Eräässä metsän kolkassa asui kissanäiti ja hänen pienellä poikallaan, kissanpoikasen nimeltä Pörrönen.
He asuivat metsänvartijan mökissä. Kissanpoikasen lapsuus oli onnellinen, hänen äitinsä rakasti häntä, pyysi hänelle joka päivä hiiriä ja leikki hänen kanssaan piiloleikkiä.
Metsänvartija istui illalla kissanpoikasen sylissään ja silitti pitkään sen pehmeää turkista, ja Pörrönen purreskeli ilosta.
Kodin ympärillä oli paljon mielenkiintoista, kissanpoikanen halusi tutkia kaikkea, kurkotteli kantojen alle, leikki pudonneiden lehtien kanssa, lämpeili auringonpaisteessa verannalla.
Eräänä varhaisena aamuna kissanpoikanen heräsi äitinsä viereen ja kertoi, että hänelle oli näkynyt mielenkiintoinen uni. Hänellä oli paljon ystäviä, he leikkivät ja iloitsivat yhdessä.
Pieni Pörrönen turvistui, kun ymmärsi, että se oli vain uni. Hän päätti, että hän ehdottomasti etsii itselleen ystäviä, sillä yksin eläminen oli hyvin tylsää.
Kun äiti-kissa lähti jälleen metsään, kissanpoikanen lähti salaa kotoa ja kulki polkua pitkin metsän puolelle.
Pörrönen päätyi pienelle niitylle, jonka läpi virtasi puro. Lähestyessään puroa hän näki siinä kaloja, yritti puhua niille, mutta ne vain vaikenivat.
Ylitettyään puron, kissanpoikanen jatkoi matkaansa. Hetken päästä hän melkein törmäsi nenä nenää vasten suseen. Pörrönen yritti puhua suselle, mutta se vain näytti hampaitaan ja yritti napata kissanpoikasen. Pieni matkailija ehti juosta pois harmaan petoeläimen luota.
Puskien läpi päätyessään kissanpoikanen tapasi kauniin punaisen ketun ja tarjosi sille ystävyyttään. Kettu hymyili ja nuoli huuliaan. Se alkoi hitaasti lähestyä Pörrönta, haluten petollisuudella napata ja syödä hänet. Mutta pieni matkaaja ehti kiivetä korkealle puulle, ja kissanpoikanen istui siellä, kunnes ketulla loppui kärsivällisyys sen vartioimiseen.
Kun kettu oli lähtenyt, kissanpoikanen laskeutui puusta ja oli jo lähdössä takaisin kotiin, sillä ymmärsi, että ystäviä ei olisi löydettävissä.
Mutta yhtäkkiä hän kuuli iloisia ääniä ja lähti niiden suuntaan. Niityllä, jossa kissanpoikanen oli jo käynyt, leikki pieni jäniksiä, puissa hyppivät oravat ja pienillä siilillä oli hauskaa. He leikkivät kiinni-kiinni-peliä.
Kissanpoikanen tervehtyi kohteliaasti kaikille ja pyysi pääsevänsä mukaan leikkiin. Pienet metsän asukkaat tutkivat Pörrönta uteliaasti. Kissanpoikanen selitti heille, että asuu metsänvartijan mökissä, mutta hänellä on tylsää yksin ilman ystäviä. Silloin oravat, jänikset ja siili tarjosivat hänelle ystävyyttään. Pörrönen hyväksyi tarjouksen ilolla.
Pienet ystävät leikkivät lähes koko päivän, eivätkä huomanneet, kuinka aurinko alkoi laskea ja ilta tuli. Silloin oravat tarjoutuivat saattamaan kissanpoikasen kotiin ja lupasivat, että tulevat hänen luokseen joka päivä leikkimään. Jäniksetkin pyysivät pääsevänsä Pörröselle vierailulle, mitä kissanpoikanen oli vain iloinen kuulla.
Kissanpoikanen palasi kotiin, ja äiti-kissa oli hyvin iloinen. Hän oli ollut huolissaan, sillä metsässä on paljon vaaraa pienille. Mutta kissanpoikanen rauhoitti hänet ja kertoi seikkailustaan ja uusista ystävistään. Äiti-kissa oli iloinen pojalleen.
Pörröselle tulivat nyt joka päivä ystävät vierailulle, joskus vuorotellen, joskus kaikki kerralla. Heillä oli aina tekemistä, sillä ystävien kanssa on aina hauskempaa.
