Eräät mulliat asuivat maassa. Pienet, lämpimissä silkkisen pehmeissä turkeissa.
Maan alla heillä oli koti ― pesa, sekä varastot ja tunnellit ― maanalaiset käytävät, joita pitkin pesästä pystyi lähtemään kaikkiin suuntiin.
Äiti Mulliäiti liikutti nenäänsä ja ajatteli: "Kevät! Vuosi on kulunut. Pian tulee kesä, ja alamme käydä pinnalla, nauttia raikkaasta ilmasta ja auringon säteistä. Näytän lapsille, kuinka mielenkiintoista siellä on! Sitten syksy ja taas talvi: kylmä, lumi. Menemme taas syvemmälle maan alle ja istumme pehmeässä, sammalilla ja ruoholla vuorattussa pesässä".
Tänään on kolmekymmentä päivää syntymäpäivästänne, ― sanoi äiti Mulliäiti viidelleen lapselleen. ― On aika näyttää teille tie ylös, maanpinnalle. Kaivamme sinne tunnelin. Hengitämme raikasta kevään ilmaa, tunnemme kevään. Kokeillaan tuoretta vitamiinirikasta ruohoa. Ja silkkiuormien varastomme on loppumassa.
Mitä kevät on? ― kysyi yksi pieni.
Kevät on silloin, kun on lämpöä, auringon säteet lämmittävät maata ja kaikkea ympärillä, myös meitä mulleja. Keväällä luonto herää, ja lepotilasta heräävät erilaiset hyönteiset: silkkiuormat, kuoriaiset, muurahaset. Se on meidän ruokaa. Ilmestyy vihreää ruohoa ― myös loistava herkkua, ― selitti äiti. ― Niin, lopetetaan puhuminen. Töihin! Kaivamme tunnelia tähän suuntaan. Kaivakaa, älkää laiskottelko!
Koko perhe työskenteli ahkerasti, edeten yhä lähemmäs kevään aurinkoa.
Pian, lapset, te lähdettte kotoa, ― jatkoi Mulliäiti kertomista. ― Menette omille teilleen ja rakennatte uusia tunneleita ja pesää. Joten opiskelijaa, kuinka se tehdään!
Äiti, maa on kylmä, ― valitti pieni tytär.
Ei se mitään. Pian aurinko lämmittää sen, ja se tulee lämpimäksi.
Mitä aurinko on?
Vaikka näen huonosti, ― vastasi äiti Mulliäiti, ― näin sen: se on suuri, pyöreä, siitä tulevat lämpimät pitkät säteet.
Mitä säteet ovat? ― kysyi toinen pieni.
Kun nousemme pinnalle, ymmärrätte, mitä se on.
Viimein mulliperhe kurkotti päätään maan alta.
Kuinka lämpöä! Kuinka oudosti tuoksuu! ― huudahti tytär. ― Äiti, kerro meille satu siitä, kuinka Peukalon Liina melkein meni naimisiin meidän setä Mullin kanssa ja kuinka lintu vei hänet.
Olen kertonut sen sinulle sata kertaa.
Niin, kerro vielä kerran, ― pyysivät lapset yhtä äänellä.
Hyvästi, kerron. Makaa maahan ja käännä vatsasi ylöspäin. Aurinko lämmittää teitä, ja minä kerron satua.
Ja Mulliäiti alkoi hiljaa kertoa: "Kun setä Mulli oli vierailulla täti Pellon-Hiiren luona ― peltohiirellä ― näki hän pienen tytön. Ei nähnyt, vaan kuuli. Hän oli sokea. Hän lauli kirkkaasti ja kauniisti iloisen laulun. Mulli piti siitä kovasti, ja hän alkoi käydä Pellon-Hiiren luona joka viikko.
Setä Mulli ei ollut koskaan naimisissa, eikä hänellä ollut lapsia. Hän halusi ottaa pienen laulajattaren vaimokseen.
Mene minulle naimisiin, Peukalon Liina. Annan sinulle saman turkista kuin minulla on. Se on jo monta vuotta makanut arkussa. Näyttää siltä, että se odottaa sinua. Vaikka olen sokea enkä näe sinua, täti kertoi minulle, kuinka ohut ja kaunis olet. Kuulen äänesi, se on niin kirkas. Asumme yhdessä. Pellon-Hiiri sanoo, että syöt vähän ― vain puoli vehnän jyvää. Joten varastomme riittävät meille pitkäksi aikaa. Kerrot minulle satuja, laulat lauluja ja siivot talon. Minä ruokin sinut. Suostutko olemaan minun vaimoni?
Hän suostuu, ― vastasi Pellon-Hiiri. ― Vain valmistaa myötäjäisen: ompelee valkoisen puvun.
Ja nyt kutsun teidät vierailulle, näytän teille taloni.
Peukalon Liina ei vastannut mitään ja seurasi hiirettä hiljaa.
He kävelivät maanalaisessa tunnelissa, kävelivät ja tulivat setä Mullin luokse. Tytölle piti kovasti setä Mullin koti. Talossa oli iso, arkut olivat täynnä turkiksia, ja varastot ruokaa. Peukalon Liina alkoi ompeilla itselleen puvun ja valmistautua häihin.
Hän ompeli koko päivää, ja illalla hän lähti hiiren pesästä katsomaan aurinkoa ja taivasta.
Häiden päivä tuli. Setä Mulli tuli ystävien kanssa noutamaan morsianta ja toi paljon lahjoja. Täti sanoi, että Peukalon Liina oli hyvin kaunis: valkoisessa pitkässä puvussa ja pörröisessä valkoisessa hunnuksessa.
Ennen häitä morsianta halusi katsoa aurinkoa ja hengittää raikasta ilmaa. Hän oli nimittäin asuva koko talven maanalaisessa talossa.
Peukalon Liina nousi pinnalle, niin kaunis, ja alkoi laulaa iloista laulua. Yhtäkkiä lentävä lintu tuli, tarttui häneen ja vei hänet kauas, kauas, vain täti Pellon-Hiiri näki hänet. Setä Mulli ei koskaan mennyt naimisiin sen jälkeen ja eli elämänsä yksin".
Miksi hän ei löytänyt toista morsianta? ― kysyi poika.
Monet mulliat eivät halua mennä naimisiin ja elävät erakkoina, ― vastasi äiti Mulliäiti ja heilautti käpäliään. ― Lämpiydyimme auringossa, ja nyt on aika lounaalle. Katso, maansilkkiuormat ovat ryömimässä ulos, tarttukaa niihin nopeasti, ennen kuin ne piiloutuvat!
Pienet mulliat söivät lounasta ja alkoivat valmistautua kotiin. Yksi toisensa jälkeen he ryömivät hitaasti pesäänsä.
