli raikasta naurua lähellä. Mišutka pysähtyi ja katseli ympärille. Pienellä niityllä vanhan kumartuvan kuusen alla istui iloinen Jänis. Hänen lumivalkoinen pörröinen turkki loisti auringonvalossa. Hän hieroi rennosti käpälällään korvansa takaa ja katsoi Mišutkaan, naureskellen salaperäisesti.
Miksi sinä nauraat, ― murisi loukkaantunut Mišutka, istuutuen takapoille.
Sinulle nauran, Mišutka. Minne sinä niin kiireellä juokset? Näin voi uudenvuoden ohittaa!
Mikä se uusi vuosi on? ― Mišutka avasi silmänsä suuriksi, yllättynyt. ― Ja miksi se on uusi? Missä sitten vanha on?
Muistatko, Mišutka, kuinka me ja siili menimme kesällä sieniksi? ― kysyi Jänis, ottaen tärkeän ilmeen ja nousemalla hieman varpailleen.
Kyllä, muistan.
Ja halusimme maistaa mehiläisten tuoretta hunajaa, ja ne pitivät meistä niin että nenät turposivat ja kipeytyi viikon ajan ― muistatko?
Kuinka sitä voisi unohtaa, ― mutisi Mišutka, hieroen nenäänsä.
Ja muistatko, kuinka hyppäsimme lätäköissä sateen jälkeen, ja sitten kuivuimme kaikki yhdessä auringossa?
Muistan.
Niin, kaikki tämä tapahtui vanhassa vuodessa. Ja me istumme nyt täällä ja puhumme myös vanhassa vuodessa.
Ja milloin uusi vuosi tulee? Pitääkö sitä kutsua? ― Mišutka alkoi huolestua.
Ei, ― vastasi Jäniksenpoika, ― se tulee itse. Tänä yönä...
Ooo, ja kuinka me tiedämme, että se on tullut?
Jäniksen poika mietti hetken, raapi jälleen korvansa takaa ja otti jälleen tärkeän ilmeen.
Mišutka, kerro, mistä sinä unelmoit?
Haluaisin nähdä äitini uudelleen, ― Mišutka hymyili tyytyväisesti, mutta sitten sanoi surullisella äänellä, ― kaipaan häntä niin paljon...
Ja mitä muuta? ― Jäniksenpoika ei antanut periksi. ― Mistä muusta unelmoit?
Haluan, että luolassani on aina paljon hunajaa ja vadelmahilloa, ― ja Mišutka jopa naksautti suullaan, kuvitellessaan unelmaansa.
Hyvä! ― jatkoi Jänis, ― No, mistä muusta unelmoit?
Kyllä, haluan, että me emme koskaan riitele parhaan ystävän Pyfin kanssa pienouksista. Se aina järkyttää minua, ― valitti pieni karhu, ja hänen silmänsä tulivat jälleen surullisiksi.
No niin, ― teki johtopäätöksen Jäniksenpoika, ― nämä sinun unelmasi ovat uusi vuosi!
Koko loppupäivän Mišutka mietti, mitä Jänis oli hänelle sanonut. Oliko se todella niin yksinkertaista: unelmoi, ja se toteutuu. Kuinka se oli mahdollista?
Alkoi hämärtyä. Taivaalla ilmestyivät ensimmäiset tähdet, ja pieni karhu kiiruhti jälleen sille niitylle, missä hän oli päivällä tavannut Jäniksen. Hänen sisällään oli outo tunne, kuin jotain hyvin odottamatonta ja iloista olisi pian tapahtuva.
Jäniksenpoika odotti häntä jo. Mutta ei tyhjin käpälöin. Hän oli tuonut kuumaa aromatista mustaherukkateetä termoksessa ja kupit, asetti ne kannulle ja istuutui mukavasti, nostaen silmänsä taivaalle.
Jäniksenpoika! Jäniksenpoika! Onko se jo alkanut? ― mutisi pelästynyt Mišutka, joka oli hengästynyt, pudoten lumikasaan Jäniksen viereen ja hengittäen raskaasti.
Hiljaa, melkein. Pian tulee uusi vuosi, ja kaikki meidän unelmamme alkavat vähitellen toteutua, ― kuiskasi Jäniksenpoika hymyillen. Sitten hän otti kupin tuoksuvaa kuumaa teetä, hengitti sen tuoksua hitaasti, sulki silmänsä mielihyvästä ja joi varovasti.
Mutta Mišutkaa ei malttanut nähdä uutta vuotta: "Millainen se on, kuinka se osaa täyttää toiveet?".
Pieni karhu katsoi hiljaa taivaalle. Tähdet olivat levittäytyneet siihen kuin helmet. Jotkut niistä loistivat kirkkaammin, jotkut sammuivat, ja sitten alkoivat loistaa entistäkin voimakkaammin.
Ja sitten hän kuuli tutut askeleet talven metsän hiljaisuuden läpi. Innostunut pieni karhu käänsi äkisti katseen siihen suuntaan, mistä ne tulivat. Ja näki kaukana... äiti karhun! Hän hyppäsi valtavilla nopeilla hyppyillä suoraan Mišutkan luo, vaikka kallistui voimakkaasti yhdelle käpälälle. Ilosta Mišutkan pieni sydän alkoi lyödä niin nopeasti, että se näytti olevan pois pois rintakehästä.
Äiti! ― huusi Mišutka niin kovaa, että hänen vieressään istuva Jäniksenpoika säikähti ja pudotti kupin teetä käpälöistään.
Ja äiti karhu oli jo aivan lähellä. Hän painoi poikaansa tiukasti vastaan valtavilla karvailla käpälöillä. Sitten hän huokaisi helpotuksesta, hymyili ja katsoi häntä niin hellästi ja hellällä tavalla, kuten hän tavallisesti katsoi ennen nukkumaanmenoa, kun hän pani hänet kylkeensä ja peitti hänet suurella lämpimällä käpälällään. Pienelle karhulle tuli kevyt ja rauhallinen olo. Hän tunsi itsensä heti turvalliseksi. Koska äiti oli jälleen hänen kanssaan.
Äiti karhu oli myös hullusti onnellinen. Hänen pääunelmansa toteutui: hän näki pienen poikansa. Sitten, muutama kuukausi sitten, hän joutui ansaan ja vahingoitti käpäläänsä pahasti. Metsästäjät veivät hänet mukaansa, hoitivat häntä ja jättivät hänet elämään suljetussa alueella, eläintarhan pienessä kulmassa.
Siellä oli muita eläimiä, joita lapset ja heidän vanhempansa tulivat katsomaan. Mutta äiti karhu kaipasi paljon pientä poikaansa. Siksi hän söi huonosti, nukkui vähän ja usein ulvoi surullisesti ja pitkään. Eläintarhan omistaja ymmärsi, että äiti karhu ei sopeutuisi, ja pyysi metsästäjiä palauttaa hänet takaisin.
Ystävät, onko uusi vuosi jo alkanut? ― huudahti pelästynyt Pyffi, joka oli juuri juossut niitylle suuren purkin vadelmahilloa. ― Kiiruhdin niin, mutta näyttää siltä, että en taas ehtinyt!
Ehditsit, ehditsit! Istu tähän! ― rauhoitti häntä Jäniksenpoika.
Siili käveli pienillä jaloillaan ja istuutui Mišutkan viereen.
Olen hyvin iloinen, että tulit, ― sanoi pieni karhu hellällä äänellä ja siirtyi lähemmäs ystävää.
Sitten kaikki vaikenivat. Ja katsoivat hiljaa taikaista tähtitaivasta. Metsässäkin kaikki oli hiljentynyt, vain satunnaisesti oksat naksahtivat pakkasesta.
Pieni karhu, täynnä onnea ja iloa korviensa kärjistä saakka, katsoi kauas ja kuiskasi hiljaa:
Niin siis sellainen sinä olet, uusi vuosi!
