Hyvä maankiemura ja jalomielinen myyränpoikanen
2 957

Hyvä maankiemura ja jalomielinen myyränpoikanen

Kirjailija:
Kuvitettu kertomus kouluikäisille lapsille – 7–10-vuotiaille – erikoisista eläimistä, joilla on uskomattomia kykyjä. Uusi tarina Pörrösen metsän asukkaasta, maankiemurasta, ja hänen seikkailuistaan. Tarina ystävyydestä, avuliaisuudesta ja kunniasta. Lapset ymmärtävät, kuinka tärkeää on auttaa muita ja pitää sanansa.

Maankiemura nimeltä Lonni oli Pörrösen metsien asukkaiden mittapuun mukaan omituinen. Hän ei koskaan tehnyt työtä, puhui vähän ja makasi päivät pitkät auringossa kirkkaan vihreällä pehmeällä nurmikolla.

Hänet oli nimetty maankiemuraksi, koska hän ei koskaan noussut seisomaan, hypännyt tai juossut, vaan ainoastaan kiemurteli maassa. Hän söi ruohoa ja lehtiä ja joi aamuisin kastetta. Lonni oli niitä eläinlajeja, jotka elivät satumaisen Pimennys-saaren toisessa päässä. Miten hän oli päätynyt Pörrösen metsiin, sitä ei tiennyt kukaan. Eikä hän itsekään enää muistanut, miten oli joutunut niin kauas kotoaan.

Mutta se ei häirinnyt häntä. Mikään ei häirinnyt häntä juuri lainkaan. Ainoastaan sade sai hänet siirtymään nurmikolta puun alle, jossa hän makasi samalla tavalla ja nautti viileydestä.

Muodoltaan Lonni muistutti peittoa. Hänen turkkinsa oli kaunis, hohtava ja mustanvärinen.

Paikalliset eivät pitäneet maankiemurasta kovin paljon siitä, ettei hän tehnyt työtä, mutta toisaalta häntä ei kukaan vaivannut. Hän ei tehnyt kenellekään pahaa. Niin olisi jatkunut, ellei eräänä kuumana ja kuivana päivänä olisi sattunut onnettomuus.

Metsä syttyi palamaan, ja koko kylä paloi poroksi. Lonnin nurmikko muuttui myös mustaksi laikuksi. Kukaan ei loukkaantunut, mutta kylän asukkailla ei enää ollut minne asua. Päätettiin lähteä etelään – Pörrösen metsän toiseen päähän.

Maankiemuralle tämä oli huono uutinen, sillä hänen lajinsa ei ole sopeutunut pitkiin matkoihin.

Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen Lonni pelästyi. Hän kiemurteli jokaisen entisen kylän asukkaan luo ja pyysi ottamaan hänet mukaansa. Kaikki kieltäytyivät. Kukaan ei halunnut raahata mukanaan ylimääräistä painoa.

Lonni pyytää ottamaan hänet mukaansa

Asukkaat lähtivät kylästä. Kolme päivää kului. Lonni oli hyvin nälkäinen, mutta kiemurteli vain kilometrin verran pois entisestä, nyt mustuneesta nurmikostaan. Voimat olivat lopussa. Hän painautui palaneen puun runkoa vasten ja alkoi itkeä. Yhtäkkiä hän kuuli jonkun itkevän läheisyydessään.

Hän otti itseään niskasta kiinni ja kiemurteli kohti ääntä. Kun hän pääsi perille, hän näki pienen myyrän makaavan hehkuvan puunrungon alla. Lonni ei epäröinyt hetkeäkään, vaan riensi auttamaan hätääntynyttä. Nojaten naapuripuuhun hän työnsi rungon pois myyrän päältä ja vapautti vankinsa.

Lonni vapauttaa myyrän loukusta

Maankiemura makasi selällään ja hengitti raskaasti, kun hänen päänsä yläpuolelle ilmestyi hämmästyneet, pienet ja hyvin suloiset silmät.

Kiitos paljon pelastamisesta, iso… Anteeksi, en tiedä, mitä teitä pitäisi kutsua, sanoi myyrä lapsenomaisella äänellä. Hänelle ei ollut vielä tullut vuotta täyteen – aivan pieni.

Kutsu minua maankiemuraksi, kaikki ovat kutsuneet minua niin, vastasi Lonni hiljaa.

Kiitos paljon, herra maankiemura, jos ette olisi… toisti myyrä ja alkoi heti pulista ja heiluttaa käsiään kertoen, miten hän oli jäänyt puun alle ja katsellut, kuinka se hitaasti hehkui. Miten hän oli pelännyt.

Mutta sitten myyrä pysähtyi äkkiä, nosti tassunsa ylös ja esittäytyi lyhyesti:

Mo-Mo – se on minun nimeni. Olen myyrä.

Hyvin hauska tutustua, Mo-Mo, vastasi maankiemura.

Mistä sinä olet kotoisin, herra maankiemura? Perinteen mukaan minun pitää kumartaa vanhemmillesi kiitokseksi pelastamisesta.

En tiedä vanhemmistani, Lonni vastasi surullisena.

Mistä sinä sitten olet? ei pieni myyrä antanut periksi.

Asuin täällä lähellä, mutta kylämme paloi, eikä minulla ole enää minne mennä, maankiemura sanoi vielä hiljaisemmin.

Niin ei saa olla. Sinä autoit minua, ja nyt minä autan sinua, Mo-Mo sanoi päättäväisesti. Menemme vanhimman myyränvanhimman Tamtamin luo. Hän tietää vastaukset kaikkiin kysymyksiin ja osoittaa sinulle varmasti tien.

Lonni suostui, sillä hänellä ei ollut muutakaan vaihtoehtoa. Parin tunnin kuluttua myyrä Mo-Mo ja maankiemura Lonni saapuivat myyrien maanalaiseen valtakuntaan johtavan kolon suulle.

Sisäänkäynnillä heitä vastaan tuli metallipanssariin pukeutunut myyrävartija. Hänen päässään oli isot, paksut lasit, jotka suurensivat hänen silmänsä naurettaviin mittoihin, mutta eivät auttaneet häntä näkemään paremmin.

Seis! Kuka siellä kiemurtelee? huusi vartija ja alkoi nopeasti liikutella sieraimiaan haistellen ilmaa.

Tämä olen minä, Mo-Mo, vastasi myyräpoikanen lyhyesti ja suuntasi suoraan kolon sisälle.

Entä minun pitää tehdä mitä? kysyi maankiemura pienelle Mo-Molle.

Sano vain nimesi ja tule perässäni, vastasi myyräpoikanen lyhyesti.

Lonni kiemurteli hitaasti kohti kolon suuta ja sanoi kuultuaan odotetun kysymyksen:

Minä olen Lonni.

Miksi ylipäätään on vartijoita, jos riittää, että sanoo nimensä ja pääsee sisään? kysyi maankiemura myyräpojalta.

Se on yksinkertaista: jos joku ilkeä tulee meidän luoksemme, hän ei varmasti sano omaa nimeään. Silloin hälytys nousee, eikö se ole loogista, vastasi Mo-Mo ja käveli eteenpäin.

Totta tosiaan loogista, Lonni mutisi itsekseen ja kiemurteli Mo-Mon perään.

He kulkivat pimeiden myyräkuningaskunnan käytävien läpi pitkän aikaa, kunnes saapuivat soihtujen valaisemaan valtavaan juhlasaliin.

Huone oli erikoinen. Tarkemmin sanottuna huone itsessään ei eronnut muista, mutta myyrien käytös muuttui siellä täydellisesti. Ne kaikki liikkuivat katosta roikkuvia juuria pitkin käsillään koskematta jalkoillaan lattiaan.

Tämä on valtaistuinsali. Lattialla saa kävellä vain kuningas, Mo-Mo sanoi ennakoiden kysymyksen.

Tarttuen juuriin Mo-Mo ja Lonni alkoivat kiivetä salin kaukaiseen nurkkaan

Tarttuen juuriin Mo-Mo ja Lonni alkoivat kiivetä salin kaukaiseen nurkkaan, missä kudotussa tuolissa istui vanhimman Tamtam. Vanhimman jalat oli kääritty suureen, erikoisen kasvin lehteen, ja olkapäällä riippui lehdestä punottu laukku. Sieltä Tamtam otti vastaukset kysymyksiin.

Odotettuaan hetken jonossa maankiemura ja myyrä Mo-Mo pääsivät vihdoin puhumaan Tamtamille.

Arvoisa vanhin! Auta meitä, Mo-Mo sanoi kovaan ääneen.

Kysymyksesi, Om-Omin poika, sanoi Tamtam painokkaasti.

Miten voimme löytää maankiemura Lonnin vanhemmat? Minun pitää kumartaa heille, hän pelasti henkeni! sanoi pieni myyrä hyvin vakavana.

Myyrien vanhin avasi laukkunsa, kaivoi siellä teatraalisesti ja otti esiin höyhenen sekä pyöreän harmaan kiven. Tamtam ojensi esineet maankiemuralle ilman mitään selitystä.

Muutaman minuutin kuluttua matkalaiset pääsivät seuraavaan huoneeseen, josta saattoi pudota maahan. Lonni oli ymmällään. Hän tutki vanhimman antamia esineitä.

Mitä tämän pitäisi tarkoittaa? kysyi Lonni Mo-Molta.

Se on hyvin yksinkertaista: täytyy mennä etelään harmaiden kallioiden luo, kultaisten lintujen pesälle, myyrä vastasi nopeasti.

Tavoite oli asetettu, ja ystävykset ottivat vettä maanalaisesta purosta ja lähtivät matkaan.

Kahden päivän kuluttua maankiemura ja pieni myyrä saapuivat saaren reunalle, jossa meren yllä kohosi mahtavia harmaita kallioita ja huipulla kultainen valo loisti suurten lintujen pesistä.

Maankiemura ja pieni myyrä saapuivat saaren reunalle

Kiivettyään huipulle he näkivät uskomattoman näyn: korkean kultaisen puun ympärillä kiersivät kuumalinnut ja pudottelivat punaisia hedelmiä poikasilleen. Puun juurella leijailivat villaiset peitot ja kiinnittivät hedelmät kiinni, ettei ne menneet rikki. Nämä olivat Lonnin sukulaisia.

Ystävykset katselivat hämmästyneinä heidän edessään avautuvaa värien näytelmää, kunnes peittojen parvesta erottui kaksi. Ne lensivät nopeasti kohti Lonnia ja Mo-Mo.

Maankiemura hiljaisena kuiskasi katsoessaan lähestyvää paria:

Ne ovat he!

Ja hän oli oikeassa: ne olivat hänen vanhempansa. He syöksyivät Lonnin luo ja halasivat häntä lujasti.

Maankiemura muisti yhtäkkiä sen kohtalokkaan päivän, jolloin myrskysi kovasti ja tuulenpuuska kantoi hänet kauas. Mutta nyt kaikki oli menneisyyttä, hän oli vihdoin kotona ja tiesi, mitä tulisi tekemään. Hän ei enää kiemurtelisi maassa, vaan hänen kohtalonsa oli lentää taivaalla!

Halauksen jälkeen Lonni halusi esitellä vanhemmilleen ystävänsä myyrän, mutta Mo-Mo astui itse eteenpäin, kumarsi Lonnin vanhemmille ja sanoi kovaan ääneen:

Olen Mo-Mo myyrien mailta. Poikanne pelasti henkeni, ja vanhan perinteen mukaan kumarran teille.

Vanhemmat halasivat häntäkin vastineeksi. Kaikki olivat onnellisia. Ja kun juhla Lonnin paluun kunniaksi päättyi, kultaiset linnut suostuivat kuljettamaan pienen myyränpojan kotiin. Ja lentäessään kauas hän kumarsi vielä kerran, niin kuin vanha perinne vaatii.

Pieni myyrä suostui kultaisten lintujen kuljettamaksi kotiin

Satu Hyvä maankiemura ja jalomielinen myyränpoikanen on saatavilla FB2-muodossa puhelimille, tableteille, tietokoneille ja e-kirjojen lukulaitteille.
Samankaltaisia satuja
Kuinka Pullaparka tutustui ihmisiin nettisivustoilla
Kuinka Pullaparka tutustui ihmisiin nettisivustoilla
Pullaparkakin tuntee itsensä joskus yksinäiseksi. Siksi hän päätti: rekisteröidynpä deittisivustolle. Siitä kaikki alkoi. Moderni opettavainen satu siitä, kuinka Pullaparka tutustui ihmisiin internetissä
5 769 3
Kuinka jänis ja susi vaihtoivat häntänsä
Kuinka jänis ja susi vaihtoivat häntänsä
Opettavainen moderni satu siitä, kuinka Jänis ja Susi päättivät vaihtaa häntänsä. Mitä siitä seuraa?
31 919 3
Tarina prinsessasta ja lohikäärmeestä
Tarina prinsessasta ja lohikäärmeestä
Moderni satu prinsessasta, joka pelkäsi hirveästi pelottavaa lohikäärmettä. Mutta eräänä päivänä hän voitti pelkonsa ja päätti mennä kylään sen luo... Ja niin syntyi uusi ystävyys.
12 397 3
Tarina kolmesta piirasta
Tarina kolmesta piirasta
Kuningas pyysi kerran tyttäriään leipomaan hänelle jokaiselle piirakan syntymäpäiväkseen. Kaksi tulevaa prinsessaa täyttivät tehtävän, mutta kolmas tuli tyhjin käsin. Tästä tarinasta saat tietää miksi
5 392 2

Haluatko ilmoituksia uusista saduista?

↑