Yhdessä metsässä asui kaniini. Hän oli hyvin kiireinen: heti kun heräsi, hän juoksi ulos kävelylle. Hampaiden pesua ja peseytymistakin hän ei pitänyt. Sen sijaan hän istui usein niityllä ja suuttui, että hänen ystävänsä eivät tulleet yhtä aikaisin.
Eräänä päivänä kaniini odotti jälleen ystäviään ja näki viimein kaukaa siilien.
Siili, miksi olet niin myöhässä? – hän kysyi.
En pidä kiirehtimisestä, – vastasi siili, – täytyy pestä, syödä aamiainen ja pestä hampaat. Vasta sitten voin lähteä kävelylle.
Voi, kuinka tylsää! – sanoi kaniini. – En pidä ajan tuhlannuksesta. Miksi pestä ja pestä hampaita? Parempi juosta niitylle aikaisemmin.
Se on väärin, – vastusti siili, – hampaat voivat sairastua. Kysy keneltä tahansa!
Sillä välin niitylle oli jo kokoontunut heidän ystävänsä.
Orava, peset hampaasi? – kaniini kysyi.
Tietysti! Tarvitsen vahvat hampaat pähkinöiden puremiseen! – vastasi orava.
Kuinka tylsiä olette, – sanoi kaniini, – pelataanpa sen sijaan!
He juoksivat niityllä, hyppivät purojen yli ja keräsivät kauniita kukkia. Kun oli lounastaika, kaikki ystävät juoksivat kotiinsa.
Kuinka mahtavaa, että minulla on taskussa koko kourallinen karkkeja! – sanoi kaniini. – En tarvitse mennä kotiin lounaalle, voin syödä nämä.
Syöt liian paljon makeaa! Hampaasi varmasti sairastuvat, – vastasi siili.
Pötyä! Minulla on hyvät vahvat hampaat. Katso!
Kaniini otti omenan oksalta ja puresi siitä palan.
Auts! Minun hampaani! Kuinka kipeää! – hän yhtäkkiä huusi ja alkoi itkeä.
Siili huokasi myötätuntoisesti.
Varoitinhan sinua. Nyt täytyy mennä täti Pöllön luo. Hän on lääkäri. Hän auttaa.
Täti Pöllö paransi nopeasti kaniinin hampaat.
Sinun täytyy muistaa pestä hampaasi joka päivä, – hän sanoi, – ja syödä vähemmän makeaa ja huuhtoa suutasi. Muuten hampaat sairastavat aina. Ne voivat myös loukkaantua sinuun ja lähteä pois ikuisesti!
Siitä lähtien kaniini huolehti hampaistaan. Ja ne eivät koskaan enää sairastuneet.
