Zzz… zzz… ― kuului mansikan laidunmaalla. Siellä lensi nopeasti ja iloisesti mehiläisperheen jäsenet: isä, äiti ja pieni mehiläispoika Zuzzu.
Lämmin kesä oli päättymässä, syksy lähestyi. Oli aika Zuzzun mennä mehiläisten päiväkotiin. Zuzzu oli ketterä ja seurallinen ja odotti innolla tätä hetkeä.
Siellä on niin mielenkiintoista ja niin paljon ystäviä! ― sanoi mehiläispoika iloisesti.
Lopulta Zuzzu vietiin päiväkotiin, ja hän alkoi vähitellen tottua uuteen päivärytmiin.
Kasvattajat ja lastenhoitaja kehuivat häntä ja sanoivat, että hän oli erittäin hyvä ja kiltti mehiläispoika. Ja Zuzzustakin alkoi pitää päiväkodissa.
Aluksi hän kävi päiväkodissa keskipäivän aurinkoon asti. Mutta sitten tuli aika jäädä mehiläisryhmään pölyjen keräämiseen saakka ja sen jälkeen nukkua pienissä mehiläisten kuopissa.
Meidän Zuzzu oli hyvin järkyttynyt, alkoi tyytymättömästi suhinaa ja itkeä. Hän ei pitänyt päiväunista, mutta päiväkodissa oli sellainen järjestys!
Zuzzu ei nukkunut päivällä! Ja illalla, kun äiti lentää hakemaan häntä kotiin, Zuzzulla ei ollut voimia lentää kotiin.
Äiti, olen väsynyt enkä halua enää lentää päiväkotiin!
Mitä sinulle on, minun pieni ketterä Zuzzu?
En halua, ja siinä se! ― sanoi Zuzzu, lyöden kovasti jaloillaan ja suhisten.
Näin jatkui päivä päivältä. Mutta eräänä päivänä Zuzzu huomasi, että kaikki hänen päiväkotinsa mehiläispoikaset palasivat kotiin virkeina ja lensivät iloisesti kirjavan syksyisen metsän yli.
Miksi kaikki lentävät illalla niin iloisesti omiin pesäänsä? Minulla on niin vaikeaa heiluttaa omia siipiani, ― kysyi Zuzzu äidiltään.
Nukuitko sinä tänään päivällä? ― äiti kysyi.
Ei, ― vastasi Zuzzu.
Entä eilen?
Ei myöskään! Vain makaan silmät auki ja lasken ikkunasta näkyvät päivänkakkarot.
Ja näin joka päivä? ― äiti ihmettelee.
Kyllä, joka päivä.
Mutta muut mehiläispoikaset, jotka levätään kanssasi päiväkodissa, laskevat paitsi päivänkakkareita myös kellokukkaisia, voikukkia ja …
Äiti ei ehtinyt puhua loppuun, koska Zuzzu alkoi uteliaasti suhinaa.
Missä? Missä ikkunassa nähdä kaikki nämä kukat?
Nähdäksesi kaikki nämä kukat, sinun ei tarvitse katsoa ikkunaan. Sinun tarvitsee vain sulkea silmäsi ja ajatella niistä!
Ja siinä se?
Ja siinä se, ― vastasi äiti.
Seuraavan päivän aamusta Zuzzulla oli suuresti halua nähdä kaikki ne kukat, joista äiti oli kertonut. Kun mehiläispoikaset menivät päivällä nukkumaan, hän sulki silmänsä tiukasti… Ja näki päivänkakkarot, kellokukkaisen, voikukan, silkkiunikot ja ….
Unessa voi nähdä kaiken!
