Jotkin lapset syövät hyvin vastahakoisesti. Äideille joutuu keksimään kaikenlaisia keinoja saadakseen rakasta lastaan syömään. Mutta pian Ei-halua-lapsia oli niin paljon, että heille perustettiin Ei-halua-maa, johon joutuivat kaikki lapset, jotka kieltäytyivät syömästä sitä, mitä heidän vanhemmat olivat valmistaneet.
Alex oli myös Ei-halua-lapsi. Hänen ruokkimiseen kului paljon aikaa: ensin piti selvittää, mitä hän haluaa syödä, sitten se piti valmistaa, ja sen jälkeen piti pitkään suostutella poikaa syömään. Näin jatkui melko kauan, mutta eräänä päivänä poika heräsi tuntemattomassa paikassa. Ympärillä oli kaikki outoa.
Kaukana näkyi pieni talo. Sinne poika suuntasikin. Alex astui sisään, mutta ei löytänyt ketään. Hän kuuli, että yhdestä huoneesta kuului kilinää, ja lähti kohti ääntä.
Alex näki, että keittiössä leikittelivät ruoka-astiat ja välineet. Lusikat yrittivät kiinni saada haarukkoihin, kattilat riitelivät jostakin.
Osaatteko te puhua?
Alex kysyi yllättäen.
Osaamme. Ja kuka sinä olet?
Kaikki astiat kysyivät kuorossa.
Minun nimeni on Alex. Eilen menin nukkumaan kotiini, ja heräsin tänne. Missä minä olen?
Poika ihmettelee.
Ymmärrän. Olet seuraava Ei-halua-lapsi.
Kuka?
Alex kysyi uudelleen.
Ei-halua-lapset ovat lapsia, jotka eivät syö sitä, mitä heidän vanhemmat valmistivat.
Mutta minä syön!
Alex sanoi.
Ilman mitään nalkuttelua?
Kattila kysyi ilkeästi.
Tietysti.
Alex sanoi väistelevän ja punastui heti.
Outo. Yleensä meille tulevat vain nalkuttelevat lapset, jotka eivät syö sitä, mitä heidän vanhemmat valmistivat. Mutta jos tässä on jokin virhe, älä huoli, olet pian kotona.
Kattila sanoi.
Kattila oli keittiön johtaja. Sillä valmistettiin useimmiten ruoat. Siksi se tapasi Ei-halua-lapsia eniten.
Silloin Alexin vatsassa kuului kumina.
Minulla on nälkä.
Poika sanoi yhtäkkiä.
Meidän maassa jokainen joutuu valmistamaan ruokaa itselleen. Taikavasteet ja ruoka-astiat voivat vain hieman auttaa.
Kattila sanoi.
Mutta minä en osaa valmistaa ruokaa. Äiti yleensä ruokkii minua ja valmistaa minulle.
Alex sanoi ja alkoi itkeä.
Itku ei auta tässä. Minulla on sisällä lihaliemi, voimme yrittää valmistaa keitoa.
Kattila ehdotti.
Mutta minä en osaa.
Alex vastasi itkien.
Siellä pöydällä on ruokakirja, siinä on reseptejä, osaat lukea?
Osaan.
Poika mutisi loukkaantuneena.
Alex otti ruokakirjan ja alkoi etsiä keittoreseptiä. Kun hän sen löysi, alkoi etsiä tarvittavia ainesosia. Keitoon hän tarvitsi 3-4 perunaa, 1 porkkanaa, 1 sipulia, vähän vermisselliä ja yrttejä: persiljaa, anjoviksea ja vihreää sipulia. Kaiken tämän Alex löysi keittiöstä. Veitsi auttoi häntä puhdistamaan ja leikkaamaan perunat sekä sipulin. Porkkana piti raastaa, ja siinäkin autettiin Alexia.
Sillä välin kattila kiipesi liedelle ja pian liemi alkoi kiehua.
Heittele minuun ensin sipuli, sitten perunat.
Kattila käski.
Alex teki kuten käskettiin. Sipulin ja perunan jälkeen Alex laittoi liemeen myös porkkanan, ja hetken päästä kattilaan meni vermisselli. Sitten hän lisäsi vähän suolaa. Ja 10 minuutin kuluttua keitoon lisättiin leikatut yrtit.
Keitto on valmis. Voit maistaa.
Kattila ilmoitti juhlallisesti.
Alex istui heti pöytään. Kauhain kaatoi kattilasta keitoa lautaselle, lautanen oli suoraan pojan edessä. Alex söi suurella ruokahalulla omaa valmistamansa keitoa. Kun lautanen oli tyhjä, hän pyysi lisää. Näin Alex söi kaksi lautasta keitoa.
Miten herkullista. En ajatellut, että keiton valmistaminen vie niin paljon aikaa ja voimia.
Alex sanoi.
Kyllä, ruoanlaitto on melko vaivalloista työtä. Ja nyt voimme nukkua. Päiväunet ovat hyvin hyödyllisiä.
Kattila sanoi.
Poika löysi talosta huoneen, jossa oli iso sänky, hän makasi siihen ja nukahti. Näin hän nukkui muutaman tunnin, ja kun hän avasi silmänsä, hän näki, että hän makaa omassa huoneessaan. Hän kuuli äitinsä äänen, joka kutsui häntä aamiaiselle. Hän juoksi heti keittiöön, halasi äitiä ja söi muutamassa minuutissa koko aamiaisen.
Nyt poika Alex syö ilman nalkuttelua vanhempiensa iloksi.
