Aikuiset yleensä lentävät pois koko päiväksi etsimään arvokkaita asioita, ja pienet jäävät puuhun yhdessä vanhan lastenhoitajan kanssa. Mutta kuinka houkuttelevaa onkaan löytää aarteita!
Vilma ja hänen paras ystävänsä Veikko olisivat antaneet häntänsä ja siipensä, kunhan vain saisivat käsiinsä oikeita aarteita! Mutta mistä niitä saisi, jos karttaa ei ole? Mutta eräänä päivänä Veikko toi kartan!
Katso, Vilma, mitä minulla on! Oikea kartta!
Vau! Mikä tuuri! Anna kun näen.
Vilma ilahtui.
Tässä, katso. Tämä risti on aarre, ja tämä on meidän puumme - siitä aloitamme etsinnät.
Mitä tuo on?
Vilma kysyi epäillen katsoen mutkikkaita viivoja, kuin pienestä kynnestä tehtyjä, rypistyneellä kuivuneella lehdellä.
Tämä on suunta ja askelten määrä. Jokainen viiva on kymmenen askelta.
Mistä sait sen?
Vilma kysyi epäillen.
Piirsin itse!
Veikko sanoi ylpeänä.
Voiko noin tehdä?
Vilma kysyi. Ystävä vain kohautti olkapäitään. Mutta molemmat lähtivät heti kohti lastenhuoneen uloskäyntiä.
Aurinko lämmitti hellästi uteliaita nenänpäitä, Vilma levitti iloisesti siipensä ja nousi reippaasti ilmaan. Hän rakasti siipiään kovasti. Ne olivat kiiltävät, helakan liilat.
Lohikäärme ei voinut olla kääntämättä hieman kaulaansa ja karsastamatta silmiään ihaillakseen siipiään. "Paras pari koko lohikäärmepuussa", hän ajatteli.
Ja melkein törmäsi oksaan aivan maan pinnalla. Veikko nauroi niin että melkein kierähti. Vilma puhkaisi ja oikaisi varovasti kurssinsa, ja sitten he laskeutuivat yhdessä aivan puun juurelle. Täältä, alhaalta, se näytti heistä valtavan suurelta.
No, ota kartta esiin.
Veikko kaivoi heti pientä pussukkaansa rinnasta ja veti esiin arvokkaan esineen.
Niin. Matka tulee olemaan pitkä ja vaikea, joten otin meille evästä - lohikäärmehedelmät, juomme raikasta kastetta ja nukumme kovalla maalla, kuten oikeassa seikkailussa!
Hän sanoi.
Miten nukumme?
Vilma hämmästyi, hän ei ollut koskaan elämässään nukkunut lastenhuoneen ulkopuolella V-kirjaimen alla.
No, ei tiedä miten käy. Ei kai kotiin palata tyhjin käsin.
Ystävä näytti hyvin asialliselta. Vilmakin innostui hieman. Vaikka ajatus nukkumisesta kovalla vieraalla maalla ei hänestä tuntunut hyvältä.
Ja seikkailu alkoi. Veikko otti kartan ja käveli edellä sanoen: "Kolme kymmentä askelta oikealle puusta, sitten käännytään vasemmalle ja kävellään vielä kymmenen askelta suoraan, nyt pitää kääntyä kaksi kertaa vasemmalle ja ottaa kolmekymmentäkolme askelta".
Kului vain muutama minuutti, ja Vilma oli jo väsynyt. He kiersivät ja mutkittelivat jalkaisin puun alla, eikä heidän matkallaan näkynyt loppua.
Kuule, tämä on hyvin uuvuttavaa, eikö olisi aika pitää tauko?
Mitä sinä? Me vasta aloitimme! Kun löydämme aarteen, pidämme tauon.
Vilma totteli ja tömistelee ystävänsä perässä. Itse asiassa tavoitteeseen oli enää kirjaimellisesti pari askelta, ja kohta lohikäärmeet olivat jo kartassa ristillä merkityssä paikassa.
Aivan heidän edessään oli pensas. Veikko syöksyi asiallisesti vesoihin. Hetken hän tömistelee äänekkäästi oksien keskellä, ne kahistelivat vihreää lehvistöään ja vastustivat tunkeilijaa. Mutta sitten lohikäärme yhtäkkiä hyppäsi ulos voitonriemun silmissään.
Mitä siellä on?
Vilma heilutti kärsimättömänä häntäänsä ja hyppäsi ystävänsä luo.
Tässä.
Tämä avasi tassunsa ja näytti pienen raidallisen kiven.
Vau.
Vilma sanoi lumoutuneena. Kivi oli todella hyvin kaunis. Heti he järjestivät evästauon. Ystävykset napostelivat hedelmiä, joivat niiden kanssa kastetta ja ihastelivat aarretta.
Hyvän aarteen löysit, Veikko! Vain jotenkin nopeasti me sen löysimme.
Vilma sanoi. Hän oli jo unohtanut pelkonsa, ja hänkin halusi kovasti löytää jotain.
Niin on. Ja aarre on vain yksi, miten se jaetaan?
Veikko myönsi.
Aivan! Voisimmeko etsiä lisää?
Mutta meillä on vain yksi kartta!
Veikko sanoi.
No ja? Aloitetaan toisesta puusta. Mennään mihin tahansa puuhun ja aloitetaan koko matka alusta!
Vilma keksi.
Hienoa keksit!
Veikko huudahti ilosta. He nousivat heti, piilottivat aarteensa, levittivät kartan ja lähtivät lähimmälle puulle. Kuljettuaan kartan mukaan uudelleen, he löysivät valtavan kiven, jonka takaa Vilma löysi ihanan valkoisen simpukan.
Lohikäärmeet ihmettelivät ja ihastelivat löytönsä kauneutta, ja sitten pitkään miettimättä siirtyivät etsimään seuraavaa aarretta. He löysivät kolmannen puun ja kulkivat taas reittiään. Se johti heidät kylmälle purolle, jonka pohjassa kimmelsi ja välkkyi karkkipaperi.
Veikko rohkeasti työnsi tassunsa kylmään veteen ja veti esiin uuden kalleudenkin. Sillä välin alkoi jo hämärtää. Veikko ilmoitti, että aarteita on tarpeeksi ja olisi aika lähteä takaisin.
Vilma katsoi karttaa kaiholla ja suostui. He nousivat taivaalle ja nähtyään kotipuunsa lensivät kotiin.
V-kirjaimen alla olevan makuuhuoneen ovella Vilma ja Veikko alkoivat jakaa aarteita.
Karkkipaperi ja kivi minulle, simpukka sinulle.
Veikko sanoi.
Ei ole reilua, sinulla on kaksi aarretta ja minulla yksi.
Vilma huomautti.
Mitä tehdä? Jos annan sinulle kiven, minulle jää vain karkkipaperi, ja taas ei ole reilua.
Vilmakin näki, että aarteita ei voi jakaa tasan. Ja silloin hän muisti kartan ja koko heidän ihmeellisen päivänsä etsinnöillä, tauolla ja aarteilla.
Tiedätkö mitä, ota kaikki nämä aarteet itsellesi. Minulle jää kartta!
Vilma sanoi ystävälleen.
No, jos niin haluat...
Tyytyväinen Veikko ojensi lehden kartalla ystävälleen, ja itse sitoi lujemmin pussukkaansa aarteilla. He menivät makuuhuoneeseen, jossa lastenhoitaja jo petasi puhtaita vuoteita, ja alkoivat kertoa muille seikkailuistaan.
Kun kaikki jo nukkuivat, Vilma painoi hellästi karttaansa rintaansa vasten ja ajatteli haaveillen: "Mihin minä tarvitsen aarteita, kun minulla on tällainen kartta? Sen kanssa löydän kokonaisen vuoren seikkailujen aarteita".
