Eräässä suuressa tiheässä metsässä asui jäniksen perhe. Perhe oli suuri ja yhteensopiva. Kaikki jäniksenpoikaset kuuntelivat isäänsä — viisasta Jäniksentä ja äitiään — kilttä Jäniksentäytä.
Mutta yhtäkkiä pienimmälle, kaikkein ilkikurikkaimmalle ja levottomimmalle Pitkäkorva-jäniksenpoikaiselle tapahtui onnettomuus. Hän yhtäkkiä lopetti kaikkien kuuntelemisen — jopa äidin ja isän.
Jäniksenpoika, aamiainen on valmis!
Sanoi äiti Jäniksentäysi.
Mutta jäniksenpoika vain laski pitkät korvansa alas, teeskennellen, ettei kuule.
Jäniksenpoika, on aika mennä nukkumaan!
Muistutti isä Jäniksen, mutta vastaukseksi kaikki näkivät taas lasketut pitkät korvat-kuulemattomiksi.
Eräänä päivänä jäniksenpoikaset leikkivät kotonsa lähellä. Pienellä poikaisella oli niin suuresti halua juosta kauas ja katsoa, mitä siellä oli tiheissä, pimeissä pensaissa.
Jäniksenpoika, et saa juosta kauas metsään. Äiti ei salli sitä!
Huusivat hänelle veljet ja sisaret.
Mutta jäniksenpoika oli jo painanut korvansa alas ja juoksi pois.
Vielä kerran.
Ajatteli jäniksenpoika.
Minä päätän itse, mitä teen ja missä kävelen.
Hän pysähtyi, nosti korvansa ylös, avasi silmänsä ja näki, että hän oli päätynyt suurelle metsän niitylle.
Yhtäkkiä hänen korvansa kuulivat suuren linnun äänen, joka neuvoi poikasillaan.
Lähden pois, istukaa hiljaa, muuten putoatte pesästä ja jäätte petoeläinten hampaisiin.
Äiti-lintu lensi pois, ja poikaset jäivät istumaan pesään yksin.
Jäniksenpoika näki, että aluksi he istuivat hiljaa ja kiltisti, mutta sitten alkoivat työntää ja kiusata toisiaan.
Minä olen vahvin.
Sanoi yksi poikanen.
Vielä kerran, katsotaan vielä.
Sanoi toinen, työntäen veljeään.
He meluneet ja huutaneet niin paljon, että pensaista juoksi ulos kettu. Ja heti kun hän nosti päänsä ylös, hän näki pesästä pudonneita poikasta…Hänelle jäi vain avata suunsa ja nielaista tottelematon veli.
Jäniksenpoika jäätyi kauhusta.
Nuo tottelemattomat! Minä en koskaan…
Ajatteli hän.
Ja yhtäkkiä pienellä poikaisella oli käsitys, että hänkin oli yhtä tottelematon kuin nämä poikaset, ja että hänkin, juuri nyt, saattoi joutua noiden viisaiden ketun hampaisiin. Hän juoksi takaisin kotiinsa, vanhempiensa suojelukseen.
Tietenkin hän pyysi anteeksi tottelemattomuuttaan ja tuli kaikkein tottelevaisimmaksi jäniksenpoikaiseksi koko metsässä!
