Rohkea Fo, eli seikkailut kultaisilla pelloilla
4 345

Rohkea Fo, eli seikkailut kultaisilla pelloilla

Kirjailija:
Kuvitettu satu fantastisista olennoista Pimennyksen saarelta, jatkoa Pörröisten metsien tarinoille. Satu pörrömahasta Fosta ja nuudelikoista opettaa kouluikäisille lapsille rohkeutta ja urheutta, ystävyyttä ja keskinäistä apua.

Tämä tarina tapahtui satumaisella Pimennyksen saarella, jossa asui erikoisia eläimiä, joilla oli uskomattomia kykyjä. Tarkemmin sanottuna pörrömahojen kylässä, ystävällisissä ja pehmeissä eläimissä, jotka ovat ikimuistoisista ajoista lähtien suojelleet Pörröisiä metsiä kaikilta uhilta.

Kylän päätorilla vallitsi kiire. Oli koittanut suurten kilpailujen päivä naapuriheimo nuudelikoita vastaan. Kaikki odottivat suurta tapahtumaa!

Joka kesä pörrömahojen luo metsään saapuivat ystävänsä nuudelikot, ja yhdessä he järjestivät kaikenlaisia kisoja. Metsän isännät odottivat kilpailijoitaan innolla ja olivat jo kattaneet suuren juhlapöydän. Mutta sovittuna aikana kukaan ei saapunut paikalle. Tämä huolestutti kylän asukkaita suuresti. Monen vuoden ajan nuudelikot eivät ollut kertaakaan jättäneet kilpailuja väliin.

Kahden päivän odottelun ja huolen jälkeen kylän vanhimmat päättivät lähteä kultaisille pelloille, missä heidän ystävänsä asuivat, selvittääkseen, mitä oli tapahtunut. Koottuaan kymmenen rohkeaa ryhmän, he lähtivät matkaan. He ylittivät järvien laakson ja saapuivat perille auringonlaskun aikaan. Näky, joka heitä odotti, sai värisemään jopa kokeneet pörrömahat, saati sitten nuorimman heistä, Fon.

Kylän vanhimmat päättivät lähteä kultaisille pelloille

Matkalaiset näkivät valtavan kilpikonnan, jonka kuoressa oli synkkä kaupunki. Kaupungista kuului kovaa metallista kolinaa. Tehtaiden savupiipuista nousi mustaa savua, ja ilma haisi palaneelta. Talojen välissä juoksentelivat kiireisesti karvaiset rapu. Koko seudulla ei ollut yhtään nuudelikkoa, vaikka he olivat eläneet näillä mailla satoja vuosia.

Alkoi hämärtää. Pörrömahat päättivät piiloutua lähimpään lehtoon ja miettiä, mitä tehdä seuraavaksi. Nuotiota he eivät uskaltaneet sytyttää. Kuunvalossa istuen pienet tiedustelijat tarkkailivat piilopaikastaan erikoista kilpikonnaa.

Pienet tiedustelijat tarkkailevat piilopaikastaan erikoista kilpikonnaa

Hetken kuluttua yksi vanhimmista puhui hiljaa:

Meidän on mentävä hakemaan apua. Emme itse voi voittaa tuntemattomia vieraita. Olen kuullut karvaisista rapuista. Ne ovat hyvin vahvoja, ja niiden kuoret ovat haavoittumattomia.

Mutta entä nuudelikot?! huudahti Fo. He ovat varmaankin vankeina tuossa kauheassa kaupungissa.

Emme voi auttaa heitä juuri nyt, pieni, aloitti vanhin pörrömaha kuiskaten, mutta hän ei ehtinyt lopettaa, sillä kova rysähdys, joka lähestyi nopeasti piilopaikkaa, katkaisi hänen puheensa.

Fo kurkisti pensaiden seasta nähdäkseen, mikä oli kolina. Yhtäkkiä hänet ja kaikki muut puineen sekä puineen juurineen tempaisi paikaltaan kilpikonnan valtava, karhea kieli. Pörrömahat lensivät suoraan hirviön kitaan.

Pimeään joutuneet raukat vierivät pyörien jonnekin alas. Puiden oksat ja kivet raapivat ja iskivät heitä kipeästi. Todellisuudessa he putosivat vain hetken, mutta nuo hetket tuntuivat ikuisuudelta.

Kun he olivat lopulta kovalla lattialla, pimeässä likaisina ja naarmuisina pörrömahat etsivät toisiaan äänen perusteella. Kun vanhin laski kaikki, yksi puuttui: Fo oli kadonnut!

Sillä välin Fo roikkui kilpikonnan päässä ja piti kiinni sen suomuista. Jotenkin ihmeen kaupalla hän onnistui irrottautumaan kielestä ja tarttumaan hirviön kasvoihin. Ymmärrettyään olevansa yksin hän voitti pelkonsa ja kiipesi ylös. Päästyään silmän kohdalle hän hämmästyi suuresti. Silmä oli lasinen.

Tarkemmin katsottuaan Fo näki, että sisällä oli kaikki täynnä vettä, ja keskellä ohjauspyörän takana istui vihainen mustekala. Pörrömaha ymmärsi, että tuo suuri kilpikonna oli koneellinen, ja hänen piti taistella ei sitä vastaan vaan sisällä olevaa kapteenia vastaan.

Kilpikonnan sisällä kaikki on täynnä vettä, ja keskellä ohjauspyörän takana istuu vihainen mustekala

Tavoite oli selvä. Fo yritti keksiä, miten päästä sisälle. Pörrömaha päätti kiivetä kilpikonnan kuoressa olevalle meluisalle kaupungille. Hän kiipesi ylöspäin koko tunnin. Se oli hyvin vaikeaa, sillä kilpikonna pyöritteli päätään usein. Mutta ystävät olivat hädässä, eikä Fo voinut sallia itselleen heikkoutta.

Päästyään kaupunkiin pörrömaha näki paljon kuorista ja hiekasta rakennettuja pieniä taloja, joiden suurista savupiipuista nousi mustaa savua. Joka talossa rapu, aseistautuneena moukareilla, takoi rautaa kummallisiksi hammaspyöriksi. Kolina ei lakannut hetkeksikään.

Hieman tottuttuaan meluun Fo huomasi, että talojen välissä vartijoiden suojeluksessa kulki nuudelikkoja suurine koreineen, jotka olivat täynnä hiiltä. Heitä oli surullista katsella, mutta sankarimme ymmärsi, ettei hän pärjäisi yksin lukuisille karvaisille rapuille. Hänen piti päästä mustekalakapteenin luo, mutta miten?

Fon piti päästä kapteenin mustekalan luo, mutta miten?

Lopulta Fo keksi, miten päästä kilpikonnan sisälle. Joka tunti rapusepät lopettivat työnsä samanaikaisesti ja veivät tuotteensa kadulle suuren pyöreän luukun luo aukiolla.

Raput avasivat luukun ketjujen avulla ja heittivät hammaspyörät sisään. Sisällä kohisi vesi ja pisarat lensivät. Tämä oli sisäänkäynti koneeseen. Mutta miten pörrömahan on mahdollista hengittää veden alla?

Vankityrmässä, jossa muut pörrömahat olivat, valo yhtäkkiä ilmestyi. Kirkas raita halkaisi pimeyden, joka vallitsi sisällä. Portit olivat auenneet, ja niistä astui sisään valtava rapu, jonka perässä tuli vielä viisi, mutta pienempää. Yhdeksän pörrömahaa piiloutui kaukaisimpaan nurkkaan, minne valo ei yltänyt. Mutta rapuja ei kiinnostanut kukaan, ne vain hakkasivat saksillaan puita ja kantoivat puita portista sisään. Askel askeleelta ne lähestyivät piileskeleviä.

Yhtäkkiä kuului korvia huumaava sireeni, ja raput katosivat nopeasti toisiin ovin. Pörrömahat kokosivat rohkeutensa ja lähtivät niiden perään.

Vankityrmästä päästyään vangit kadottivat puheensa: ympärillä oli samaan aikaan pelottavaa ja kaunista. He olivat läpinäkyvässä putkessa, ja ympärillä oli vettä, aivan kuin palanen valtamerta olisi purtu ja asetettu tänne. Lukuisat mustekalat pyörivät valtavien koneellisten rakennelmien ympärillä, sadat meduusat valaisivat syvyyttä kuin lamput. Sireeni ei vaiennut. Yhtäkkiä yksi pörrömahoista huudahti:

Katsokaa, tuhan Fo!

Pienin pörrömahoista taisteli veden alla kauhean mustekalan kanssa: hän oli tarttunut kalmariin ja raapi sen silmiä.

Pienin pörrömahoista taisteli veden alla kauhean mustekalan kanssa

Kun Fo oli ylhäällä, hän ei millään keksinyt, miten hän voisi hengittää veden alla. Hän oli melkein luopunut ajatuksesta päästä mekaanisen kilpikonnan kapteenin luo, kun hänen katseensa osui köyhään nuudelikkoon, jolla oli selässään suuri hiilikori.

Fo alkoi muistella, miten he olivat kilpailleet hyvissä ja pehmeissä Pörröisissä metsissä. Yksi kilpailuista oli pidätellä hengitystä mahdollisimman pitkään. Niin hän päätti: »Jos hengittäminen veden alla ei onnistu, en sitten hengitä!»

Näillä sanoilla hän meni yhden luukun luo ja odotti, kunnes raput avasivat sen. Sitten hän tarttui raskaaseen simpukkaan, juoksi ja hyppäsi veteen. Simpukka veti pörrömahan pohjaan ahneelle kapteenille, joka ei aavistanut mitään.

Lähestyessään Fo tarttui mustekalaan ja alkoi raapia sitä parhaansa mukaan. Yllätyksestä kapteeni heilautti kaikkia lonkeroitaan ja käänsi ohjauspyörää. Kilpikonna alkoi pyöriä paikallaan, nostaa jalkojaan ja lopulta kaatui kyljelleen.

Vettä valui luukuista. Nuudelikot heittivät koriensa ja juoksivat hajalleen kultaisille pelloille, ja raput nostivat herransa mustekalat ja raahasivat ne avuttomina lähimpään järveen. Pörrömahat lentelivät suoraan pehmeään kultaiseen heinään.

Tultuaan tajuihinsa he ryntäsivät heti etsimään Fota. Pari minuuttia myöhemmin sankari löydettiin tajuttomana kilpikonnan pään vierestä. Nuudelikot olivat jo tutkineet häntä. Kaikki pidättivät henkeään ja odottivat, että hän heräisi. Vanhin pörrömaha juoksi makaavan Fon luo ja alkoi ravistaa häntä.

Nouse! Nouse! huusi vanhin. Nouse, Fo, en enää koskaan kutsu sinua pieneksi. Olet suurin rohkea, kuuletko?

Raskas hiljaisuus painoi kuin kivi. Yhtäkkiä Fo liikutti huuliaan ja sanoi hiljaa:

Suurin?

Kaikki huokaisivat helpotuksesta, ja vanhin jatkoi huutamista:

Suurin! Suurin! Suurin, suurempi kuin tämä kilpikonna!

Viikon kuluttua Pörröisissä metsissä pidettiin vuotuiset kilpailut nuudelikkojen kanssa, ja niihin osallistui myös kuuluisin pörrömaha. Nyt kaikki kutsuivat häntä Suureksi Foksi.

Nyt kaikki kutsuivat häntä Suureksi Foksi

Satu Rohkea Fo, eli seikkailut kultaisilla pelloilla on saatavilla FB2-muodossa puhelimille, tableteille, tietokoneille ja e-kirjojen lukulaitteille.
Samankaltaisia satuja
Kuinka Pullaparka tutustui ihmisiin nettisivustoilla
Kuinka Pullaparka tutustui ihmisiin nettisivustoilla
Pullaparkakin tuntee itsensä joskus yksinäiseksi. Siksi hän päätti: rekisteröidynpä deittisivustolle. Siitä kaikki alkoi. Moderni opettavainen satu siitä, kuinka Pullaparka tutustui ihmisiin internetissä
5 769 3
Kuinka jänis ja susi vaihtoivat häntänsä
Kuinka jänis ja susi vaihtoivat häntänsä
Opettavainen moderni satu siitä, kuinka Jänis ja Susi päättivät vaihtaa häntänsä. Mitä siitä seuraa?
31 918 3
Tarina prinsessasta ja lohikäärmeestä
Tarina prinsessasta ja lohikäärmeestä
Moderni satu prinsessasta, joka pelkäsi hirveästi pelottavaa lohikäärmettä. Mutta eräänä päivänä hän voitti pelkonsa ja päätti mennä kylään sen luo... Ja niin syntyi uusi ystävyys.
12 396 3
Tarina kolmesta piirasta
Tarina kolmesta piirasta
Kuningas pyysi kerran tyttäriään leipomaan hänelle jokaiselle piirakan syntymäpäiväkseen. Kaksi tulevaa prinsessaa täyttivät tehtävän, mutta kolmas tuli tyhjin käsin. Tästä tarinasta saat tietää miksi
5 392 2

Haluatko ilmoituksia uusista saduista?

↑