Kuinka hiiri Näkräinen saaliisti pilven

Kertaa oli pieni hiiri nimeltä Näkräinen. Äiti Hiiri oli antanut hänelle tämän nimen, koska hän halusi pureskella terävillä hampailla kaikkea rapisevia asioita. He asuivat metsässä pienessä kolossa. Hiiri heräsi aamulla ja juoksi kävelylle metsään. Hän halusi kerätä rakastamansa äidille pienen kimpun kauniista violeteista kellokukista.

Eräänä kuumana kesäpäivänä Näkräinen hyppäsi ulos kolostaan ja juoksi omalle niitylleen kellokukista. Hän juoksi nopeasti pienillä tassuillaan metsän poluilla ja pääsi kaivamallaan niitylle. Hän katsoi ympärille ja oli hyvin pettynyt.... Niitylle ei ollut yhtään kukkaa, eikä yhtään marjaa....

Hiiri oli hyvin surullinen, hän oli niin haaveillut antavansa äidilleen kimpun hänen suosikkikukistaan ja keräävänä kypsää mansikkaa, jotta voisi keittää tuoksuvaa hilloa talveksi.

Miksi kellokukka eivät kasvaneet niitylle?

Näkräinen pohti ja surullisella mielellä lähti käymään tutulla ystävällään - vihreällä sammakolla.

Sammakko asui valkoisen silkkikukan lehdellä järvessä ja oli iloinen, että Näkräinen oli tullut hänen luokseen.

Voi, kuinka kuuma tänään on! Hyvin tukahduttava päivä!

Sammakko kuikkaili.

Kyllä - kesä on kuuma! Olin omalla rakkaalla niitylla, halusin kerätä mehukkaita marjoja ja poimia muutaman violettin kellokukan äidilleni.

Hiiri piikitti.

Kvak-kvak! Sateet eivät ole olleet pitkään - siksi kukat ja marjat eivät kasvaneet. Kaikki kasvit rakastavat vettä.

Sammakko kuikkaili.

Ah, niin se on! Ja totta, jo kaksi viikkoa ei ole ollut sadetta. Minne se katosi? Miksi sateet ovat olleet poissa niin kauan?

Näkräinen ihmettelee.

Kuka sitä tietää? Mutta sadetta ei ole ilman pilveä. Tuuli ajaa pilviä maan yllä, ja ne valuvat siihen elämää antavaa kosteutta, jota kutsutaan "sadeksi".

Sammakko huomautti viisaasti, ja hänellekin ei ollut miellyttävää, että sateet olivat olleet poissa pitkään.

Aha, ymmärsin! Jotta olisi sadetta, tarvitaan pilvi. Minun pitää hankkia oma pilvi, jotta se valuu sateena silloin kun minulla on siihen tarve. Saaliin sen taivaalta, laitan sen siniseen ämpäriin! Päästän pilven niityn yli, se valuu sateena maahan ja nousevat violetit kellokukka äidilleni ja paljon-paljon mehukasta mansikkaa.

Ja Näkräinen kuvitteli, kuinka hän antaa äidille kukkakimpun ja koriisen tuoksuvia marjoja. Mutta sadetta ei ollut. Hiiri istui kivelle ja keksi seuraavaa.

Näkräinen otti verkon, ämpärin ja lähti saaliistamaan pilveä. Mutta kuinka korkealle hän ei heilauttanut sitä, pilven saaliistaminen ei onnistunut. Hiiri hyppäsi korkealle, kiipesi korkealle kukkulalle, jopa yritti kiivetä tikkaita, jotta pääsisi taivaaseen.

Oletko sinä perhosia pyydystämässä?

Sammakko kysyi.

Ei, yritän saaliistaa pilveä taivaalla. Laitan sen ämpäriin ja kun minulla on siihen tarve, päästän sen niityn yli, jossa kasvavat violetit kellokukka.

Se oli loistava idea! Mutta kukaan ei ole koskaan onnistunut saaliistamaan pilveä.

Sammakko sanoi.

No siis, minä olen ensimmäinen.

Näkräinen julistautui.

Ja hän jatkoi vaikeaa tehtäväänsä. Aina iltaan asti hiiri jahtasi pilveä. Mutta saaliistaa sitä ei onnistunut.

Pettynyt Näkräinen palasi kotiin, toivotti äidille hyvää yötä ja meni itse nukkumaan. Hän päätti jatkaa tärkeää tehtäväänsä huomenna.

Mutta yöllä alkoi kauan odotettu rankkasade ja jo viikon kuluttua koko niitty oli peittynyt moniväristen kukkien ja tuoksuvan marjojen. Näkräinen otti pienen korin ja juoksi keräämään kimpun violetteja kellokukkia ja mehukasta, tuoksuva mansikkaa rakastamansa äidille.