Miten pieni pentu voitti suuren pelkonsa
10 446

Miten pieni pentu voitti suuren pelkonsa

Kirjailija:
Kirjailijan terapeuttinen satu nuorille koululaisille pienestä arkaluonteisesta pennusta ja hänen rohkeasta veljestään, heidän labradorinnaarmamastaan ja ystävällisestä emännästä, oman ihmisen etsimisestä ja onnesta. Opettaa lapsille rohkeutta, onnen tavoittelua sekä kodin ja läheisten arvostamista. Nukkumatarina, joka sopii luettavaksi iltaisin.

Seuraavaksi viedään taas yksi. Vanha koira nimeltä Voi Sinua sanoi, että tällä vauhdilla minä jään ihan yksin. Voi Sinua oli kultainen noutaja, vaikka hänen turkkinsa muistutti enemmän kuivaa heinää. Hän oli käytännössä sokea, ontui takajalkaansa ja usein ei jaksanut odottaa pihalle asti.

Aiemmin hän asui ihmisen luona. Koira hymyili usein muistellessaan isoisäänsä, sillä niin hän tätä kutsui. Voi Sinuan lempitarina kertoi siitä, miten hän käveli tämän isoisän kanssa ulkona. »Oli hauskaa ontua yhdessä«, Voi Sinua virnisti. Hän aloitti tarinansa aina kaukaa, mutta ei koskaan lopettanut sitä, koska nukahti.

Otin itselleni ihmisen jo pentuna. Olin hieman vanhempi kuin sinä nyt. Kun synnyin, äiti sanoi, että loistan kuin aurinko. Voi, millainen vipeltäjä minä olinkaan! Kuvittele, kun olin sinun ikäisesi, söin kokonaisen kengän! Kyllä, nauhoineen kaikkineen, ― vanha koira yritti nuolaista tassuaan, mutta nuoli lattian vierestä.

Kun synnyin, äiti sanoi, että olen pienin ja minun pitää olla aina varovainen, ― ehdin hiljaa sanoa nuolaisten kultaista tassuani, ― mutta olen jo saavuttanut paljon! Aiemmin en näyttäytynyt äidin takana, mutta nyt kiipeän itse laatikosta ulos.

Hih, ― naurahti vanha koira, ― tällä vauhdilla tässä paikassa jäämme vain minä ja sinä. Ja sinä menetät paljon…

Mitä paljon? Mitä? Voi Sinua! ― työnsin koiraa pienesti päällä kylkeen. Hän huokaisi kovaa ja alkoi kuorsata.

Nukahti, ― harmistuin. Kun hän herää, hän ei muista, mitä oli tahtonut sanoa. Mitään ei ollut tehtävissä, joten päätin palata häkkiini.

Elimme tilavassa talossa pienen omenapuutarhan kanssa, jossa kävimme joka päivä ulkona. Kun synnyin, minulla oli veljiä ja sisko. Mutta kolme veljeäni olivat jo löytäneet omat ihmisensä.

Äitini ihminen on nuori nainen, jolla on hyvin lämpimät ja pehmeät kädet. Hänen nimensä on Natalia. Äiti rakastaa häntä kovasti ja huolehtii aina hänestä. Kerran näin, kuinka äiti lohdutti Natalia, kun tämän kasvot olivat märät. Myöhemmin äiti selitti, että sitä kutsutaan »itkemiseksi«, ja ihmiset tekevät niin, kun heitä surettaa.

Äitiäni kutsutaan Cindyksi. Isästä tiedän vähän. Ehkä hän on Jack, ehkä John. Hän asuu jossain naapurissa, ja kun käymme kävelyllä suurella puistossa, tapaamme hänet. Joskus hän leikkii kanssamme.

En ehtinyt häkille asti, kun tunsin selkäkarvojeni nousevan pystyyn. Silmäkulmastani huomasin pennun aivan vierelläni. Pahinta oli, ettei se päästänyt ääntäkään eikä sillä ollut hajua. Jäykistyin kuin jousi, tassuni eivät tahtoneet totella, ja jäädyin odottamaan hyökkäystä.

Minuuteissa ei tapahtunut mitään hyökkäystä. Kuulin, kun oven takaa kuului askelia. Se oli Natalian kevyt astunta. Heti perässä kuului kynsien napsetta lattialla.

Olemme kotona, ― Natalia sanoi iloisesti ottaen kaulapantaa äidiltä pois. Kuulin, kuinka pantaa kilahti tuolia vasten, ja silloin minutkin vihdoin huomattiin.

Jänis, miksi jäädyt paikoillesi? ― äidin ihminen puhutteli minua.

Hän käveli hitaasti luokseni. Tunsin, kuinka hänen lämpimät kätensä tarttuivat minua vatsan alta, ja aloin nousta ylöspäin.

Kulta, sinähän vapiset kokonaan, ― Natalia sanoi ja painoi minut lempeästi itseään vasten. Painoin kuononi hänen kaulaansa ja vingahdin surkeasti. Jos äiti luottaa häneen, niin silloin minunkin on sallittua.

Yhtäkkiä Natalia alkoi täristä, ja kuulin hänen iloisen nauruna. Nostin pääni hämmentyneenä ja katsoin häntä loukkaantuneena. Hän ei lakannut nauramasta, mutta alkoi selittää.

Sinähän olet ihan oikea jänis. Pelästyit taas omaa heijastustasi. Anna anteeksi, ― samassa hän suuteli minua iloisesti otsaan. Ihmiset nuolaisevat hyvin omituisesti: pehmeästi ja kuivasti.

Päätin siirtää peilin siltä paikalta, johon olet tottunut, enkä muistanut kertoa siitä, ― Natalia sanoi painaen minut taas itseään vasten ja laski minut lattialle. Heti kun olin maassa, äiti suuteli minua samaan kohtaan kuin hänen ihmisensä.

Nyt syödään, ― Natalia sanoi silitellen äidin päätä, ja meni katsomaan Voi Sinuaa.

Kerronko sinulle uudelleen, mikä peili on ja miten se toimii? ― äiti sanoi lempeästi haistellen minua päästä varpaisiin.

Ei tarvitse, ― nurisin loukkaantuneena katsellen peilissä outoa pentua. Siellä istui yhtä lailla koiranpentu kuin minäkin. Hän katsoi pahoillaan ― pieni kultainen karvapallo mustine, nappien kaltaisine silmineen. Silloin äiti työnsi minua kuonollaan, ja kaaduin selälleni, ja peilissä välähti vaaleanpunainen vatsa.

No mamaaa, ― valitin yrittäen nousta tassuilleni, mutta äiti alkoi innokkaasti pestä minua.

Illalla tulee ihmisiä. Ehkä tapaat Oman Ihmisesi. Ja mitä siihen tarvitaan? ― äiti lopetti nuolemisen ja katsoi odottavasti.

Nousin tassuilleni, ravistelin itseni ja sanoin hiljaa, pitäen päätäni lattiaan painettuna ja katsoen äitiä vain silmillä:

Pitääkö minun olla puhdas?

Jänispelkuri! Jänispelkuri! ― minua taas tönittiin, niin kovaa, että melkein kaaduin, mutta äidin pehmeä tassu pelasti minut lennosta. Vierelläni hyppelehti vanhempi veljeni. Natalia antoi hänelle nimeksi Flash. En tiedä, mitä se tarkoittaa, mutta minulle hän oli kiusaaja ja ärsyttäjä.

Kulta, varovasti, ― äiti sanoi veljelle auttaen minua seisomaan kaikilla neljällä tassullaan.

Äiti! Minusta tulee tänään itsenäinen, minä kesytän tänään ihmisen ja menen järjestelemään hänen kotiaan, ― veli jutteli pomppien ympäri huonetta ja välillä kompastuen omiin tassuihinsa. Silloin hän vain vieri pitkin lattiaa vähentämättä vauhtiaan.

Noin kovaa juoksemalla sinua ei saada kiinni, ja jäät tänne, ― mutisin enemmän kiukkuisena kuin siksi, että ajattelin oikeasti niin.

Veli ei kiinnittänyt minuun huomiota, tai ehkä hän ei kuullut, sillä hän repi kaikin voimin lempileluaan, pehmoankkaa. Ankan kuonossa luki kuin: »Auttakaa«. Silloin tunsin, että viereeni istui jotain yhtä pientä kuin minä, ja lämmintä.

Älä välitä hänestä, hän ei tarkoittanut loukata sinua, ― sanoi Piste. Hän katseli rauhallisesti veljeä, joka oli jo menettänyt ankan ja tarttui nyt maton kulmaan.

Piste ― niin Natalia oli hänet nimennyt, koska luuli hänen olevan viimeinen syntyvä pentu. Mutta minuutti hänen jälkeensä syntyin minä. Nimi jäi kuitenkin.

Piste oli rauhallisin meistä. Hän tykkäsi katsella pitkään ikkunasta tai vain istua ruohikossa. Piste ei murehtinut mitään, sillä hän oli jo löytänyt ihmisensä, ensimmäisenä meistä.

Tuo ihminen oli Natalian nuorempi sisar, ja pian hän tulee hakemaan Pisteen merelle. En tiedä, mikä meri on. Äiti sanoi, että se on iso vesi.

Sisar oli minun paras ystäväni, ja hän rakasti vettä enemmän kuin kukaan meistä. Siksi olen hyvin iloinen, että Piste saa asua paikassa, jossa hänelle on hyvä olla.

Natalia palasi täysien kulhojen kanssa. Äiti suuteli minua ja Pistettä, murahti kevyesti Flashille, joka söi maton kulmaa, ja käveli kulhoille. Veli ja sisko seurasivat äitiä, mutta minä jäin istumaan peilin viereen.

Peilistä katsoi minua pieni pentu, jolla oli ikuisesti pelokkaat silmät. Turkkini kiilsi hiukan suuresta, kirkkaasta pyöreästä valaisimesta katossa, joten näytin siltä kuin olisin auringonsäde.

Kun kasvoin, äiti ja vanha koira kertoivat minulle, että olin syntynyt löytämään itselleni ihmisen, olemaan hänen kanssaan onnellinen ja antamaan itsestäni onnea hänelle. Silloin kysyin, mitä onni on?

Äiti sanoi, että onni on sitä, kun näet vierelläsi hymyilevän ihmisesi. Ja jotta tietäisit, että ihmisesi on todella onnellinen, sinun täytyy haistaa. Onnellinen ihminen alkaa tuoksua erityisellä tavalla, mutta sen minä tajuan vasta, kun tapaan Oman Ihmiseni.

Voi Sinua taas sanoi, että onni on sitä, kun te ihmisen kanssa rakastatte samaa asiaa. Enempää hän ei lisännyt, koska nukahti.

Nousin tassuilleni ja menin kulholle. Flash oli jo kaatanut lautasensa päälleen ja nuoli mielihyvin lattiaa keräten hajallaan olevia murusia. Piste makasi kuten aina vesikupin vieressä, ja välillä hän laski kielensä veteen, jotta syntyisi ympyröitä. Äiti vietti aikaa Natalian kanssa, pää hänen polvillaan, ja antoi itseään silitellä.

Juuri kun aloin syödä, kuulin koputuksen ovelta. Äiti säpsähti, mutta rentoutui nopeasti. Natalia juoksi avaamaan.

Piste nousi kulhosta ja asettui omalle lempimatolleen ikkunan eteen. Hän ei osallistunut ihmisen etsintään, joten hän yritti olla näkymättä. Flash muisti taas ankan ja istui ylpeänä oven eteen. Malttamattomuudesta hänen pieni häntänsä heilui niin nopeasti, että veli näytti lentävän kuin propelli.

Halusin piiloutua äidin taakse, mutta hän ei sallinut sitä. Ainoa asia, minkä hän salli, oli asettuminen hänen tassujensa väliin kuin portin taakse.

Meillä on vieraita, ― Natalia sanoi.

Huoneeseen lensi jotain isoa ja outoa. Se alkoi juosta edestakaisin. Flash sylki ankan suustaan ja alkoi iloisesti haukkuen juosta olennon perässä. Minä taas yritin pelosta kiivetä äidin turkkiin syvemmälle, mutta kovat tassut palauttivat minut paikalleni.

Maxim! Ole hyvä ja ole kiltti ja rauhallinen! Olemme vieraina! ― sanoi ihminen astuessaan huoneeseen. Hän muistutti Natalia, mutta oli laihempi ja hänen hiuksensa olivat tummat ja lyhyet. Äidin Natalian hiukset olivat vaaleat, pitkät ja aina sidottu johonkin, mikä muistutti meidän häntäämme.

Minun nimeni on Marina, ― esittäytyi ihminen, ― ja tämä on poikani Maxim.

Marina osoitti olentoa, joka oli rauhoittunut ja muistutti nyt pientä poikaa. Maxim yritti juuri ottaa ankkaa Flashilta.

Ja tämä on tyttäreni Sofia, ― sanoi vieras yrittäen vetää jostain selkänsä takaa jotakin, joka muistutti tyttöä. Pyöreä pää vaaleine hiuksineen näkyi hetken Marinan takaa, nyökkäsi nopeasti ja katosi saman tien.

Minusta tuli kauhean uteliaa katsoa pyöreäkasvoista. Haistettuani tunsin jotain uutta, mitä en ollut koskaan aiemmin tuntenut. Se hämmensi minua niin, että kurkistin äidin tassujen takaa.

Heti kun tein niin, tunsin kevyen työnnön vieraiden suuntaan. Samassa hetkessä äiti nousi ja käveli sohvan luo, jolla ihmiset istuivat. Hän istui Natalian viereen.

Natalia ja Marina puhuivat jotain, ja minä, vaikka olinkin koko ajan kutistunut pelosta, halusin tosi kovasti katsoa tyttöä. Ja vielä kerran tuntea tämän uuden tuntemattoman asian.

Vilkaisin pelokkaasti äitiä, hän hymyili ja nyökkäsi. Paluuta ei ollut. Flash leikki jo oman ihmisensä kanssa, ja tämä oli sata kertaa pelottavampaa kuin tuntematon.

Ryömin hitaasti kohti sohvaa, katse tiiviisti Soliassa ja korvat kurkottaen, jotta kuulisin vaaran mahdollisimman aikaisin. Nenääni vei outo tuoksu, joka tuntui kertovan jotain vieraasta. Sofia siirtyi hieman kauemmas äidistä, koska istuminen niin lähellä oli varmaan epämukavaa, ja katsoi arasti minua kohti.

Jäädyin enemmän hämmästyksestä kuin pelosta. Istuin takajaloilleni, kallistin päätäni hieman sivulle ja aloin tarkastella vierasta. Sofian hiukset, jotka valuivat olkapäille, olivat samanvärisiä kuin turkkini. Isot silmät katsoivat hämmästyneinä ja arasti.

«Pelkäävätkö he minua?» ajattelin ja katsoin taas äitiä. Äiti nyökkäsi uudelleen ja istui Natalian ja Marinan väliin osoittaen, ettei täällä ole vaaraa.

Takaa kuului kova kolaus, ja painauduin lattiaan ja painoin korvani mahdollisimman lähelle päätä.

Maxim! ― Marina huudahti säikähtäneenä, ja hän ja Natalia juoksivat äänen luo.

Nostin päätäni arasti ja tunsin saman tuoksun aivan lähellä. Avattuani toisen silmän näin äidin ja Sofian. Äiti tuli luokseni, nuoli päälakeani ja kuiskasi korvaani: »Ole rohkea. Auta häntä olemaan yhtä rohkea kuin sinä«.

Äiti lähti sinne, missä oli äsken kuulunut kolinaa. Me jäimme Sofian kanssa kahden.

Silloin Sofia kyykistyi ja katsoi minua tarkkaavaisesti. Taas tuo tuoksu… Istuin takajaloilleni.

«Ehkä onni tuoksuu juuri tältä?» ajatus välähti päässäni. »Ehkä onni on sitä, että ollaan yhdessä rohkeita?«

Tuoksu muuttui miellyttävämmäksi ja voimakkaammaksi. Tyttö laskeutui polvilleen ja kumartui lähemmäs minua. Kerättyäni kaiken rohkeuteni tassuihini, kävelin hitaasti, pitämättä päätäni ylhäällä ja korvat painettuina, kohti tyttöä. Jossain takana vielä kolisteltiin, mutta enää ei riideltykään. Nopeutin askeleitani: jostain syystä halusin ehtiä tytön luo, ennen kuin huoneessa ei ole ketään.

Muutaman askeleen jälkeen törmäsin johonkin. Se oli Sofia, joka ojensi kätensä minua kohti. Hänen kämmenensä tuoksui kuin paras luu.

Tästä kosketuksesta tunsin itseni rohkeimmaksi koiraksi ja ymmärsin vihdoin, mitä tuo tuoksu merkitsee. Ymmärsin, mistä äiti puhui. Onni tuoksuu rakkaudelta, ja missä on rakkaus, siinä ei ole pelkoa.

Asetin kuononi Sofian kämmenelle ja näin ensimmäistä kertaa, kuinka hän hymyili. Sofia kietaisi kätensä varovasti vatsani alle ja nosti minut ylös. Minä päädyin hänen polvilleen.

Suljin silmäni ja haistoin taas tuon nyt jo tutuksi tulleen tuoksun, ja tunsin olevani kotona. Koti on siellä, missä tuoksuu rakkaus, eikä ole merkitystä, syntyikö siellä vai ei.

Rohkaistuneena istuin Oman Ihmiseni polvilla ja katsoin Sofiaa. Hän hymyili ja yritti silittää päätäni, mutta epävarmana hän pysäytti kätensä. »Auta sinä minua olemaan rohkea«, lupasin, ja nousin ylös ja ojensin itse kohti hänen kättään.

Seuraavana päivänä olin jo asettunut uuteen kotiin. No, en ainoastaan minä. Flash asui vierashuoneessa.

Äiti saatteli meidät rauhallisesti. Hän sanoi olevansa ylpeä minusta. Flashillekin hän sanoi jotain, mutta en kuunnellut. En pelännyt lähteä, sillä tiesin, että näemme isossa puistossa. Vanha koira tuli sanomaan hyvästit ja alkoi jopa puhua jotain viisasta ja pitkää, mutta nukahti taas. Piste vilkutti meille ja lähti katsomaan vettä.

Venytin uudessa pedissäni ja aioin juuri torkahtaa, kun kuulin oven paukahtavan.

Kaveri, olen kotona, ― Oman Ihmiseni ääni kaikui huoneissa, ja samassa kuulin nopeiden jalkojen kopinaa portaissa.

Juoksin ovelle. Sofia seisoi jo polvillaan ja ojensi kätensä minua kohti. Hurmaantuneena onnesta hyppäsin hänen lämpimään syliinsä.

Olen kotona, eikä täällä ole pelolle sijaa, täällä on tilaa vain onnelle. Enkä ole enää pelkurimainen jänis, vaan oikea Ystävä!

Satu Miten pieni pentu voitti suuren pelkonsa on saatavilla FB2-muodossa puhelimille, tableteille, tietokoneille ja e-kirjojen lukulaitteille.
Samankaltaisia satuja
Kuinka Pullaparka tutustui ihmisiin nettisivustoilla
Kuinka Pullaparka tutustui ihmisiin nettisivustoilla
Pullaparkakin tuntee itsensä joskus yksinäiseksi. Siksi hän päätti: rekisteröidynpä deittisivustolle. Siitä kaikki alkoi. Moderni opettavainen satu siitä, kuinka Pullaparka tutustui ihmisiin internetissä
5 769 3
Kuinka jänis ja susi vaihtoivat häntänsä
Kuinka jänis ja susi vaihtoivat häntänsä
Opettavainen moderni satu siitä, kuinka Jänis ja Susi päättivät vaihtaa häntänsä. Mitä siitä seuraa?
31 918 3
Tarina prinsessasta ja lohikäärmeestä
Tarina prinsessasta ja lohikäärmeestä
Moderni satu prinsessasta, joka pelkäsi hirveästi pelottavaa lohikäärmettä. Mutta eräänä päivänä hän voitti pelkonsa ja päätti mennä kylään sen luo... Ja niin syntyi uusi ystävyys.
12 396 3
Tarina kolmesta piirasta
Tarina kolmesta piirasta
Kuningas pyysi kerran tyttäriään leipomaan hänelle jokaiselle piirakan syntymäpäiväkseen. Kaksi tulevaa prinsessaa täyttivät tehtävän, mutta kolmas tuli tyhjin käsin. Tästä tarinasta saat tietää miksi
5 392 2

Haluatko ilmoituksia uusista saduista?

↑