Tervehdys, nuori kuulijani. Olen satu eläimistä, jotka puhuvat eri kielillä. Nyt saat tietää, miksi kissat eivät sirkuta kuin linnut, eivätkä koirat ammuu kuin lehmät.
Kuuntele tarkasti ja paina mieleesi... Vai, mutta sinullahan ei ole viiksiä! Silloin-silloin... Paina mieleen! Vaikka ei, ei tarvitse painaa noin pientä ja hyvää nenää. Muista vain, miksi kaikki eläimet puhuvat eri tavalla. Sovittu? No, kuuntele.
Kauan sitten kaikki eläimet puhuivat samaa kieltä. Niin vain! En enää muista, miltä se kuulosti ihmisen korvaan. Ehkä "blum-blum" tai "purli-tsurli". Tai "dyštšik-kabydyštšik". Tai jopa laulaen: "pu-u-utšikit-putšikit, pu-u-utšikit-laputšikit". Se oli niin kauan sitten, ettei kukaan muista tarkasti.
Tärkeintä oli, että kaikki ymmärsivät toisiaan. Esimerkiksi kulkee karhu pellon poikki, isoilla tassuilaan "töm-töm", ja mehiläinen huutaa:
Varovaiззззti! Väiззtä ззivuun! Minä keräään täältä mettä!
Ja hän – hups! – siirsi tassunsa, ei astunut kukalle, jossa mehiläinen oli. Tai toinen esimerkki: pieni jänis leikki liikaa, eksynyt. Tuli joen rantaan ja kysyy ruutanalta:
An-anteeksi, o-olkaa hyvä. Mi-missä päin on mi-minun vi-vihreä kukkulani pä-päivänkakkaroiden kanssa?
Ruutana vastaa:
Pul-pulsuva kukkula lä-lähimmän tammen takana. Pul-pulputa älä eksy enää!
Varmasti sinulle on jo kerrottu, että eläimet rakastavat tulla veden äärelle. Juomaan, uimaan ja vain ihailemaan jokea tai järveä. Se on hyvin hyödyllistä ja miellyttävää! Ja niin rentouttavaa, että aika ajoin ne alkavat keskustella lämpimässä vedessä salaisuuksistaan.
Siihen aikaan, kun eri eläimet puhuivat samalla tavalla, kalat tiesivät kaiken kaikista. Ja itse olivat innokkaita juttelemaan. Siksi alkoivat paljastaa toisten salaisuuksia.
Eräänä päivänä kertoivat villisioille, että kuulivat susilta, minne ne menevät metsästämään. Seuraavana päivänä juoruivat oraville, että kuulivat villisioilta, mistä kerätä paljon tammenterheitä. Seuraavalla kerralla levittivät pöllöille, että kuulivat oravilta, miten ne naamioivat koloaan.
Päivä päivältä – eikä eläimillä ollut enää salaisuuksia. Kaikki piilotetut pesät ja kolot lakkasivat olemasta salaisuuksia eivätkä enää voineet suojella omistajiaan. Kaikki vähän tunnetut marjapaikat ja pähkinäpaikat tallattiin nopeasti. Alkoi epäjärjestys tapahtua, kaikkialle asettui riita.
Ja eniten eläimet suuttuivat kaloille. Niin vain sanoivat:
Ei ole elämää teidän juorujen takia, juorukellot! Kunpa nielisitte kielenne ettekä enää koskaan höpöttelisi turhaan!
Kalat loukkaantuivat, että heitä moititaan. Ottivat – ja nielivät kielensä! Eivätkä vieläkään puhu kenenkään kanssa.
Mutta eläimet eivät enää luottaneet kehenkään. Ja päättivät keksiä itselleen salaiset äänet. Hiiret alkoivat vinkua, jottei kukaan arvaisi, missä uudet kolot ovat. Linnut alkoivat sirkuttaa, viheltää ja laulaa, jottei muut saisi tietää, mistä ne visertävät. Ketut vain pärskivät muille ja hiljaa haukkuivat keskenään.
Pian kaikki unohtivat, miten ennen sopivat toistensa kanssa. Nyt vain sammakot ymmärtävät kurnimista, ja sudet – suden ulvontaa. Ja kalat vain heiluttavat eviä ja pyrstöjä, mutta eivät sano mitään ääneen. Näin toisten juorujen takia riitaantuivat eläimet ja menettivät yhteisen kielen.
On liian myöhäistä tuomita, kuka oli enemmän syyllinen. Ehkä ei olisi pitänyt ulkopuolisten läsnä ollessa omia asioita keskustella. Ehkä ei olisi pitänyt toisten salaisuuksia kaikille ympärillä paljastaa. Joka tapauksessa molemmat katsotaan nykyään huonoksi käytökseksi.
Toivon, nuori kuulijani, että muistat hyvin, mihin tarpeeton höpötys johtaa. Ajattele huolellisesti ennen kuin sanot jotain. Muuten menetät yhteisen kielen ystävien ja läheisten kanssa – ja joudut sitten käkikukkumaan.
Minä olen nyt hyvin väsynyt, menen nukkumaan. Hyvää yötä!
